Pulisonkimäki - vai oliko se Partaharju?

Saavuin tänään Partaharjulta Pieksämäeltä kahden saapasvapaaehtoisen kanssa. Siellä järjestettiin perinteinen saapaslaisten valtakunnallinen viikonloppuleiri. Paikalla oli 60 saapasihmistä yhdestätoista ryhmästä eri puolilta valtakuntaa. Hienoa!

On monenlaisia ryhmiä. Poliittisen suuntautumisen, vakaumuksen, maailman parantamisen, henkisyyden kehittämisen tai jonkin muun syyn perusteella syntyneitä. Saappaan taustalla on toki kristillinen ajatusmaailma, mutta kyse ei kuitenkaan ole elämänkatsomusnäkökulmiaan tyrkyttävästä toiminnasta, vaan ennen kaikkea käytännön työstä apua ja tukea tarvitsevien nuorten hyväksi. Oma etu tai tavoitteet ovat toissijaisia. Toimitaan kohdattavan ihmisen ehdoilla, hänen itsemääräämisoikeuttaan ja vapauttaan kunnioittaen, olkoon kyse sitten aikuisesta tai nuoresta. Se on asia, joka itseäni koskettaa yhä yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisena kuin on. Jokainen on valinnut tai valitsemassa omaa elämän polkuaan ja hänellä on siihen täysi oikeus.

Toisen ihmisen kunnioittaminen ainutlaatuisena ja arvokkaana ihmisenä on seikka, joka leimaa saapastoimintaa ja se on aina ollut vahvasti läsnä myös Partaharjun kokoontumisissa. Rakkaus ja kohdatuksi tulemisen kokemus lienee jokaisen saapaslaisen taustalla ja se välittyy eteenpäin heidän kohdatessaan muita, näin väitän. Meitä on monenlaisia ja monenikäisiä ihmisiä eri puolilta Suomea. Jokaisella paikkakunnalla on omat juttunsa ja erityispiirteensä, mutta samalla on vahva kokemus siitä, että olemme yhtä. Että olen omieni joukossa.

No, mitä viikonloppu piti sisällään? Monenlaisia kanavia, niin frisbeegolfia, askartelua kuin rentouttavaa venyttelyä. Luento "lasten ja nuorten yksinäisyys - miten Saapas voi auttaa?" oli mielenkiintoinen. Turun yliopiston  apulaisprofessori Niina Junttilan alustus toi uusia näkökulmia pohdittavaksi. Yksinäisyyden kokemus ei ole vain ikävä mielenterveydellinen ja monesti traumatisoiva vamma, vaan se on myös fyysisesti haitallista ihmisen terveydelle.

Lauantai-illan yllätysnumero oli dragshow. En muista, milloin saapaspäivillä olisi ollut niin riemukas tunnelma. Kaikki vaikuttivat nauttivan esityksestä täysin sydämin. Nappiin osunut valinta järjestäjiltä!

Vaikka on tärkeää, että näissä tapaamisissa on jokin teema ja asiantuntijaosio rentouttavan iltaohjelman ja muun yhdessä tekemisen ohella, olennaisinta on kuitenkin toisten kohtaaminen ja se vuorovaikutus, mikä viikonlopun aikana syntyy. Se kantaa pidemmälle kuin mikään tiedollinen aines tai yhteinen hauskanpito, vaikka niillekin on oma tärkeä sijansa. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana tässä perheessä tai yhteisössä, miten sen itsekukin haluaa kokea. Ensi vuonna nähdään, jos Jumala suo!

Ps. Kiitos mukavasta matkaseurasta niin Päivi kuin Lotta kuin myös Aurinkorannikon iloinen saapasväki!

#partaharju #saapas #vapaaehtoistyö

20 v. Itä-Helsingin Saappaan Tuki ry

Eilen lauantaina vietettiin Vartiokylän työväentalolla Itä-Helsingin Saappaan Tuki ry:n 20-vuotisjuhlia. Perustamisajankohta sijoittuu siis vuodelle 1997. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan virallinen rekisteröitymispäivämäärä on 8.12.1997.

Saappaan tukiyhdistyksiä on Suomessa yhteensä kymmenen. Yhdessä Seinäjoen alueen yhdistyksen kanssa oma yhdistyksemme on Suomen vanhin. Kotkassa perustettiin tukiyhdistys jo näitä aikaisemmin, mutta se ei enää ole yhdistysrekisterissä. Muut paikkakunnat ikäjärjestyksessä ovat: Tampere, Kajaani, Pori, Jyväskylä, Sotkamo, Hattula, Helsinki (Snellu) ja Ylivieska. Tosin Tampereen ja Porin yhdistysten kohdalla aktiviteetti taitaa olla aika vähäistä, koska paikkakunnilla ei ole tätä nykyä toimivaa saapasryhmää.

Yhdistykset perustettiin aikoinaan siitä syystä, että lahjoitusten vastaanottaminen ja varainkeruu koettiin helpommaksi yhdistyksen kautta. Seurakunnat veroja keräävinä yhteisöinä eivät olleet kaikkien mielestä sopivia lahjoitusten vastaanottajakohteita. Ehkä pelättiin myös sitä, että mahdolliset lahjoitukset hukkuvat seurakuntien muun kassavirran sekaan.

Itä-Helsingissä yhdistyksen pyörittäminen on vapaaehtoisten oman aktiviteetin varassa. Sehän toki on yhdistysten yleinen periaate ja käytäntö meillä Suomessa. Seurakunnan työntekijänä toimin itse ainoastaan rivijäsenenä yhdistyksessä. Sen olen kokenut hyväksi.

Yhdistyksen tarkoituksena on nimensä mukaisesti kerätä varoja Saappaan toiminnan tukemiseen. Se ei siis rahoita perustoimintaa, eikä se olisi edes taloudellisesti mahdollista, vaan se keskittyy vapaaehtoistyöntekijöiden jaksamisen ylläpitämiseen erilaisin virkistyshankkein ja- tapahtumin. Lisäksi se pyrkii osallistumaan Saappaaseen liittyvien erityishankintojen rahoittamiseen. Tärkein varainkeruumuoto on perinteinen äitienpäivälounas Mikaelinkirkolla. Lisäksi Mikaelinkirkon messuissa kerätään muutaman kerran vuodessa kolehti Itä-Helsingin Saappaan tuelle. Jos haluat olla tukemassa yhdistyksemme toimintaa, voit tehdä sen esim. lahjoittamalla jonkin hyväksi katsomasi summan yhdistyksen tilille tai liittymällä sen kannatusjäseneksi summaan 20 € per vuosi. Yhteisökannatusjäsenmaksu on 50 € vuotta kohden. Yhdistyksen tilinumero on Danske Bank FI77 8000 9710 3065 01.

Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti antamaan aikaansa ja voimavarojansa yhteiseen hyvään? Ja mitkä juuri saapastoiminnan kohdalla ovat syinä siihen? Sen kokemuksen perusteella, mikä itselläni on yli kolmen vuosikymmenen ajalta kertynyt yhteistyöstä saapasvapaaehtoisten rinnalla, sanoisin että aika moninaiset motivaatiot. Jos niitä kuitenkin vähän yksinkertaistaa ja kokoaa, niin seuraavanlaisia perusnäkökulmia löytyy:

Ensinnäkin lähes kaikki ovat alunperin tulleet mukaan auttamisen halusta. Mahdollisuudesta tehdä jotakin nuorten hyväksi. Osalla on omia lapsia, osalle omat nuoruuden kokemukset ovat niin vahvasti mielessä, että se motivoi antamaan aikaa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kokemus siitä, että on voinut oikeasti olla jollekin avuksi, kannustaa jatkamaan. Vuosien myötä ystävyyssuhteet tulevat useille kovin tärkeiksi. Ne kannustavat osallistumaan, vaikka oma jaksaminen ei aina olisikaan ihan huipussa. Joillekin saapasryhmästä muodostuu jotakin lähes perheeksi verrattavaa, osa haluaa rajoittaa mukana olemisensa ensisijaisesti varsinaisen toiminnan keskiöön eli joko päivystämiseen tai tukiyhdistyksen toimintaan. Jotkut ovat mukana aktiivisesti molemmissa.






























Yhteiskuntamme pyörii pitkälti rahan ympärillä ja helposti sen kautta arvotetaan kaikkea toimintaa. Niillä silmälaseilla katsottuna vapaaehtoistoiminta nähdään helposti ammattitaidottomana hyväntahtoisten ihmisten puuhasteluna verrattuna sellaisiin, jotka saavat toiminnastaan palkkaa. Todellisuudessa Saappaan työssä on mukana monien eri alojen asiantuntijoita ja ammatti-ihmisiä. Heidän panoksensa väheksyminen on kovin ala-arvoista ja lyhytnäköistä ajattelua. Samantapainen tilanne on toki monilla muillakin vapaaehtoistoiminnan sektoreille, mm. SPR:n ensiapuryhmissä. Se, että joku pistää toimintaansa ammattitaitonsa lisäksi koko sydämensä, ei varmasti ainakaan heikennä lopputuloksen onnistumista.

Joskus kohtasimme nuoren, joka oli järkyttynyt ystävänsä kuolemasta edellispäivänä ja purki tunnekuohuaan myös meihin, jotka satuimme paikalle. Hän toisti useaan kertaan sitä, että toimintamme on sellaista, jonka tulisi olla kaupungin tai kunnan vastaamaa, ei seurakunnan tekemää. Ehkä siihen sisältyi jonkinlainen kritiikki kirkkoa kohtaan, mutta oma tulkintani oli se, että nuori kaipasi auttajilta ennen kaikkea ihmisyyden jakamista ja toistemme tukemista arkielämässä, ei viraston suojissa tai virkamiehen rooliasuun pukeutuneena. Vaikka toimintamme edellyttää  tiettyä etäisyyden ottoa ja erillisyyden ymmärtämistä, on ykkösprioriteettinamme juuri se, että kohtaamme jokaisen arvokkaana ja ainutkertaisena yksilönä. Toivottavasti olemme onnistuneet siinä.

Millaista sitten oli vuosijuhlissa? Ainakin paljon oli nähty vaivaa juhlien toteuttamisessa, ohjelman laatimisessa, tarjoilussa ja kaikessa mahdollisessa. Liikuttavan ja hämmästyttävän paljon vaivaa. Ilta itsessään oli ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa. Monenlaisia elämäntarinoita ja -kokemuksia. Jokaisella oma maailmankuvansa. Kaiken rinnalla oli kuitenkin vahva tunne siitä, että on jotakin tärkeää, joka yhdistää meitä.

Itä-Helsingin Saappaan Tuen rooli on ollut merkittävä vapaaehtoisten jaksamisen ja motivaation ylläpitämisessä. Siksi tätä kirjoittaessani kohotan naapureista piittaamatta kolminkertaisen hurraa-huudon yhdistykselle ja sen 20-vuotiselle toimintahistorialle. Te olette sen ansainneet! Hurraa, hurraa, hurraa!

#itä-helsinginsaapas #saappaantuki #juhlat

Konfirmaatio

Tänä viikonloppuna vietettiin Mikaelinkirkossa usean rippikoulun konfirmaatiota. Itse olin mukana toteuttamassa kahta rippikoulun päätöstä. Mieliinpainuvia ja tärkeitä hetkiä. Niin itselleni kuin ennen kaikkea rippikoululaisille ja heidän lähipiirilleen. Perinteisesti rippikoulua on pidetty siirtymäriittinä aikuisuuteen. En tiedä onko se sitä enää, ei ainakaan samassa määrin kuin ennen, mutta jonkinlainen riitti se kuitenkin edelleen on. Merkittävä hetki elämässä.

25 nuorta pukeutuneina valkoisiin alboihin alttarin äärelle polvistuneina. Kummit seisomassa heidän takanaan ja osallistumassa nuorten siunaamiseen. Liikuttavaa. Kovin hyvin muistan edelleenkin sen hetken, kun olin vastaavassa tilanteessa kummin roolissa oman kummilapseni takana.

Paljon rakkautta. Yhteenkuuluvuuden tunnetta. Iloisia ilmeitä, kaunista musiikkia. Vanhempien kyyneleitä ehtoollispöydässä. Hetkiä, jotka säilyvät muistoissa pitkään ja toivottavasti myös kantavat eteenpäin.

Yhteinen rippikoulumatka päättyy konfirmaation, ainakin melkein kaikkien kohdalla. Joskus on nuoria, jotka eivät syystä tai toisesta voi osallistua konfirmaatioon, mutta haluavat kuitenkin suorittaa rippikoulun. Sekin on itsessään tärkeää, vaikka konfirmaatio rippikoulun huipentumana jääkin kokematta. Tai en ole varma, onko se kaikille nuorille huipentuma, projektin päätös kuitenkin.

Konfirmaatio merkitsee vahvistamista, sen uskon vahvistamista, joka on julkilausuttu kastetilaisuudessa. Käytännössä harva nuori katsoo asiaa siitä näkökulmasta. Heille kyse on ensisijaisesti rippikoulujuhlasta, rippikoulun päätöksestä. Siihen liittyy juhlinnan keskipisteenä oleminen ja toki monelle odotettujen ja luvattujen lahjojen vastaanottaminen.

Konfirmaatiossa rukoillaan nuorten, heidän vanhempiensa ja kummien puolesta. Se on kirkon tehtävä. Pyytää Jumalan siunausta ja varjelusta niin seurakunnan jäsenille kuin muillekin. Nuorten kohdalla se on erityisen tärkeää, koska kasvu aikuisuuteen ei ole millään lailla vaivaton ja haasteeton matka, ei ainakaan kaikille. Koettelemus se voi olla myös nuorten vanhemmille ja koko lähipiirille. Sille kasvumatkalle tarvitaan kaikki mahdollinen tuki.

Perjantai-iltana saapaspäivystyksen yhteydessä kohtasin nuoren viime vuoden rippikoulusta. Hän on toiminut seurakunnassa kerhonohjaajana ja jatkaa sitä myös tänä vuonna. Oli mukava kohtaaminen ainakin itselleni. Osalle nuorista voi joskus olla nolostuttavaa, kun seurakunnan työntekijä tulee juttelemaan nuoren ollessa kavereidensa kanssa iltaa viettämässä. Tällä kertaa nolostumista tuskin tapahtui.

Suurelle osalle nuorista yhteys seurakuntaan katoaa tai ainakin jää etäiseksi, kunnes elämässä sattuu jälleen jokin merkittävä tapahtuma, jonka yhteydessä käännytään seurakunnan puoleen. Osa nuorista jää kuitenkin seurakuntayhteyteen aloittaen isoskoulutuksen tai ryhtyen esim. kerhonohjaajaksi. Molemmat tehtävät ovat seurakunnan toiminnan ja tulevaisuuden kannalta merkittäviä. Olen vakuuttunut siitä, että ne ovat myös nuorille tärkeitä kokemuksia oman henkisen kasvun, vuorovaikutustaitojen kehittymisen ja ryhmänohjaamisen kannalta. Oma asiansa on myös se, millainen kokemus näille nuorille syntyy seurakunnasta ja sen toiminnasta. Se voi ratkaista kirkon tulevaisuuden. Myönteisen kokemuksen syntymisessä on meillä työntekijöillä olennainen rooli.

#rippikoulu #konfirmaatio #alba #usko #nuori #siirtymäriittiaikuisuuteen

Joskus on kiivettävä korkeammalle

Eräässä laulussani sanotaan "joskus on kiivettävä korkeammalle ymmärtääkseen elämästään enemmän". Korkealta näkee kauas. Kokonaisuus hahmottuu erinäköisenä kuin matalalta, maan tasalta. Silloin ei näe eteensä kuin muutaman askeleen verran, paitsi Pohjanmaalla. Kyse on pitkälti samasta asiasta kuin vanhassa viisaudessa "metsää on vaikea nähdä puilta". Liian läheltä on vaikea nähdä koko kuvaa. Lähiarki heikentää kyvyn ymmärtää omaa elämäänsä kokonaisuudessaan. Sitä, mikä siinä on hyvää, mikä ei ja millainen se kokonaisuudessaan on. Pienet pettymykset ja vastoinkäymiset, arjen harmaus saavat helposti koko elämän vaikuttamaan epäonnistuneelta tai tarkoituksettomalta

Irtiotto arjesta voi auttaa saamaan riittävän etäisyyden, jotta osaat nähdä paremmin sen, mistä kaikessa oikein on kyse. Asioiden jakaminen muiden kanssa tuo usein uusia näkökulmia, jolloin valon ja varjon suhteet voivat muuttua. Se voi toki myös auttaa sinua ymmärtämään, millaisia muutoksia tarvitset, jotta olet tyytyväisempi elämääsi.

Irtiotto voi olla matka, se voi olla virkavapaus tai sapattivapaa (jos sellaista enää on olemassa), se voi olla uusi harrastus, jotakin sellaista, joka poikkeaa normaaleista elämän arkikuvioista. Sitä kautta on mahdollisuus nähdä elämäänsä eri suunnasta, eri viitekehyksestä käsin. Myös terapia palvelee samaa tarkoitusta.

Itselleni tämä blogin kirjoittaminen on antanut mahdollisuuden tarkastella ja pohtia omaa ja muiden elämää, elämää yleensäkin, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Myös musiikin tekemisestä uudelleen innostuminen on palvellut samaa tarkoitusta.

Tarvitseeko sitten jokainen elämälleen irtiottoa? Eikö sitä voi olla tyytyväinen omaan elämäänsä ja arkeensa? Ilman muuta voi. Ajattelen, että onnellisen elämän taustalla on pyrkimys löytää se, mitä olen sisimmässäni ihmisenä ja mitä haluan omalta elämältäni. Joskus se voi onnistua helposti. Asiat lutviutuvat kohdalleen ilman sen suurempia vaikeuksia. Toisaalta ajatukset elämästä ja myös se, mitä siltä haluan, voivat muuttua elämän edetessä. Jossain vaiheessa voi eteen tulla tilanne, jolloin on syystä tai toisesta pysähdyttävä pohtimaan sitä, missä mennään ja onko tämä sellainen elämä, jota tahdon. Se voi edellyttää irtiottoa arjesta. Sitä, että nousee sen yläpuolelle ja katsoo kokonaisuutta kauempaa. Niin, että jopa taivaanranta näkyy.