OTE 2 TULEVASTA KIRJASTA

Miten Itä-Helsingin saapastoiminta sai alkunsa?

Snellun 50-v. historiikissa ”Selviämistarinoita” kerrotaan itähelsinkiläisen saapastoiminnan synnystä seuraavasti: 

”Esimerkkinä työn viemisestä seurakuntiin käy hyvin Mellunkylän saappaan synty. Aluksi Saapas-päivystystä Itä-Helsingissä organisoitiin Itä-Snellusta käsin. Kun Mellunkylään tuli erityisnuorisotyönohjaajan virka, Rakemaa ja Mäkinen houkuttelivat virkaan valitun Juha Kasarin mukaan keskiviikkoisin päivystäviin partioihin. Pian Kasari kokosi Mellunkylään oman Saapasryhmän, jonka toiminta käynnistyi Snellun tarvikkeilla. Lopulta koko päivystäminen idässä jäi Mellunkylän Saappaan vastuulle.” (Kaartinen 2017)

 

Edellä oleva teksti kuvaa Snellun näkemystä toiminnan alusta ja suurin piirtein se vastaa myös omaani. En tosin muista keskiviikkopäivystyksiä, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi sellaisiin osallistunut. Pieni asiavirhe on se, että kyseessä oli diakonian, ei erityisnuorisotyönohjaajan virka. Toki työalanani oli erityisnuorisotyö, joten ei se paljon pieleen mennyt.

 

Mellunkylän Saappaan 20-v. historiikin tekijä Sari Landin kirjoitti seuraavasti:

 

”Helsingissä Saappaan toiminta alkoi 1970-luvulla Snellun eli Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyönkeskuksen toimesta. Aluksi toiminta painottui festivaalipäivystyksiin. Syksyllä 1983 alkoivat säännölliset perjantai-iltojen päivystykset. Helsingin kokoisessa kaupungissa kaduilla riitti Saappaalle töitä, ja Snellu partioi pääasiassa keskustan alueella.   Itä-Helsingin alueen asukasmäärä kasvoi voimakkaan rakentamisen myötä runsaasti vuosittain, ja alueen kaduilla liikkui paljon nuoria. Vuoden 1986 alussa Mellunkylän seurakunnan erityisnuorisotyöntekijäksi valittiin seurakuntakuraattorin koulutuksen saanut Juha Kasari eli Kassu. Seurakunnan nuorten joukossa oli Snellun saapaskurssin käyneitä ja heitä kiinnosti Saapas-toiminnan aloittaminen Mellunkylän seurakunnan ja Itä-Helsingin alueella. Seurakunnassa ideaa pidettiin hyvänä, ja valmistelut toiminnan aloittamiseksi aloitettiin.

 

Maaliskuun alussa vuonna 1986 Mellunkylän oma Saapas-ryhmä aloitti toimintansa Kassun johdolla, ja oli siis ensimmäinen paikallisseurakunnan Saapas-ryhmä Helsingissä. Kokoontumispaikkana oli nuorisotyön tila Kaarikujalla ja sieltä siis lähdettiin lauantai-iltaisin kiertelemään Itä-Helsinkiä. Omaa autoa ei ollut, joten päivystykset hoidettiin Snellun autolla.” (Landin 2006)

OTE TULEVASTA KIRJASTA

Tämä teksti on pieni ote tulevasta kirjastani. Kirjan valmistumiseen ja julkaisuun on vielä pitkä matka, mutta askel kerrallaan se etenee.

Saapastoiminta on pyrkinyt pysymään ajassa ja vastaamaan haasteisiin. Sellaisestahan se alunperin alkoikin, toiminnasta Keimolan festarilla. Pari vuotta myöhemmin tuli katupäivystys ja paljon myöhemmin Nettisaapas.  Uusimmat toimintamuodot ovat KouluSaapas ja KriisiSaapas. Näitä ennen joillekin paikkakunnille oli syntynyt saapaskahviloita, jotka ovat viime aikoina lisääntyneet. Se on palauttanut mieleeni syksyllä -86 saapasporukan kanssa aloitetun nuorten yökahvilan, jota toki olisi hyvin voinut kutsua myös saapaskahvilaksi, koska saapasporukalla sitä pyöritimme.

Kirjoitin 1990-luvulla yökahvilasta ja sen perustamisesta seuraavaa:

”Vesalan kerrostalolähiöllä Itä-Helsingissä oli 1980-luvun puolivälissä huono maine. Asukkaiden sosiaalinen pahoinvointi näkyi mm. Runsaana päihteiden käyttönä ja suurina rikollisuuslukuina. Sosiaali- ja nuorisotyöntekijät kokivat työnsä alueella vaativaksi ja kuluttavaksi. Työntekijöiden vaihtuvuus oli suuri.

Nuorten saamat elämisen mallit Vesalassa eivät olleet kovin rohkaisevia. Ongelmat koulunkäynnissä, ihmissuhteissa ja koko elämän hallinnassa olivat yleisiä. Päihteiden käytön osalta ammattikouluna toimi läheinen metsikkö, jota kutsuttiin mäntybaariksi. Sinne kokoontui päivittäin ihmisiä vauvasta vaariin yhteiseen ajanviettoon. 

Kunnallisella sektorilla nuorisotyön suuntaus oli 1980-luvulla aktiiviseen harrastetoimintaan panostaminen. Avointen ovien toimintaa pidettiin sekö nuorisoa passivoivana että yhteiskunnan kannalta lähes hyödyttömänä toimintamuotona. Tästä johtuen ne nuoret, jotka eivät löytäneet kiinnostuksen kohteita nuorisotalojen tai muiden nuorisotyötä tekevien tahojen tarjonnasta - tai eivät yleensäkään halunneet sitoutua harrasteaktiviteetteihin, jäivät ulkopuolelle paitsi kaikesta harrastetoiminnasta niin samalla myös koko nuorisotyöstä.

Vesalan alueella erilaisen harrastetoiminnan parissa oli hyvin suppea joukko. Suuri osa nuorista vietti aikaansa kaduilla toimettomana poistumatta kuitenkaan Vesalasta juuri muulloin kuin koulussa käydäkseen. Koko väestön alueellinen itsetunto oli hyvin matalalla.

Keväällä 1986 syntyi idea avointen ovien iltatoiminnasta alueen nuorille. Se päätettiin aloittaa seuraavana syksynä. Toimintaa päätettiin ryhtyä kutsumaan nimellä yökahvila. 

Yökahvila aukaisi ovensa ensimmäisen kerran syyskuussa 1986 seurakunnan kaupungilta vuokraamassa omakotitalossa Varhelantiellä. Yökahvilan toimintaa pyörittivät seurakunnan erityisnuorisotyöntekijän ohella vapaaehtoiset saapaslaiset, joita oli työntekijän lisäksi joka perjantai vähintään kuusi. Ovet olivat auki klo 21-01.

Yökahvila toimi Vesalassa kahden vuoden ajan. Jälkimmäisen vuoden sitä pidettiin kaupungin nuorisotalolla, koska seurakunta joutui luopumaan Varhelantien toimitilasta. Monenlaiset vaikeudet, joista suuri osa liittyi juuri tilakysymykseen, johtivat siihen, että yökahvilan toiminta päätettiin lakkauttaa keväällä 1988. Päätöstä oli helpottamassa se, että kaupungin nuorisotoimen aktiviteetti alueella lisääntyi juuri samoihin aikoihin.

Perjantai-illoissa kävi 20-40 nuorta, iältään 10-17-vuotiaita. Käytännössä kyse oli melko perinteisestä avointen ovien iltatoiminnasta. Nuorille tarjottiin mahdollisuus musiikin kuunteluun, erilaisten pelien pelaamiseen, kahvin/teen ja korppujen nautiskeluun ja toki myös vapaaseen oleskeluun. Järjestettyjä ohjelmatuokioita ei yökahvilassa juuri pidetty. Pääpaino henkilökunnan puolelta oli aktiivisessa läsnäolossa. Kontakteja pyrittiin luomaan koko ajan nuoria ja heidän omaa tahtoaan kunnioittaen.

Yökahvilan ajatus nuorten kohtaamisesta toimi varsin hyvin. Ulkopuolisia nuoria kävi paikalla harvoin. Nuorten lukumäärä oli kohtuullinen. Samat nuoret kävivät lähes joka perjantai. Toiminnan vetäjät ja nuoret tulivat nopeasti tutuiksi keskenään. Yökahvilasta muodostui tärkeä paikka alueen nuorille. Järjestysongelmia oli harvoin. Ainoat tappelunujakat olivat joidenkin ohikulkijoiden ja muutaman nuoren välillä.

Yksi yökahvilassa käyneistä nuorista liittyi mukaan muuhun seurakunnan nuorisotyöhön. Muut jäivät toiminnan lopettamisen jälkeen lopullisesti nuorisotyön ulkopuolelle. Osan elämäntapa marginalisoitui. Alkoholisoituminen, osalla sitä kautta myös kriminalisoituminen, liitti heidät monien muiden pitkään ketjuun. Neljä nuorista kohtasi myöhemmin väkivaltaisen kuoleman.”Tämä teksti on pieni ote tulevasta kirjastani. Kirjan valmistumiseen ja julkaisuun on vielä pitkä matka, mutta askel kerrallaan se etenee.

Saapastoiminta on pyrkinyt pysymään ajassa ja vastaamaan haasteisiin. Sellaisestahan se alunperin alkoikin, toiminnasta Keimolan festarilla. Pari vuotta myöhemmin tuli katupäivystys ja paljon myöhemmin Nettisaapas. Uusimmat toimintamuodot ovat KouluSaapas ja KriisiSaapas. Näitä ennen joillekin paikkakunnille oli syntynyt saapaskahviloita, jotka ovat viime aikoina lisääntyneet. Se on palauttanut mieleeni syksyllä -86 saapasporukan kanssa aloitetun nuorten yökahvilan, jota toki olisi hyvin voinut kutsua myös saapaskahvilaksi, koska saapasporukalla sitä pyöritimme.

Kirjoitin 1990-luvulla yökahvilasta ja sen perustamisesta seuraavaa:

”Vesalan kerrostalolähiöllä Itä-Helsingissä oli 1980-luvun puolivälissä huono maine. Asukkaiden sosiaalinen pahoinvointi näkyi mm. Runsaana päihteiden käyttönä ja suurina rikollisuuslukuina. Sosiaali- ja nuorisotyöntekijät kokivat työnsä alueella vaativaksi ja kuluttavaksi. Työntekijöiden vaihtuvuus oli suuri.

Nuorten saamat elämisen mallit Vesalassa eivät olleet kovin rohkaisevia. Ongelmat koulunkäynnissä, ihmissuhteissa ja koko elämän hallinnassa olivat yleisiä. Päihteiden käytön osalta ammattikouluna toimi läheinen metsikkö, jota kutsuttiin mäntybaariksi. Sinne kokoontui päivittäin ihmisiä vauvasta vaariin yhteiseen ajanviettoon. 

Kunnallisella sektorilla nuorisotyön suuntaus oli 1980-luvulla aktiiviseen harrastetoimintaan panostaminen. Avointen ovien toimintaa pidettiin sekö nuorisoa passivoivana että yhteiskunnan kannalta lähes hyödyttömänä toimintamuotona. Tästä johtuen ne nuoret, jotka eivät löytäneet kiinnostuksen kohteita nuorisotalojen tai muiden nuorisotyötä tekevien tahojen tarjonnasta - tai eivät yleensäkään halunneet sitoutua harrasteaktiviteetteihin, jäivät ulkopuolelle paitsi kaikesta harrastetoiminnasta niin samalla myös koko nuorisotyöstä.

Vesalan alueella erilaisen harrastetoiminnan parissa oli hyvin suppea joukko. Suuri osa nuorista vietti aikaansa kaduilla toimettomana poistumatta kuitenkaan Vesalasta juuri muulloin kuin koulussa käydäkseen. Koko väestön alueellinen itsetunto oli hyvin matalalla.

Keväällä 1986 syntyi idea avointen ovien iltatoiminnasta alueen nuorille. Se päätettiin aloittaa seuraavana syksynä. Toimintaa päätettiin ryhtyä kutsumaan nimellä yökahvila. 

Yökahvila aukaisi ovensa ensimmäisen kerran syyskuussa 1986 seurakunnan kaupungilta vuokraamassa omakotitalossa Varhelantiellä. Yökahvilan toimintaa pyörittivät seurakunnan erityisnuorisotyöntekijän ohella vapaaehtoiset saapaslaiset, joita oli työntekijän lisäksi joka perjantai vähintään kuusi. Ovet olivat auki klo 21-01.

Yökahvila toimi Vesalassa kahden vuoden ajan. Jälkimmäisen vuoden sitä pidettiin kaupungin nuorisotalolla, koska seurakunta joutui luopumaan Varhelantien toimitilasta. Monenlaiset vaikeudet, joista suuri osa liittyi juuri tilakysymykseen, johtivat siihen, että yökahvilan toiminta päätettiin lakkauttaa keväällä 1988. Päätöstä oli helpottamassa se, että kaupungin nuorisotoimen aktiviteetti alueella lisääntyi juuri samoihin aikoihin.

Perjantai-illoissa kävi 20-40 nuorta, iältään 10-17-vuotiaita. Käytännössä kyse oli melko perinteisestä avointen ovien iltatoiminnasta. Nuorille tarjottiin mahdollisuus musiikin kuunteluun, erilaisten pelien pelaamiseen, kahvin/teen ja korppujen nautiskeluun ja toki myös vapaaseen oleskeluun. Järjestettyjä ohjelmatuokioita ei yökahvilassa juuri pidetty. Pääpaino henkilökunnan puolelta oli aktiivisessa läsnäolossa. Kontakteja pyrittiin luomaan koko ajan nuoria ja heidän omaa tahtoaan kunnioittaen.

Yökahvilan ajatus nuorten kohtaamisesta toimi varsin hyvin. Ulkopuolisia nuoria kävi paikalla harvoin. Nuorten lukumäärä oli kohtuullinen. Samat nuoret kävivät lähes joka perjantai. Toiminnan vetäjät ja nuoret tulivat nopeasti tutuiksi keskenään. Yökahvilasta muodostui tärkeä paikka alueen nuorille. Järjestysongelmia oli harvoin. Ainoat tappelunujakat olivat joidenkin ohikulkijoiden ja muutaman nuoren välillä.

Yksi yökahvilassa käyneistä nuorista liittyi mukaan muuhun seurakunnan nuorisotyöhön. Muut jäivät toiminnan lopettamisen jälkeen lopullisesti nuorisotyön ulkopuolelle. Osan elämäntapa marginalisoitui. Alkoholisoituminen, osalla sitä kautta myös kriminalisoituminen, liitti heidät monien muiden pitkään ketjuun. Neljä nuorista kohtasi myöhemmin väkivaltaisen kuoleman.”

<script async src="https://pagead2.googlesyndication.com/pagead/js/adsbygoogle.js?client=ca-pub-6177718860063588"

     crossorigin="anonymous"></script>

VOIKO STRESSISTÄ PÄÄSTÄ EROON?

Aika usein joku kollega tai joukkuueeseen tuntemani ihminen joko kertoo olevansa stressaantunut tai vaikka ei ääneen sitä sanoisi, se näkyy selvästi ulospäin. Mutta mitä stressi oikeastaan on?

Verkossa oleva Terveyskirjasto määrittelee stressin seuraavasti: ”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Monet tutkijat uskovat, että miltei mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi vaikuttaa yksilöön stressaavasti. Mikään ärsyke ei sinänsä stressaa, vaan reaktio riippuu paljon yksilön vastustus- ja sietokyvystä, erityisesti näkökulmista ja asenteista. Filosofi Epiktetos sanoi: "Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä."

Helposti voi ajatella, että stressi on vain modernin yhteiskunnan tuote, mutta eihän se oikeasti ole niin. Vaikka elämä on ennen ollut erilaista, aina on riittänyt stressin aiheita. Jo esihistoriassa ihmiset stressasivat esimerkiksi ruoan hankinnasta, ihmissuhteista, turvallisuudestaan. Jne.

Stressi on luonnollinen osa elämää, mutta se vaatii vastapainokseen lepoa ja palautumista. 

Kaikki stressi ei ole haitallista. Keskeistä on, onko stressi tilapäistä vai jatkuvaa. Määräaikaista stressiä ihminen kestää paljon paremmin. Lyhytaikainen stressi ei yleensä aiheuta ongelmia – se saa ihmiset tekemään parhaansa. 

On laadittu stressipistetaulukko siitä, mitkä elämän asiat kaikkein eniten stressaavat ihmisen mieltä.

Ykkösenä on puolison kuolema. Kakkosena on avioero. Läheisen perheenjäsenen kuolema ja oma vakava sairastuminen tai loukkaantuminen ovat listalla korkealla. Myös avioliiton solmiminen saa isot stressipisteet. Lähelle sitä yltää irtisanominen työstä ja sen jälkeen tulee itselleni pian ajankohtainen eläkkeelle siirtyminen. Eli isot elämänmuutokset, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, stressaavat meitä.

Jos mennään arkielämään ja stressin myönteisiin vaikutuksiin, niin moni opiskelija ja myös työelämässä oleva sanoo, että deadline on se paras motivaattori. Ilman sitä olisi vaikea saada mitään aikaiseksi. Tunnistan sen erittäin hyvin myös omalla kohdallani ainakin pienten asioiden suhteen. Tekemistä lykkää, kunnes deadline on nurkan takana. Suuremmat asiat stressaavat  enemmän, mutta toisaalta, jos mahdollista, ryhdyn niitä valmistelemaan hyvissä ajoin. Varmaan juuri sen stressin vuoksi. Vaikka ei olisi kiirettä, tekemätön työ ja tuleva haaste painaa mielessä koko ajan, kunnes työ on tehty. Otan haasteita vastaan, mutta samalla stressaan niistä. Pitkään se on ollut kuitenkin myönteisen puolella, mutta ihan viime aikoina olen huomannut haluavani päästä irti stressin tunteesta tai ainakin minimoida se.

Stressin vaikutukset ovat kovin yksilöllisiä. Lista on seuraavanlainen: jännittyneisyys, ärtymys, unihäiriöt, aggressiot, levottomuus, ahdistuneisuus, masentuneisuus, muistiongelmat, rytmihäiriöt, selkävaivat, toistuvat flunssat, niskakivut, päänsärky jne. Pitkä lista. Jotkut sietävät stressiä paremmin, jotkut huonommin. Olemme kaikki yksilöitä.

Vaikka tuossa totesin olevani kyllästynyt stressin tunteeseen ja haluavani päästä siitä eroon, olen sen verran realisti, että tiedän, ettei ole olemassa täysin stressivapaata elämää. Aina ihmisen eteen tulee asioita, jotka stressaavat. 

Ajattelen, että jokainen pystyy, ainakin toivottavasti, omilla valinnoillaan vaikuttamaan edes osaan stressiä aiheuttavista asioista. Voi pohtia, mitkä asiat ovat omassa elämässäni arvokkaita, onko se, mitä tavoittelen, sen stressin arvoista, mitä se mukanaan tuo. Monesti on, mutta ei varmasti aina.

Stressin vastapainoksi voi myös tehdä sellaisia asioita, jotka edes hetkeksi saavat unohtamaan ne elämän painavat asiat. Etsi sellaisia asioita, jotka tekevät sinulle hyvää, onko se sitten musiikki, ystävien seura, matkustelu, mukavat illanvietot, elokuvissa tai teatterissa käyminen, mitä ikinä. Ne eivät sinänsä saa stressiä aiheuttavia asioita katoamaan, mutta antavat toivottavasti tilaa ottaa etäisyyttä stressaaviun asioihin, kenties saavat voimavaroja kasvamaan tai kenties antavat mahdollisuuden pohtia elämänsä arvokysymyksiä ja valintoja ja sitä kautta voivat muuttaa elämän tilannetta vähemmän stressaavaan suuntaan.

Lopuksi lista netistä löytyvistä ohjeista, miten saada stressi hallintaan.

1. Tunnista stressi ajoissa
2. Nuku riittävästi
3. Syö monipuolisesti
4. Liiku lempeästi
5. Jaa ajatuksesi ja huolesi
6. Tee jotain mielekästä
7. Vähennä kiirettä ja opettele olemaan läsnä 
8. Lopeta vatvominen
9. Tunne itsesi 
10. Keskity hyvään.

Tarkemmat selitykset edellä oleviin löytyvät itse asiassa Yliopiston Apteekin sivuilta. Mielestäni edellä olevat ovat hyviä ohjeita. Toivottavasti niistä vøi olla jollekulle helpotusta. Onnellisia elämän askeleita!