Saappaan tukiyhdistyksiä on Suomessa yhteensä kymmenen. Yhdessä Seinäjoen alueen yhdistyksen kanssa oma yhdistyksemme on Suomen vanhin. Kotkassa perustettiin tukiyhdistys jo näitä aikaisemmin, mutta se ei enää ole yhdistysrekisterissä. Muut paikkakunnat ikäjärjestyksessä ovat: Tampere, Kajaani, Pori, Jyväskylä, Sotkamo, Hattula, Helsinki (Snellu) ja Ylivieska. Tosin Tampereen ja Porin yhdistysten kohdalla aktiviteetti taitaa olla aika vähäistä, koska paikkakunnilla ei ole tätä nykyä toimivaa saapasryhmää.
Yhdistykset perustettiin aikoinaan siitä syystä, että lahjoitusten vastaanottaminen ja varainkeruu koettiin helpommaksi yhdistyksen kautta. Seurakunnat veroja keräävinä yhteisöinä eivät olleet kaikkien mielestä sopivia lahjoitusten vastaanottajakohteita. Ehkä pelättiin myös sitä, että mahdolliset lahjoitukset hukkuvat seurakuntien muun kassavirran sekaan.
Itä-Helsingissä yhdistyksen pyörittäminen on vapaaehtoisten oman aktiviteetin varassa. Sehän toki on yhdistysten yleinen periaate ja käytäntö meillä Suomessa. Seurakunnan työntekijänä toimin itse ainoastaan rivijäsenenä yhdistyksessä. Sen olen kokenut hyväksi.
Yhdistyksen tarkoituksena on nimensä mukaisesti kerätä varoja Saappaan toiminnan tukemiseen. Se ei siis rahoita perustoimintaa, eikä se olisi edes taloudellisesti mahdollista, vaan se keskittyy vapaaehtoistyöntekijöiden jaksamisen ylläpitämiseen erilaisin virkistyshankkein ja- tapahtumin. Lisäksi se pyrkii osallistumaan Saappaaseen liittyvien erityishankintojen rahoittamiseen. Tärkein varainkeruumuoto on perinteinen äitienpäivälounas Mikaelinkirkolla. Lisäksi Mikaelinkirkon messuissa kerätään muutaman kerran vuodessa kolehti Itä-Helsingin Saappaan tuelle. Jos haluat olla tukemassa yhdistyksemme toimintaa, voit tehdä sen esim. lahjoittamalla jonkin hyväksi katsomasi summan yhdistyksen tilille tai liittymällä sen kannatusjäseneksi summaan 20 € per vuosi. Yhteisökannatusjäsenmaksu on 50 € vuotta kohden. Yhdistyksen tilinumero on Danske Bank FI77 8000 9710 3065 01.
Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti antamaan aikaansa ja voimavarojansa yhteiseen hyvään? Ja mitkä juuri saapastoiminnan kohdalla ovat syinä siihen? Sen kokemuksen perusteella, mikä itselläni on yli kolmen vuosikymmenen ajalta kertynyt yhteistyöstä saapasvapaaehtoisten rinnalla, sanoisin että aika moninaiset motivaatiot. Jos niitä kuitenkin vähän yksinkertaistaa ja kokoaa, niin seuraavanlaisia perusnäkökulmia löytyy:
Ensinnäkin lähes kaikki ovat alunperin tulleet mukaan auttamisen halusta. Mahdollisuudesta tehdä jotakin nuorten hyväksi. Osalla on omia lapsia, osalle omat nuoruuden kokemukset ovat niin vahvasti mielessä, että se motivoi antamaan aikaa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kokemus siitä, että on voinut oikeasti olla jollekin avuksi, kannustaa jatkamaan. Vuosien myötä ystävyyssuhteet tulevat useille kovin tärkeiksi. Ne kannustavat osallistumaan, vaikka oma jaksaminen ei aina olisikaan ihan huipussa. Joillekin saapasryhmästä muodostuu jotakin lähes perheeksi verrattavaa, osa haluaa rajoittaa mukana olemisensa ensisijaisesti varsinaisen toiminnan keskiöön eli joko päivystämiseen tai tukiyhdistyksen toimintaan. Jotkut ovat mukana aktiivisesti molemmissa.
Yhteiskuntamme pyörii pitkälti rahan ympärillä ja helposti sen kautta arvotetaan kaikkea toimintaa. Niillä silmälaseilla katsottuna vapaaehtoistoiminta nähdään helposti ammattitaidottomana hyväntahtoisten ihmisten puuhasteluna verrattuna sellaisiin, jotka saavat toiminnastaan palkkaa. Todellisuudessa Saappaan työssä on mukana monien eri alojen asiantuntijoita ja ammatti-ihmisiä. Heidän panoksensa väheksyminen on kovin ala-arvoista ja lyhytnäköistä ajattelua. Samantapainen tilanne on toki monilla muillakin vapaaehtoistoiminnan sektoreille, mm. SPR:n ensiapuryhmissä. Se, että joku pistää toimintaansa ammattitaitonsa lisäksi koko sydämensä, ei varmasti ainakaan heikennä lopputuloksen onnistumista.
Joskus kohtasimme nuoren, joka oli järkyttynyt ystävänsä kuolemasta edellispäivänä ja purki tunnekuohuaan myös meihin, jotka satuimme paikalle. Hän toisti useaan kertaan sitä, että toimintamme on sellaista, jonka tulisi olla kaupungin tai kunnan vastaamaa, ei seurakunnan tekemää. Ehkä siihen sisältyi jonkinlainen kritiikki kirkkoa kohtaan, mutta oma tulkintani oli se, että nuori kaipasi auttajilta ennen kaikkea ihmisyyden jakamista ja toistemme tukemista arkielämässä, ei viraston suojissa tai virkamiehen rooliasuun pukeutuneena. Vaikka toimintamme edellyttää tiettyä etäisyyden ottoa ja erillisyyden ymmärtämistä, on ykkösprioriteettinamme juuri se, että kohtaamme jokaisen arvokkaana ja ainutkertaisena yksilönä. Toivottavasti olemme onnistuneet siinä.
Millaista sitten oli vuosijuhlissa? Ainakin paljon oli nähty vaivaa juhlien toteuttamisessa, ohjelman laatimisessa, tarjoilussa ja kaikessa mahdollisessa. Liikuttavan ja hämmästyttävän paljon vaivaa. Ilta itsessään oli ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa. Monenlaisia elämäntarinoita ja -kokemuksia. Jokaisella oma maailmankuvansa. Kaiken rinnalla oli kuitenkin vahva tunne siitä, että on jotakin tärkeää, joka yhdistää meitä.
Itä-Helsingin Saappaan Tuen rooli on ollut merkittävä vapaaehtoisten jaksamisen ja motivaation ylläpitämisessä. Siksi tätä kirjoittaessani kohotan naapureista piittaamatta kolminkertaisen hurraa-huudon yhdistykselle ja sen 20-vuotiselle toimintahistorialle. Te olette sen ansainneet! Hurraa, hurraa, hurraa!
#itä-helsinginsaapas #saappaantuki #juhlat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti