Psykologian professori emerita Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut uuden kirjan nimeltään itsekkyyden aika. Kirjan tiimoilta Liisa Keltikangas-Järvinen on ollut useissa haastatteluissa. Näin ainakin yhden sellaisen ja olin hyvin vaikuttunut. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen ja oivaltava teos, jossa pureudutaan nykyiseen itsekkyyden aikaan ja sen vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin, käytännössä siis pahoinvoinnin lisääntymiseen.
”Yksilöllisyys ei lunastanut lupaustaan. Kun ennen ihmistä puristi yhteisten normien paine, nyt puristaa liika yksilöllisyys. Alati pitäisi tutkiskella tunteitaan ja kuulostella, mitä minä oikeasti haluan, eikä sieltä sisältä tule järkevää vastausta, ja sitten ahdistaakin kahta kovemmin.”
Liika yksilöllisyys ja valinnanvapaus tekevät ihmisistä itsekkäitä ja onnettomia Keltikangas-Järvisen mukaan. Hän ihmettelee, miksi monet psykologit ovat lähteneet vahvistamaan yksilöllisyyden eetosta.
Muistan -70-luvulta hyvin, kun syystä tai toisesta nuorena poikana luin lehdestä seuranhakuilmoituksia. Ehkä juuri muuta mielenkiintoista ei tainnut silloin lehdissä olla tai sitten ihmissuhteet alkoivat silloin kiinnostaa itseäni. Joka tapauksessa ilmoituksissa lähes jokainen, ainakin miehistä, painotti sitä, että olen tavallinen suomalainen. Se oli tärkeä arvo, koska se kertoi normaaliudesta, luotettavuudesta ja muistakin elämän perusarvoista. Siihen aikaan, jos olisi korostanut omaa erilaisuuttaan, olisi se kertonut muille poikkeavuudesta, epänormaaliudesta, siitä, että haluaa nostaa itsensä muiden yläpuolelle, että on parempi kuin muut. Kukapa sellaisen kanssa haluaisi ihmissuhteeseen. Näin ainakin siihen aikaan ajateltiin.
Tänä päivänä ovat asiat toisin. Harva haluaa olla tavanomainen, tavallinen yksilö. Pitää vaikka väkisin poiketa joukosta. Se on monelle ainoa tapa lunastaa oma ihmisyytensä ja arvonsa. Olen jotakin, kun olen erilainen.
Nuorisotyöntekijä korostin paljon sitä, että ihmisen tulee rakastaa itseään, olla hyvä ja armollinen itselleen. Ajattelen edelleenkin, että oman itsetunnon kehittymisessä se on tärkeää. Se, mitä tänä päivänä korostaisin lisäksi, on se, että riität sellaisena kuin olet. ihmisen ei tarvitse ansaita omaa erityisyyttäsi millään tavoin, se on jo syntymässä annettu.
Lisäksi haluaisin painottaa sitä, että ihminen on perustaltaan sosiaalinen olento. Tarvitsemme toisiamme. Halu kuulua joukkoon ja löytää oma paikkansa ryhmässä on perustarve ja se näkyy erityisesti nuoruudessa. Nuori etsii omaa vertaisryhmäänsä.
Frank Martela painottaa sitä, että elämän tarkoitus on olla merkityksellinen toisille, se tuo sisällön ja merkityksen elämään. Hyvin todettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti