HYVÄÄ MATKAA SUUNNANNÄYTTÄJÄT

Kun aloittelin työni kirkon erityisnuorisotyössä ja saapastoiminnassa, olin alkuun hyvin pihalla lähes kaikesta. Erityisnuorisotyö oli itselleni vierasta, en edes kuvitellut aikaisemmin tekeväni työtä nuorten parissa. Myös Saappaan toiminta oli tuntematonta aluetta. Työ tekijäänsä opettaa ja näinhän käytännössä kävikin. Saapastoiminnan käytäntöihin sain hyvän ja ensiarvoisen tärkeän opastuksen Raksulta eli Jukka Rakemaalta. Myöhemmin tutustuin valtakunnallista toimintaa suunnitteleviin ja sitä koordinoiviin henkilöihin eli Juha ”Julle” Alstelaan, joka toimi Kirkon erityisnuorisotyön sihteerinä, ja Juhani ”Jussi” Virtaseen, joka silloin oli Nuorten Keskuksen saapastoiminnasta vastaava henkilö. Molempien kautta sain uudenlaista näkökulmaa sekä erityisnuorisotyöhön että Saappaan toimintaan. Molempien kanssa sain myös osallistua toiminnan suunnitteluun ja visiointiin. Identiteettini, ammattitaitoni ja työnäkyni kehittyivät kaikkien näiden kolmen arvostamani henkilön myötävaikutuksella. 

Olin mukana Juha Alstelan eläkkeelle siirtymisen juhlassa Kirkkohallituksen tiloissa ja sain kunnian myös pitää siellä puheen Juhalle. Tapasin Juha sen jälkeen muutaman kerran. Viimeisin tapahtui Jyväskylässä neuvottelupäivillä. Huomasin Jullen laihtuneen ja jäin sitä pohtimaan. Hieman myöhemmin vuonna 2019 sain kuulla, että hän oli menehtynyt sairauden murtamana. 

Virtasen Jussia en ollut tavannut vuosiin hänen eläköidyttyään. Tämän vuoden toukokuun lopulla pidettiin Saappaan elämäntyöpalkinnon saaneille yhteinen juhlatilaisuus. Siellä tapasin Jussin ja muistelin hänen kanssa menneitä hyvin leppoisaan tyyliin. Hyvä mieli jäi siitä. Jonkin ajan kuluttua tuosta sain kuulla Jussin kuolleen.

Samassa tilaisuudessa tapasin myös Raksun. Olin tavannut Raksun muutaman kerran hänen eläketaipaleensa alettua. Kävin myös hänen kotonaan kuvaamassa haastatteluhetken, jossa pääasiassa muistelimme menneitä. Sain pari päivää ennen tämän kirjoittamista kuulla, että myös Raksu oli siirtynyt rajan taa. 

Kaikkien edellä mainittujen kohdalla uutinen oli pysäyttävä. Se oli toki myös surullinen. Koin, että samalla jokin aikakausi sai päätöksensä. Sanoin saman jo kuultuani Jussin kuolemasta, mutta nyt se on vielä todempaa. Työurani kannalta merkittävimmät henkilöt ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Itse kannan heiltä saamaani perintöä mukanani työelämässä vielä muutaman vuoden. En tiedä, mitä tuolle perinnölle sen jälkeen käy. Aika näyttää. Toivon, että ymmärrys, että mikään ei ole syntynyt tyhjästä, vaan rakentuu aikaisempien sukupolvien ja uranuurtajiin tekemälle tärkeälle työlle, säilyy, samoin sen työn arvostus. Helposti käy niin, että nuori työntekijä ajattelee parin vuoden työuran jälkeen olevansa osaamiseltaan ja taitotasoltaan parempi kuin vanha sukupolvi. Näin ainakin itse olin taipuvainen ajattelemaan monen vanhemman kollegan kohdalla. Toki on myönnettävä, että tänä päivänä on ihan eri lailla tutkittua tietoa saatavilla kuin aikaisemmin ja myös opetus on korkeatasoista. Silti vasta työn ja kokemuksen kautta tieto tulee parhaalla tavalla hyödynnetyksi ja käytännön tasolla todeksi.

Joka tapauksessa haluan vielä tässä yhteydessä todeta ja kiittää edellä mainitsemiani työurani kannalta tärkeitä ihmisiä Jullea, Jussia ja Raksua. He olivat itselleni suunnannäyttäjiä. Ei sellaisia, joita olisin juurikaan pyrkinyt kopioimaan, vaan enemmänkin heidän paneutumisensa ja asennoitumisensa siihen, mitä he he tekivät, teki minuun vaikutuksen. Ja toki yhteiset hetket jättävät syvän muistijäljen. Kiitos, hyvää taivasmatkaa!

IHANA VASTUUTTOMUUDEN AIKA

Tänä päivänä jo pienestä pitäen painotetaan, kuinka tärkeää on ottaa vastuu omasta elämästään, jos haluaa itselleen hyvän tulevaisuuden. Lapsen kohdalla toki vanhemmat kantavat päävastuun, mutta samalla siinä ohessa lapsi oppii jopa tahtomattaan sen, millaista elämä on ja millaiseksi hänen tulee kasvaa. 

Tämän voisi ajatella olevan hyvä asia ja niinhän se osittain onkin. On tärkeä oivallus ymmärtää, että omilla valinnoilla on merkittävä vaikutus siihen, millainen tulevaisuus itseä todennäköisesti odottaa.

Lapsi kuitenkin tarvitsee aikaa ja ympäristön, jossa ei tarvitse kantaa huolta mistään, ei ainakaan mistään kovin tärkeästä asiasta. Lapsella tulee olla oikeus olla lapsi. Ajattelen, että sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Lapsuuden kokemukset kulkevat mukana koko aikuisuuden matkan ja vaikuttavat monella lailla sekä mielen hyvinvointiin että valintoihin elämän tärkeissä kysymyksissä.

Muistelen hyvillä mielin omaa lapsuuttani. Tai no en suurtakaan osaa siitä, mutta niitä myönteisiä aikoja ja kokemuksia, jotka mielen syövereistä nousevat, kuvaa hyvin sana huolettomuus. Sain elää hetkessä ilman murheita. Tosin se on klisee, sillä kovin aikaisin kannoin huolta sellaisistakin asioista, joista ei olisi siinä iässä tarvinnut. 

Huolettomuuden harha katoaa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, ainakin useimmilla meistä. Aikuisen elämää reunustavat monenlaiset taloudelliset, sosiaaliset, omaan jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyvät huolet. Se kuuluu asiaan, sen olemme hyväksyneet. Ajattelen kuitenkin, että lapset ja varsinkin nuoret joutuvat tänä päivänä ottamaan turhan aikaisin vastuuta asioista. En lähde tässä vanhempia syyttämään. Enemmänkin kyse on koko ajan kiristyneestä kilpailusta elämän hyvistä paikoista. Tai niin sanotuista hyvistä paikoista. Onko se elämä, jota tavoitellaan, oikeasti kaiken sen yrittämisen arvoista? Millainen on hyvä elämä?

Vaikka kannoin jo varhain turhan paljon huolta monista asioista, elin itseäni koskevissa asioissa vastuuttomuuden illuusiossa aivan liian pitkään, lähes parikymppiseksi. Herääminen tapahtui pakon edessä, kun jouduin seinää vasten. Oli pakko tehdä valinta sen suhteen, mitä haluan tulevaisuudelta ja mitä se minulta edellyttää. 

Maailma on muuttunut. Nykyään monella nuorella tuntuu olevan jo pitkän tähtäimen suunnitelma, tietynlainen uraputki, jonka on suunniteltu johtavan haluttuun päämäärään. Aina se ei onnistu ja se voi silloin olla suuri pettymys. Tulevaisuus täytyy suunnitella uudelleen. Maailma voi romahtaa. Tosin joillakin on jo valmiina B- ja C-suunnitelmat. Joka tapauksessa stressipisteet ovat monella taivaissa. 

Jeesuksen sanoma ”lasten kaltaisten on taivasten valtakunta” on siinäkin mielessä osuva, että kyllä lapsen maailmaan kuuluva läsnäolo ja eläminen hetkessä ilman turhia vastuun mukanaan tuomia paineita on asia, jota moni aikuinen muistelee kaiholla. Huoleton lapsuus on olennaisen tärkeä pohja tulevalle aikuisuudelle. Liittyyhän siihen toki mustavalkoinen ja naiivi maailmankuva, mutta sekin tuo tavallaan turvaa. Ei lapsen tarvitse elää aikuisen maailmassa, vaan omassaan. Olisiko lapsen tavassa suhtautua elämään jotakin sellaista, jota voisimme myös aikuisuudessa toteuttaa? Voisimmeko jollakin tavalla selvitä elämästä pienemmällä stressin, kiireen ja vastuiden määrällä? Tiedän monen tehneen elämässään merkittäviä muutoksia päästäkseen irti vaatimusten ja riippuvuuksien oravanpyörästä. Saadakseen elämäänsä lisää vapautta ja onnen palasia. 

Toisaalta radikaali elämän muutos sisältää aina myös riskin siitä, että viekö valinta oikeaan, haluttuun suuntaan vai onko se sittenkin ratkaisu, joka jälkikäteen kaduttaa. Ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä vaikeampaa on luopua tutusta elämäntavasta, vaikka se ei vastaisikaan omaa toivetta hyvästä elämästä. Tosiasiahan on se, että valitettavasti ei ole olemassa ongelmatonta elämää. Niinkuin vanha suomalainen tokaisu toteaa: ”Suo siellä, vetelä täällä.” Olennaisinta lienee se, että tehdyt valinnat johtaisivat edes askeleen tai kaksi parempaan suuntaan. Lapsuuteen ei ole paluuta, mutta ehkä voimme poimia sieltä asioita, jotka helpottavat myös aikuisuuttamme.

Yksi tapa muuttaa elämää huolettomampaan ja kevyempään suuntaan voisi olla oman elämän tarkastelu siitä näkökulmasta, että teenkö asioita siksi, kun muutkin niin tekevät, sen vuoksi, että oletan muiden toivovan minulta tietynlaisia asioita ja käyttäytymistä, vai onko kyse omista odotuksistani, jotka itse asiassa ylläpitävät stressiä elämässäni. On sanonta, että elämän tarkoitus on pyrkiä olemaan se henkilö, joka syvällä sisimmässään on. Väitän, että sekä itsetuntemuksen kehittyminen että oman sydämen ja järjen äänen kuunteleminen on tie tai ainakin polku parempaan päin.

Joskus pysähtyminen ja elämän suuret muutokset tapahtuvat, vaikka ei itse olisi niissä se aloitteellinen osapuoli. Sairastuminen, työttömäksi joutuminen, eläkkeelle siirtyminen yms. ovat esimerkkejä tällaisista. Silloin joutuu uuden tilanteen eteen tahtomattaan. Tuollainen ehkä ensituntumalta pelottavalta kuulostava muutos voi tuoda elämään uudenlaista näkökulmaa ja ehkä toisenlaisia onnen hetkiä. Kyse on loppujen lopuksi omasta asennoitumisesta elämään ja vastaan tuleviin asioihin.

RAUHOITTUMISEN AIKA

Oma työni, kuten varmaan monen muunkin, on sellainen että mielessä pyörii jatkuvasti monenlaisia sekä keskeneräisiä että menneitä asioita. Osaksi kyse on myös persoonallisuuspiirteistä. Itselleni on tyypillistä pohtia monenlaisia asioita yhtä aikaa. Työn ohella mukana ajatussekamelskassa ovat myös yksityisasiat ihmissuhteineen ja mielenkiinnon kohteineen.

Istuskelen saunassa Kakslauttasen rannalla. On hyvin hiljaista. Liikenteen aiheuttama taustehäly puuttui kokonaan, kuului vain virtaavan veden rauhoittava ääni. Omakin mieli  ja koko keho rauhoittuu ja se tuntuu kovin hyvältä. Elämä on tässä ja nyt. Kunpa osaisin useammin päästä tällaiseen olotilaan. Tai oikeammin, kunpa antaisin itselleni siihen mahdollisuuden useammin.

