Tänä päivänä jo pienestä pitäen painotetaan, kuinka tärkeää on ottaa vastuu omasta elämästään, jos haluaa itselleen hyvän tulevaisuuden. Lapsen kohdalla toki vanhemmat kantavat päävastuun, mutta samalla siinä ohessa lapsi oppii jopa tahtomattaan sen, millaista elämä on ja millaiseksi hänen tulee kasvaa.
Tämän voisi ajatella olevan hyvä asia ja niinhän se osittain onkin. On tärkeä oivallus ymmärtää, että omilla valinnoilla on merkittävä vaikutus siihen, millainen tulevaisuus itseä todennäköisesti odottaa.
Lapsi kuitenkin tarvitsee aikaa ja ympäristön, jossa ei tarvitse kantaa huolta mistään, ei ainakaan mistään kovin tärkeästä asiasta. Lapsella tulee olla oikeus olla lapsi. Ajattelen, että sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Lapsuuden kokemukset kulkevat mukana koko aikuisuuden matkan ja vaikuttavat monella lailla sekä mielen hyvinvointiin että valintoihin elämän tärkeissä kysymyksissä.
Muistelen hyvillä mielin omaa lapsuuttani. Tai no en suurtakaan osaa siitä, mutta niitä myönteisiä aikoja ja kokemuksia, jotka mielen syövereistä nousevat, kuvaa hyvin sana huolettomuus. Sain elää hetkessä ilman murheita. Tosin se on klisee, sillä kovin aikaisin kannoin huolta sellaisistakin asioista, joista ei olisi siinä iässä tarvinnut.
Huolettomuuden harha katoaa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, ainakin useimmilla meistä. Aikuisen elämää reunustavat monenlaiset taloudelliset, sosiaaliset, omaan jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyvät huolet. Se kuuluu asiaan, sen olemme hyväksyneet. Ajattelen kuitenkin, että lapset ja varsinkin nuoret joutuvat tänä päivänä ottamaan turhan aikaisin vastuuta asioista. En lähde tässä vanhempia syyttämään. Enemmänkin kyse on koko ajan kiristyneestä kilpailusta elämän hyvistä paikoista. Tai niin sanotuista hyvistä paikoista. Onko se elämä, jota tavoitellaan, oikeasti kaiken sen yrittämisen arvoista? Millainen on hyvä elämä?
Vaikka kannoin jo varhain turhan paljon huolta monista asioista, elin itseäni koskevissa asioissa vastuuttomuuden illuusiossa aivan liian pitkään, lähes parikymppiseksi. Herääminen tapahtui pakon edessä, kun jouduin seinää vasten. Oli pakko tehdä valinta sen suhteen, mitä haluan tulevaisuudelta ja mitä se minulta edellyttää.
Maailma on muuttunut. Nykyään monella nuorella tuntuu olevan jo pitkän tähtäimen suunnitelma, tietynlainen uraputki, jonka on suunniteltu johtavan haluttuun päämäärään. Aina se ei onnistu ja se voi silloin olla suuri pettymys. Tulevaisuus täytyy suunnitella uudelleen. Maailma voi romahtaa. Tosin joillakin on jo valmiina B- ja C-suunnitelmat. Joka tapauksessa stressipisteet ovat monella taivaissa.
Jeesuksen sanoma ”lasten kaltaisten on taivasten valtakunta” on siinäkin mielessä osuva, että kyllä lapsen maailmaan kuuluva läsnäolo ja eläminen hetkessä ilman turhia vastuun mukanaan tuomia paineita on asia, jota moni aikuinen muistelee kaiholla. Huoleton lapsuus on olennaisen tärkeä pohja tulevalle aikuisuudelle. Liittyyhän siihen toki mustavalkoinen ja naiivi maailmankuva, mutta sekin tuo tavallaan turvaa. Ei lapsen tarvitse elää aikuisen maailmassa, vaan omassaan. Olisiko lapsen tavassa suhtautua elämään jotakin sellaista, jota voisimme myös aikuisuudessa toteuttaa? Voisimmeko jollakin tavalla selvitä elämästä pienemmällä stressin, kiireen ja vastuiden määrällä? Tiedän monen tehneen elämässään merkittäviä muutoksia päästäkseen irti vaatimusten ja riippuvuuksien oravanpyörästä. Saadakseen elämäänsä lisää vapautta ja onnen palasia.
Toisaalta radikaali elämän muutos sisältää aina myös riskin siitä, että viekö valinta oikeaan, haluttuun suuntaan vai onko se sittenkin ratkaisu, joka jälkikäteen kaduttaa. Ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä vaikeampaa on luopua tutusta elämäntavasta, vaikka se ei vastaisikaan omaa toivetta hyvästä elämästä. Tosiasiahan on se, että valitettavasti ei ole olemassa ongelmatonta elämää. Niinkuin vanha suomalainen tokaisu toteaa: ”Suo siellä, vetelä täällä.” Olennaisinta lienee se, että tehdyt valinnat johtaisivat edes askeleen tai kaksi parempaan suuntaan. Lapsuuteen ei ole paluuta, mutta ehkä voimme poimia sieltä asioita, jotka helpottavat myös aikuisuuttamme.
Yksi tapa muuttaa elämää huolettomampaan ja kevyempään suuntaan voisi olla oman elämän tarkastelu siitä näkökulmasta, että teenkö asioita siksi, kun muutkin niin tekevät, sen vuoksi, että oletan muiden toivovan minulta tietynlaisia asioita ja käyttäytymistä, vai onko kyse omista odotuksistani, jotka itse asiassa ylläpitävät stressiä elämässäni. On sanonta, että elämän tarkoitus on pyrkiä olemaan se henkilö, joka syvällä sisimmässään on. Väitän, että sekä itsetuntemuksen kehittyminen että oman sydämen ja järjen äänen kuunteleminen on tie tai ainakin polku parempaan päin.
Joskus pysähtyminen ja elämän suuret muutokset tapahtuvat, vaikka ei itse olisi niissä se aloitteellinen osapuoli. Sairastuminen, työttömäksi joutuminen, eläkkeelle siirtyminen yms. ovat esimerkkejä tällaisista. Silloin joutuu uuden tilanteen eteen tahtomattaan. Tuollainen ehkä ensituntumalta pelottavalta kuulostava muutos voi tuoda elämään uudenlaista näkökulmaa ja ehkä toisenlaisia onnen hetkiä. Kyse on loppujen lopuksi omasta asennoitumisesta elämään ja vastaan tuleviin asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti