Pudota apina selästäsi

Monelle urheilua seuraavalle tai harrastavalle on tuttu sanonta, että jollakin urheilijalla onnistumisen myötä ”putosi apina selästä”. Menestymisen paineet voivat kohota niin suuriksi, että ne estävät täysipainoisen suoriutumisen, varsinkin jos taustalla on jo sarja epäonnistumisia. Paineet voivat olla itse luotuja, siis itse itselle asetettuja, tai ulkopuolisten tahojen, kuten median, valmentajien, ihailijoiden tms. sinulle kasaamia.

En ole koskaan pitänyt apinaa selässäni enkä tiedä, miltä se tuntuu tai miten se vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Todennäköisesti ainakin jotenkin ja luultavasti se riippuu myös apinasta ja sen toiminnasta. Enkä taida olla nähnyt sellaisesta edes kuvaa. Apina olkapäällä on tutumpi kuva-aihe.

Riippumatta ilmaisun syntyhistoriasta tai siitä, että sitä käytetään yleensä vain urheilupiireissä, voisi sanontaa mielestäni laajentaa muillekin elämän osa-alueille tai itse asiassa koko elämään. Tänä päivänä ihmisyydelle asetetaan mitä moninaisimpia odotuksia ja vaatimuksia ja sitä kautta myös paineita. Sinun on hoidettava opiskelut mahdollisimman hyvin, jotta pääset edelleen jatko-opiskelemaan mahdollisimman hyvään opinahjoon. Tai työelämässä sinun on saatava riittävän arvostettu työ joko taloudellisessa tai sosiaalisessa mielessä. Uraportailla on noustava eteenpäin ripeästi. Toimeentulon on myös oltava riittävä, jotta voit toteuttaa haaveitasi. Sinun on hankittava hyvä asunto arvostetulta alueelta. Lisäksi sinun on kuntoiltava ja huolehdittava ulkonäöstäsi, jotta olet riittävän edustava ja haluttua seuraa työ- ja vapaa-ajan elämän vaatimusten mukaisesti.

Mutta kuinka paljon edellä mainituista tai yleensäkin elämääsi kuuluvista vaatimuksista on sellaisia, jotka sinun on otettava tosissasi? Uskon, että meillä jokaisella on paljon paineita, jotka ovat itse asetettuja. Tarvitsenko sellaisia vai voisiko elämäni olla helpompaa ja jopa tyydyttävämpää ilman niitä? Meillä on vain yksi elämä. On itsepetosta ajatella, että seuraavassa elämässä voin ottaa rennommin. Tai että eläkkeellä ryhdyn nauttimaan elämästä. Turhan moni uupuu matkan varrella eikä kestä elämän asettamia paineita. Apina ei ehkä koskaan väisty selästäsi, vaan sieltä käsin piiskaa sinua yhä armottomammin eteenpäin.

Useimmille meistä, jotka olemme työelämässä tai tiiviiden opiskelujen pyörteissä, on liian uskaliasta heittäytyä kokonaan pois tai tehdä kovin radikaaleja muutoksia elämäntapaamme. Se ei ole edes kovin suositeltavaa. Paljon on kuitenkin tehtävissä. Voit tehdä valintoja työelämän, opiskelujen, vapaa-ajan, harrastusten ja ihmissuhdeverkostojen suhteen. Mihin haluat panostaa, mikä on sinulle oikeasti merkityksellistä ja mikä tuottaa sinulle onnellisuuden ja elämän mielekkyyden kokemuksia.

Focus on the good

Eräässä suklaapatukkamainoksessa annetaan kaukomatkaajalle lappu, jossa todetaan ”focus on the good”. Keskity hyvään.

Jokaisen elämässä on sekä hyvää että pahaa. Sen jokainen hyvin tietää ja voi allekirjoittaa. Monesti voi kuitenkin tuntua siltä, että asiat eivät ole jakaantuneet tasan eri ihmisten kesken. Omalle kohdalle sattuu ehkä enemmän vastoinkäymisiä kuin jollekin muulle. Voi näyttää siltä, että olet saanut huonot pelikortit elämään. No, se voi olla totta tai ehkä subjektiivisen näkökulman vääristämää. Joka tapauksessa kyseiseen asiaan et juurikaan voi vaikuttaa. Annetuilla korteilla on pelattava. Olennaista on se,  miten käytät elämän pelikorttejasi. Voit jäädä itkemään huonoa onneasi. Se voi joskus olla ihan hyvä ajatus. Oman pahan mielen purkaminen yleensä helpottaa, jos sinulla on kokemus elämän kaltoin kohtelusta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Se voi myös auttaa huomaamaan, mitkä asiat ovat pielessä ja sitä kautta näkemään ulospääsymahdollisuuksia. Samalla siinä on kuitenkin suuri vaara tyytymättömyyden, katkeruuden ja pahoinvoinnin kasvuun. Se voi lamauttaa, johtaa itsesäälissä ja toivottomuudessa vellomiseen. 

Jos syvennyt hetkeksi pohtimaan elämääsi, huomaat, että siinä on asioita, joista voit olla iloinen tai jopa onnellinen. Usko tai älä. Näin on meidän jokaisen kohdalla. Tärkeintä on se, mihin me kiinnitämme huomiomme ja keskitymme elämässämme.

J.K. Paasikiven ajatus siitä, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, on järkevää. Sama asia todetaan myös tutussa rukouksessa: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. On asioita, joille emme voi mitään ja toisaalta on asioita, joille voimme tehdä jotakin. Niiden suhteen, joille emme voi mitään, voimme kuitenkin päättää, miten niihin asennoidumme. Se on avainasemassa onnellisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Melankolian maassa, joka Suomi monen mielestä on, ei ole kuitenkaan aina helppo löytää asioihin positiivista näkökulmaa.

Meillä on erilaisia mentaalisia vahvuuksia ja temperamentteja. Ne säätelevät sitä, kuinka reagoimme yllättäviin tilanteisiin. On paljon esimerkkejä siitä, kuinka elämässään aivan samanlaiseen kriisitilanteeseen joutuneet yksilöt reagoivat täysin eri tavoin. Toiset selviytyvät, toisilla on ylivoimaisia vaikeuksia päästä kokemuksensa yli. Kuinka paljon kyse on genetiikasta, kuinka paljon omassa perhepiirissä oppimistamme tavoista suhtautua elämässä vastaan tuleviin asioihin? En osaa sanoa. Joka tapauksessa molemmilla on merkitystä.

Vaikka olisit saanut perintönä huonon selviytymisen geenit, voit oppia suhtautumaan asioihin uudella tavoin. Voit oppia näkemään eri värisävyjä niissä asioissa, jotka aikaisemmin olivat vain mustia. Voit löytää hyvää niissä tapahtumissa, joissa aikaisemmin koit vain elämän potkivan sinua päähän. Voit oppia näkemään toivoa sellaisissa tilanteissa, joissa aikaisemmin näit vain toivottomuutta. Kyse on hitaasta, mutta mahdollisesta muutoksesta. Jos vain itse sitä haluat.

Empatiako tämän ajan väärä jumala?

"Empatia on tämän ajan väärä jumala" Näin toteaa Jari Sarasvuo Yle Puheen ohjelmasarjan osassa, joka julkaistiin 10.12.2018. Hän jatkaa: "Tiedän, että näin ei saisi ajatella. Olen älyllinen häpeäpilkku ja moraalinen hirviö. Uskon nimittäin, että empatiaa tarvitaan vähemmän, jotta ihmiskunta voisi paremmin.

Empatia aiheuttaa sen, että ihminen lakkaa ajattelemasta. Jos tärkeintä on tuntea toisen tunteita, niin menetämme rationaalisuuden ja olemme kiinni vain tässä hetkessä. Lyhyen aikavälin epämukavuus ja tuska ovat kuitenkin välttämättömiä pitkän aikavälin palkkiota ajatellen.

Ystävä. Virittäydy kanssani samalle tunnekanavalle, vaikka tarjolla onkin aivan erityisen häiritsevä ajatus ja sydämeni on sokea."

                                                                -----

Kirjoitin empatiasta viime syyskuussa. En kuitenkaan malta olla reagoimatta Sarasvuon ohjelman ajatuksiin. Jarilla on tapana provosoida ja saada ihmiset reagoimaan. Jossain määrin voin ymmärtää hänen näkökulmansa siitä, että päästäksemme asioissa eteenpäin, myös hyvinvoinnin suhteen, emme voi rakentaa kaikkea pelkästään empatian varaan. Täytyy myös kyetä tekemään päätöksiä, jotka joskus haastavat empatiakykymme tai eivät ainakaan edistä sen toteutumista.

Sarasvuo väittää myös, että emme kärsi empatiavajeesta. Se varmaankin yhteiskuntana pitää osaltamme paikkansa. Monenlaisissa vuosittaisissa katastrofikeräyksissä olemme kovin auliisti jakamassa omastamme. Kuvat kärsivistä ihmisistä koskettavat sisimpäämme. Hyvä näin. On kuitenkin paljon ihmisiä, joiden kohdalla empatian kokeminen on syystä tai toisesta estynyt. Syy voi olla geneettinen, mutta useimmiten kyse on siitä, että ihmisen oma pahoinvointi tai väärin kohdelluksi tulemisen kokemus estää empatian esille tulemisen. Meidän on oltava riittävästi tasapainossa oman elämämme kanssa, ennen kuin kykenemme myötäelämään ja asettumaan toisen ihmisen asemaan. Toki on myös sellaisia tilanteita, joissa auttamisen näkökulmasta toimimme mielestäni ilman empatiaakin. Jos näemme kadulla esim. ohilukijan kaatuneen ja loukanneen itsensä, useimmat meistä menevät auttamaan. Silloin tärkeimpänä liikkeelle panevana voimana lienee velvollisuuden tunne. Hädässä olevaa on autettava.

Itse olen nähnyt yli 30 vuoden työurallani niin paljon nuoria ja myös aikuisia, joiden elämä on ulkopuolisen silmin ollut kovin toivotonta. Olen monesti ihmetellyt, miten ihmisellä on riittänyt voimia ja halua edetä elämässä edes päivä kerrallaan. Useimmat ovat toki olleet kovin särkyneitä ja haavoittuneita. On ollut sydäntä riipaisevaa nähdä toivon valon syttyvän nuoren silmiin, kun hänelle tulee kokemus siitä, että joku oikeasti on kiinnostunut hänen asioistaan, tunteistaan, kokemuksistaan ja elämästään ylipäätään. Siksi väitän ja koen, että empatia on avainasemassa hyvinvointimme kohdalta. Sekä yksilön että koko yhteiskunnan näkökulmasta. On liian paljon ihmisiä, joilla on vahva kokemus siitä, ettei heitä ole kohdeltu ihmisinä, ettei heitä ole kuunneltu ja yritetty ymmärtää, niin kuin kuuluisi.

Inhimillisyyden ja ihmisyyden näkökulmasta olen siksi hyvin eri mieltä kuin Sarasvuo. Voi hyvin olla, etten ole ymmärtänyt ydintä hänen puheestaan. Sen perusteella, minkä ymmärsin, väitän kuitenkin, että ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta kyky kokea empatiaa on olennainen. Se ei ole helppo tie, mutta mielestäni se on ainoa keino löytää yhteisymmärrys ja kokea yhteenkuuluvuutta. Kukaan meistä ei ole saari, tarvitsemme toisiamme, ja kokemus siitä, että olen ymmärretty ja osa suurempaa joukkoa, minkä kokoinen se sitten onkaan, on ihmisenä olemisen ydinasioita.

60 vuotta eikä suotta

Vuodet vierivät nopeaan tahtiin ja tuntuu siltä, että elämän tahti kiihtyy ajan myötä. Ryhdyin viime kesänä pohtimaan sitä, että haluanko pitää 60-vuotisjuhlia ja jos haluan, niin millaiset. Ainakin sellaiset, joissa itselläni on hyvä olla ja toivottavasti vierailla myös. Ylenpalttista pönötystä en kaivannut enkä usko, että se on kovin monen muunkaan juhlissa toivelistan kärkisijoilla.

Musiikki on ollut itselleni tärkeä ja ennen kaikkea oman musiikin luominen ja sitä kautta ajatusten ja tunteiden käsitteleminen. Jossain vaiheessa ryhdyin julkaisemaan YouTubessa "home made" musiikkivideoitani. Jokunen on niitä myös kuunnellut ja tykännytkin. Niiden tiimoilta ryhdyin kypsyttelemään ajatusta, että kokoaisin bändin, jonka kanssa esittäisimme juhlassa kappaleitani. Esittelin ajatustani muutamalle henkilölle ja saatuani kannustusta päätin jatkaa asian valmistelua. Yllättävän helposti pyörät alkoivat pyörimään. Sain vierelleni tuttuja muusikoita, jota ottivat innolla ideani vastaan. Siitä olen kovin kiitollinen. Saimme bändikämpän ja ryhdyimme viikottain treenaamaan. Vähitellen h-hetken lähestyessä musiikki alkoi kuulostamaan sellaiselta kun halusimme.

Niinkuin jokainen juhlia järjestänyt tietää, monenlaista vaivannäköä on edessä ennenkuin  kaikki on valmista. Sain arvokasta apua ja tukea monelta eri henkilöltä, lähes kaikki heistä saapasvapaaehtoisia. Ilman heitä juhlat olisivat jääneet toteutumatta. Kiitos teille! Kiitos myös vaimolleni Evelle!

Kaikki oli lopulta vaivan arvoista. Musiikki onnistui kohtuullisen hyvin, kiitos kaikille siitä upeasta palautteesta, jonka sain. Kiitos musiikin osalta kuuluu toki koko bändille ja yhteislaulujen osalta ”enkelikuorolle”, hienoa, että jaksoitte innostua siihen! Ruoka- ja juomatarjoilu sai kehuja, kiitos kaikille siitä vastanneille!

En tarvinnut lahjoja, mutta sain kuitenkin niitä enkä ole yhdestäkään pahoillani. Yllätyksiä, myönteisiä ja liikuttavia sellaisia, oli joukossa paljon. Juhliin kuuluu myös puheita, niitä ei voi välttää enkä sellaista halunnutkaan. Pyysin etukäteen parilta henkilöltä puheenvuoroa, niiden lisäksi oli vielä työnantajan puhe.

Puheet olivat hienoja. Toki tietyissä tilanteissa kuuluu sanoa tiettyjä asioita. Hautajaisten muistotilaisuudessa puhutaan lämpimään äänensävyyn hyvää edesmenneestä, vaikka aikaisemmin puhuja olisi ollut vain etäinen tuttu vainajalle tai jopa vihamielisissä väleissä tämän kanssa. 60-vuotisjuhlissa tulee sanoa myönteisiä asioita, kovin helposti myös ylisanoja. Toki taustalla, ainakin omalla kohdallani, voi olla myös se, että hyvän vastaan ottaminen ei ole aina helppoa.  Sen voi mitätöidä kertomalla itselleen, että tällaiset korulauseet kuuluvat tällaisessa tilanteessa asiaan. Myönnän, että sorruin joidenkin puheiden kohdalla tällaiseen selittelyyn tai vähättelyyn, mutta joidenkin kohdalla suojaukset pettivät. En voinut muuta kuin ottaa ne tosissaan, sen verran sydämellä ja aidosti ne esitettiin. Olin kovin liikuttunut.

Liikutuksen määrä ei vähentynyt, kun kaikki paikalla olleet saapasvapaaehtoiset menivät salin etuosaan laulamaan minulle onnittelulaulua. Koin jotakin hyvin erikoista ja ainutlaatuista. Koin olevani rakkauden ympäröimä tavalla, jota en ole kokenut kuin kerran aikaisemmin ja sekin liittyi nuoruuden uskoon tulemisen kokemukseen. Silloin rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus oli nuorelle pojalle unohtumaton ja ratkaiseva myöhemmin tulevia elämän valintoja pohtiessani. 

Juhlassa koin olevani edessä seisovan saapasjoukon rakastama ja se kosketti syvästi. Vielä nytkin sitä muistellessa tulevat kyyneleet silmiin. Kiitos, sain kokemuksen, jota toivottavasti kannan mukanani loppuelämän ajan!

Kiitos kaikille juhliini tavalla tai toisella osallistuneille! Kiitos kaikista lahjoista!