Pidän siitä, että elämässä on virikkeitä riittävästi. Haasteenani taitaakin olla se, etten malta olla tekemättä tai suunnittelematta mitään. Suoraan sanottuna tuntuu, että elämä menee silloin hukkaan. Tekemisellä en tarkoita välttämättä mitään fyysistä, lukeminenkin on mieluisaa tekemistä. Mielikuvitus pääsee silloin hommiin. Lisäksi päässä pyörivät jos ei alituiseen, niin ainakin aika usein, monenlaiset laulun aiheet, tai sitten niiden puuttuminen. Videoiden tekeminen, sisältäen vlogit, musavideot ja haastattelut, ovat mukavia. Myös omien ajatusten jakaminen blogia kirjoittamalla on mieluisaa tekemistä. Eikä ole montaa hetkeä, jolloin työhön liittyvät asiat eivät ainakin jollain tavoin ole mielessä.

Mikä saa meidät elämään kiihkeään tahtiin? Onko kyse omien vai muiden odotusten aikaan saamista suorituspaineista? Vai kenties työelämän vaatimuksista? Vai liittyykö se eksistentiaalisiin kysymyksiin? Olenko kelvollinen, jos en ole itse näkyvillä tai aikaansaannokseni eivät näy sosiaalisessa tai muussa mediassa? Täytyykö minun ansaita oikeutus olemassaololleni sitä kautta? Tuoko se minulle tunteen, että olen hyväksytty ja rakastettu?

Kaikki nuo edeltävät kysymykset ovat minusta relevantteja. Olennaista on se, että mikä on oikeasti tärkeää omalle hyvinvoinnilleni? Olemme ihmisinä erilaisia ja myös tarpeemme ja ajatuksemme elämästä vaihtelevat. Siksi vastaus siihen, mitkä ovat oman hyvinvoinnin avaintekijöitä löytyy jokaisen omasta kokemus- ja tarvemaailmasta. Joka tapauksessa ajan löytäminen hetkille, jolloin voi oikeasti pysähtyä ja rauhoittua oman elämänsä tärkeiden asioiden äärellä, on jokaisen hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä.

Suomen Mielenterveys ry:n sivuilla todetaan, että hiljentyminen ja rauhoittuminen auttavat havainnoimaan itseä ja kuulemaan omia tunteita ja ajatuksia. Portti kohti sisäistä maailmaa ja omaa itseä avautuu ja itsetuntemukselle tulee tilaa kehittyä. Rentoutuminen voi vapauttaa ja lievittää hankalia tunteita, kuten levottomuutta, pelkoa ja ahdistusta. 

Viimeisen vuosikymmenen aikana on kovasti puhuttu menetelmästä nimeltä mindfulness. Sitä suositellaan mielen rauhoittamiseen ja tasapainon löytämiseen kiireisen elämänrytmin omaaville ihmisille. Itse myös kokeilin sitä, mutta koin, että se ei sovi minulle. En saanut siitä sellaista apua kuin toivoin, mutta ymmärrän hyvin sen toimivan monen kohdalla.

Stressaavasta elämänmenosta puhuttaessa keskiössä on yleensä aikuisten hyvinvointi, mutta on hyvä ymmärtää se, että stressaava ympäristö, kiire ja melu vaikuttavat myös lapsiin ja heidän kehitykseensä. Internetin keskusteluja ja kirjoituksia selatessani huomasin, että esille on nostettu tarve mahdollistaa lasten rauhoittuminen kiireisen arjen keskellä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi päiväkoteja, jossa lapset viettävät suuren osan päivästään. Kokemukset tällaisesta toiminnasta ovat kuulemma olleet lupaavia. Lapset ovat kokeneet toimintaharjoitukset rentouttavina, rauhoittavina ja mukavina. Mielestäni, ja varmaan monen muunkin mielestä, elämä on muuttunut huomattavasti stressaavammaksi muutaman viime vuosikymmenen aikana. Lapset ovat kasvaneet stressaavan ilmapiirin sisällä, siksi huomion kiinnittäminen lapsiin ja rauhoittumisen opettaminen heille voi olla avain tasapainoisempaan ja onnellisempaan elämään tulevaisuudessa.

Saunominen on ohi. Istuskelen portailla ja katselen metsän reunaan. Ei ole kiire mihinkään. En uskaltanut tällä(kään) kertaa pulahtaa jokeen vilvoittelemaan, mutta hyvä ja rauhallinen mieli joka tapauksessa jäi.