Tiistaina 11.1.2022 julkistettiin Jyväskylässä Saapas-toiminnan 50-vuotisjuhlien yhteydessä Elämäntyö-palkintojen saajien nimet. Omani oli niiden joukossa. Kiitän saamastani huomionosoituksesta ja otan sen mielelläni vastaan. Tosin kokemukseni mukaan elämäntyö-palkinto yleensä ojennetaan sellaiselle henkilölle, joka on jo siirtynyt eläkkeelle tai on niin sanotusti jo toinen jalka haudassa. Onkohan tämä jonkinlainen vihjaus itselleni?
Kun etukäteen sain tietää tällaisesta palkinnosta, oletin sen todennäköisesti osuvan kohdalleni. Jos näin ei olisi käynyt, olisin ollut pettynyt. Sen voin suoraan myöntää. Olen lähes 36 vuotta vastannut Itä-Helsingin saapastoiminnasta ja pyrkinyt tekemään sitä sekä sydämellä että parhaalla mahdollisella osaamisellani. Aina ei ole mennyt putkeen, mutta pääasiassa koen tyytyväisyyttä tehdystä työstä. Paljon on saatu aikaiseksi. Tärkeämmäksi nousee kuitenkin kiitollisuus siitä, että olen saanut mahdollisuuden työskennellä sekä upeiden nuorten että rakkaiden vapaaehtoiskollegoiden parissa. Se on vaikuttanut suuresta omaan elämääni.
”Ei mitään uutta auringon alla”. Sanonta löytyy Saarnaajan kirjasta Raamatusta. Se on tullut mieleeni urani aikana moneen kertaan, varsinkin viime vuosina. Nuorena innokkaana työntekijänä pyrin paneutumaan nuorisoa koskeviin asioihin ja aika ajoin nostin niistä joitakin esille myös tiedotusvälineissä. Osittain se johtui omasta aktiivisuudestani, osittain myös siitä syystä, että media tuntui olevan niistä kiinnostunut. Näitä asioita olivat nuorten mielenterveyden ongelmat, nuorisorikollisuus, nuorten osattomuus (silloin puhuttiin liittymättömästä nuorisosta) ja päihteiden käyttö. Ne olivat ja ovat yhä tärkeitä teemoja. Se, mikä kuohuttaa välillä tunteitani, on se, että tänä päivänä näitä asioita nostetaan edelleen esille, aiheellisesti toki, mutta samassa yhteydessä ne usein esitellään siinä valossa, että kyse olisi jostain ennen näkemättömästä ilmiöstä. Samalla tehdään johtopäätöksiä ja esitetään ratkaisumalleja, jotka useimmiten ovat kuitenkin joko vanhan toistoa tai jatkokehitelmiä aikaisemmista ratkaisu- tai toimintamenetelmistä. Syntyy helposti vaikutelma, että aikaisempien sukupolvien tekemä työ ja ymmärrys ei ole ollut samassa määrin ammattitaitoista ja osaavaa kuin nykypäivänä.
Ymmärrän kyllä sen, että nuori työntekijä on saanut koulutuksensa kautta viimeisimmän tietotaidon. Hän on täynnä intoa ja halua näyttää osaamisensa. Näin oli myös omalla kohdallani kauan aikaa sitten. Hävettää muistella, kuinka ojensin vanhempia kollegoita tekemään työtä ammattitaitoisemmin. En osannut arvostaa työn ja kokemuksen mukanaan tuomaa viisautta.
En silti väitä, etteikö paljon kehitystä hyvään suuntaan olisi tehty kasvatusalalla vuosien varrella. Kun ajattelen omaa nuoruuttani, niin tämän päivän nuorella on paljon enemmän mahdollisuuksia hyvään elämään. Toki monenlaisia uhkakuvia on olemassa, niiltä ei voi koskaan välttyä.
Median tarve on tehdä uutisia, jotka liikuttavat ihmisiä. Uutisia, jotka nousevat tämän päivän valtavasta informaatiotulvasta esille. Sama lainalaisuus on vallinnut aikaisemminkin, vaikka toimintaympäristö onkin paljon muuttunut vuosien varrella. Muistan jo yli 30 vuoden takaa useita tilanteita, joissa toimittajien tehdessä juttua saapastoiminnasta lähtöoletuksena oli, että yhä nuoremmat nuoret tai jopa lapset käyttävät alkoholia ja liikkuvat öisin ulkona. Ehkä juttu oli jo puoliksi kirjoitettu tuosta olettamuksesta käsin. Jouduin jo silloin toteamaan, että se ei ole todellisuutta tai ainakaan se ei ole koko totuus. Useimmiten se oli pettymys toimittajille. Olen senkin jälkeen monesti kokenut olevani liian tylsä haastateltava uutisnälkäiselle reportterille.
Kautta aikojen aikuisväestö on ollut huolissaan nuorison tilasta ja hyvinvoinnista. Asiat tuntuvat menneen huonompaan suuntaan verrattuna aikuisten omaan nuoruuteen. No, maailma toki muuttuu, mutta perusasiat eivät muutu samassa suhteessa. Me yhä tarvitsemme toisiamme. Rakkautta, läsnäoloa, huolenpitoa ja kunnioittavaa vuorovaikutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti