"Tämä saunan ja löylyn kaipuu, sen alle muut kujjeet taipuu."

Yllä oleva otsikko on enonkoskelainen sanonta. Sauna on niin olennainen osa suomalaista kulttuuria, että olisi vaikea kuvitella, millaista elämämme olisi ilman sitä. Tänä päivänä saunassa ei enää synnytetä (tietääkseni) eikä se ole ensisijainen terveydenhuoltopaikka, ei ainakaan fyysisen terveyden. Saunomisen merkitys on ennen kaikkea rentouttava ja terapeuttinen. Toki fyysisiäkin vaikutuksia sillä on ihan jo tutkimusten mukaan.

Saunominen on siis terveellistä, toki kohtuudella nautittuna. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan runsas saunominen voi pienentää dementiaan sairastumisen riskiä. Lisäksi saunominen on tutkimusten mukaan yhteydessä sikeämpään uneen, harvempiin flunssiin, vähäisempään masennukseen sekä jopa pidempään elinikään.

Kovin harvoin olemme vaimon kanssa viettäneet juhannusta kaupungin ulkopuolella. Yleisempää on ollut urbaani viikonloppu kotona. Juhannukseen kuuluu toki saunominen ja onneksi se on mahdollista kaupungissakin, ihan kotioloissa. Vaikka näin kesäaikaan saunamme ei ole kovin ahkerassa käytössä, juhannukseen se kuitenkin kuuluu. Juhannusaattona menimme saunaan ja tapahtui sama ilmiö, joka melkein joka kerta tapahtuu itselleni saunassa. Ja aina olen yhtä hämmästynyt. Eve oli lisännyt löylyveteen jotain tuoksua, liekö ollut koivun. Samassa hetkessä, kun löylyn tuoksu ehti sieraimiin asti, ilmestyi pääkoppani elokuvateatteriin filmi siitä, kun alle kymmenen vuotiaana saunon vanhempien kanssa Utin varuskunta-alueen henkilöstön isossa saunassa. Se elokuva on kovin todellinen ja toisin kuin tämän päivän moderneissa elokuvateattereissa, siihen sisältyy myös tuoksuja, kuten koivuvihta ja saunamakkara. 50 vuotta on yhdessä silmänräpäyksessä pois pyyhitty. Ihmeellistä.

Se kertoo siitä, kuinka hajuaisti aukaisee muistojen kanavan aivoissa. Sitä on sattunut itselläni myös muissa yhteyksissä kuin saunomisessa. Toisekseen se paljastaa myös sen, että kaikki eletty elämä ja koetut asiat eivät ole kadonneet mihinkään. Ne ovat läsnä yhä muistoissamme, vaikka emme sitä edes tiedostaisi. Ne myös vaikuttavat tähän hetkeen ja tuleviin valintoihimme. Nuorena ajattelin, että kun lapsuus ja nuoruus jäävät taakse, ihminen siirtyy tyystin toiseen elämänvaiheeseen, joka on erillinen aikaisemmasta. Ei pidä paikkaansa.

Vielä siitä hajuaistista. Vaikka yleisesti on väitetty, että ihmisen hajuaisti on huomattavasti heikompi kuin esim. koiran, viimeaikaiset tutkimukset kumoavat sen. Ainakin eurotieteilijä John McGann, joka on tutkinut ihmisen hajuaistia 14 vuotta, väittää niin. ”Fakta on, että ihmisen hajuaisti on yhtä tarkka kuin muilla nisäkkäillä. Pystymme erottamaan poikkeuksellisen määrän hajuja, joitain jopa paremmin kuin jyrsijät ja koirat, ja hajuaisti vaikuttaa käytökseemme ja tunteisiimme”. Kovin vaikealta näin koiran omistajana tuntuu tuo väite hyväksyä.

En väitä, että sauna olisi kaikille se elämän eliksiiri ja ihmeiden tekijä. Jollekin se voi olla jokin muu asia. Joillekin luonnon yhteys on niin merkittävä kokemus, että se antaa opettaa elämään sopusoinnussa maailman kanssa, kertoen ihmisen ja luonnon yhteydestä ja antaen mittasuhteet ihmisen elämälle. Tärkeintä lienee, että jokaisella olisi mahdollisuus kokea sellaisia ajattomuuden hetkiä, jotka irrottavat arjesta tai nostavat sen yläpuolelle, antavat kokemuksen jostain suuremmasta kokonaisuudesta.

Min sintonik vai sin sintonik?

Yllä oleva otsikko on olevinaan kuusankoskelaisen tokaisu ravintolassa, jossa samalla pöydällä on kaksi Gintonic lasia. Kouvolalaisittain vastaava kuuluisi: "Miun sintonik vai siun sintonik?"

Paljon kansanperinteessämme olevia sananlaskuja ja huumoria liittyy alkoholin käyttöömme. Erittäin paljon myös kaksinaismoralismia ja syyttäviä sormia. Osaksi kyllä aiheesta, suurimmaksi osaksi turhaan.

Saapaspäivystyksissä emme puutu nuorten alkoholin käyttöön, jos se ei ole riistäytynyt käsistä. Silloinkin puuttuminen tarkoittaa auttavan käden antamista. Haluamme edustaa ja kokemuksemme mukaan myös edustamme nuorille aikuisia, jotka ovat nuoren puolella. Ei hyväksyen kaikkea nuorten käytöstä, alkoholin käyttö mukaan lukien, mutta ei kuitenkaan sormi pystyssä ollen. Alkoholi on kuulunut niin pitkään meidän kulttuuriimme ja varsinkin osaksi aikuistumisriittiä, että sitä on vaikea kytkeä pois. Ainakaan jos se ei tapahdu nuorten omasta aloitteesta nuorisokulttuurin muutoksen myötä.

Aika ajoin tulee vastaan sellaisia tilanteita, että nuoret tarjoavat meille juomiaan. Aina olemme kieltäytyneet ehdottomasti, ja useimmiten nuoret tekevätkin tarjouksen huumorimielessä. Toki perustelemme nuorille, että tähän tilanteeseen ja tehtävään ei alkoholi sovi. Jossain muussa tilanteessa voi olla toisin. Silloin tällöin on myös hetkiä, että nuori ei tiedä toimintaperiaatteitamme ja on siinä uskossa, että viemme hänen juomansa tai ainakin nuhtelemme ankarasti. Näin kävi viimeksi koulujen päätäjäispäivänä. Humalassa oleva nuori tyttö pyyteli meiltä kovasti anteeksi juomistaan. Saimme pitkään rauhoitella häntä, ennenkuin viesti meni perille. Jos meni.

Nuorisokulttuurin tarkoitus on ainakin lähtökohtaisesti olla vastavoima, kapinallinen liike aikuisten maailmaa ja auktoriteetteja vastaan. Siksi aikuisia edustavien järkipuhe menee usein nuorilta ohi. Vastaus on jotakin senkaltaista, että "me ollaan nuoria, tää kuuluu nuoruuteen". Toisinaan tuomme mukaan keskusteluun myös sen näkökulman ja kysymyksen, että miten luulet vanhempiesi suhtautuvan juomiseesi? Se synnyttää usein kovin syvällisiä ja aitoja keskusteluhetkiä, todellisia kohtaamisia.

Toki saapasaikuisina edustamme myös toisenlaista mallia kuin osalla nuorista on. Lasiin sylkeviä ei ole porukassamme montaa, toisaalta eipä juuri sellaisiakaan, jotka voitaisiin luokitella alkoholin suurkuluttajiksi. Suurimmalle osalle alkoholi on elämään joissakin tilanteissa kuuluva, normaali asia siinä kuin jokin muukin. Se on jokaisen henkilökohtainen asia, ja sen tuomme tarvittaessa myös nuorille tiettäväksi, jos keskustelu siihen suuntaan menee. Ei ole olemassa saapaslaisen prototyyppiä alkoholin käytön tai siihen suhtautumisen osalta, niinkuin ei monen muunkaan asian kohdalla. Olemme jokainen ainutkertaisia, yksilöllisiä ihmisiä yksilöllisine arvoineen ja tapoineen. Samoin ovat kohtaamamme nuoret.

Nuori etsii itseään ja aikuisuuttaan ja tarvitsee siihen sekä ikätovereitaan peilinä ja tukena että myös aikuisia erilaisina elämisen malleina. Niiden avulla nuori tekee omat valintansa ja päätöksensä. Toivottavasti oikeanlaiset.

Kaleidoskooppi

Wikipedia kertoo, että kaleidoskooppi on optinen leikkikalu, johon kurkistamalla voi nähdä aina uudenlaisia symmetrisiä kuvioita. Mikä tahansa mielivaltainen kuvio heijastuu kaleidoskoopin peileistä useita kertoja ja näyttäytyy siten symmetrisenä. Nimi tulee kreikan kielen sanoista kalos (kaunis), eidos (kuva, muoto) ja skopein (nähdä).

Kun katsoo kaleidoskooppiin, jokainen näkee siellä erilaisia kuvioita, omia tulkintojaan. Joillekin ne ovat selkeämpiä kokonaisuuksia, joillekin vain upeita värejä ilman sen suurempaa yhteyttä toisiinsa. Kyse on mielikuvituksesta ja omasta visuaalisesta hahmottamiskyvystä. Muistelen joskus lapsena katsoneeni kaleidoskooppiin ja tykästyneeni sen mielikuvitusta ruokkiviin kuvioihin. Siitä on kyllä aikaa melkein ihmisikä, joten voi olla, että muisti kaunistelee asiaa.

Jotenkin itselleni herää ajatus siitä, kuinka kyse on samasta ilmiöstä kuin elämässä. Elämässä tapahtuu mitä ihmeellisimpiä asioita, jotka tuntuvat suurelta osin toisistaan riippumattomilta tai yhteen sopimattomilta. Kun kuitenkin niitä tarkastelee myöhemmin tai etäämmältä, löytyy niihin jokin symmetria tai loogisuus. Ehkä kiehtovakin ja arvoituksellinen sellainen. Ja se on aina kovin yksilöllinen, vaikka näyttäisi ulospäin hyvin samanlaiselta kuin jollakin toisella. 

Me etsimme ja toivottavasti löydämme elämän kaaoksesta itsellemme jonkin symmetrian, jonkin elämän peruskuvion, joka toistuu ja leimaa omaa elämääni. Joskus se vapauttaa meidät toivoon hyvästä tulevaisuudesta, siitä että kaikki kääntyy lopulta paremmaksi vastoinkäymisistä huolimatta. Joskus sen vaikutus voi olla toisenlainen. Olemme näkevinämme elämässämme sellaisia kuvioita, joista päättelemme, ettei minun elämässäni voi koskaan seurata mitään kovin hyvää, koska sellaista ei ole tähän astikaan tapahtunut. Olen syntynyt huonojen tähtien alla. 

Se miten tulkitsen omaa elämääni ja millaisia johtopäätöksiä asioista teen, on kuitenkin aina tulkintaa, oma näkemykseni. Se ei välttämättä ole lähelläkään totuutta tai sitä, mitä elämäni voisi olla. Jos tulkitsen elämäni suuntaviivoja itselleni kielteiseen suuntaan, suljen helposti itseltäni portin hyvään elämään. 

Me teemme johtopäätöksiä asioista, se kuuluu asiaan ja on monesti hyödyllistä, jopa välttämätöntä. On kuitenkin syytä ymmärtää, että jos tähänastinen elämäni näyttää oman kaleidoskooppini läpi kaaokselta, ei se tarkoita, että jatkossakin on niin. Omien tulkintojen ohella kyse on omista valinnoista. Millaisena haluan nähdä elämäni ja tulevaisuuteni? Jos näen sen positiivisena, eteenpäin kannustavana ja tavoittelemisen arvoisena, jaksan myös nähdä vaivaa sen toteutumisen eteen. Kaikki ei ole tässä mahdollista, mutta paljon on. Omalla asenteella on uskomattoman paljon merkitystä.

Kuka opettaa nuorelle, että hänen asennoitumisellaan ja tulevaisuuden uskollaan ratkaisevan suuri merkitys siinä, millaisen tulevaisuuden hän itselleen saa? Toki nuoren on ymmärrettävä, että se vaatii myös vaivannäköä, jotta haaveet voivat toteutua. Eivätkä ne silti kaikki toteudu. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea onnellisen elämän metsästämisestä. Siihen sisältyy väistämättä myös pettymyksiä.

Omilta vanhemmiltaan nuori omaksuu peruskokemuksen ja -asennoitumisen elämään. Onneksi tai valitettavasti. Kaikki vanhemmat eivät ehkä ymmärrä sen merkitystä tai eivät vain kykene tarjoamaan parempia eväitä sen suhteen. Kyllähän jokainen ainakin periaatteessa pyrkii tarjoamaan lapsilleen kaikkea parasta toivoen hyvää tulevaisuutta. Eikä peli ole mitenkään menetetty, vaikka ne kotoa saadut eväät eivät olisi aivan priimaa. Silloin vain joutuu itse näkemään enemmän vaivaa oman tulevaisuutensa eteen. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada itselleen hyvä tulevaisuus.