Kun aloittelin työni kirkon erityisnuorisotyössä ja saapastoiminnassa, olin alkuun hyvin pihalla lähes kaikesta. Erityisnuorisotyö oli itselleni vierasta, en edes kuvitellut aikaisemmin tekeväni työtä nuorten parissa. Myös Saappaan toiminta oli tuntematonta aluetta. Työ tekijäänsä opettaa ja näinhän käytännössä kävikin. Saapastoiminnan käytäntöihin sain hyvän ja ensiarvoisen tärkeän opastuksen Raksulta eli Jukka Rakemaalta. Myöhemmin tutustuin valtakunnallista toimintaa suunnitteleviin ja sitä koordinoiviin henkilöihin eli Juha ”Julle” Alstelaan, joka toimi Kirkon erityisnuorisotyön sihteerinä, ja Juhani ”Jussi” Virtaseen, joka silloin oli Nuorten Keskuksen saapastoiminnasta vastaava henkilö. Molempien kautta sain uudenlaista näkökulmaa sekä erityisnuorisotyöhön että Saappaan toimintaan. Molempien kanssa sain myös osallistua toiminnan suunnitteluun ja visiointiin. Identiteettini, ammattitaitoni ja työnäkyni kehittyivät kaikkien näiden kolmen arvostamani henkilön myötävaikutuksella.
Olin mukana Juha Alstelan eläkkeelle siirtymisen juhlassa Kirkkohallituksen tiloissa ja sain kunnian myös pitää siellä puheen Juhalle. Tapasin Juha sen jälkeen muutaman kerran. Viimeisin tapahtui Jyväskylässä neuvottelupäivillä. Huomasin Jullen laihtuneen ja jäin sitä pohtimaan. Hieman myöhemmin vuonna 2019 sain kuulla, että hän oli menehtynyt sairauden murtamana.
Virtasen Jussia en ollut tavannut vuosiin hänen eläköidyttyään. Tämän vuoden toukokuun lopulla pidettiin Saappaan elämäntyöpalkinnon saaneille yhteinen juhlatilaisuus. Siellä tapasin Jussin ja muistelin hänen kanssa menneitä hyvin leppoisaan tyyliin. Hyvä mieli jäi siitä. Jonkin ajan kuluttua tuosta sain kuulla Jussin kuolleen.
Samassa tilaisuudessa tapasin myös Raksun. Olin tavannut Raksun muutaman kerran hänen eläketaipaleensa alettua. Kävin myös hänen kotonaan kuvaamassa haastatteluhetken, jossa pääasiassa muistelimme menneitä. Sain pari päivää ennen tämän kirjoittamista kuulla, että myös Raksu oli siirtynyt rajan taa.
Kaikkien edellä mainittujen kohdalla uutinen oli pysäyttävä. Se oli toki myös surullinen. Koin, että samalla jokin aikakausi sai päätöksensä. Sanoin saman jo kuultuani Jussin kuolemasta, mutta nyt se on vielä todempaa. Työurani kannalta merkittävimmät henkilöt ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Itse kannan heiltä saamaani perintöä mukanani työelämässä vielä muutaman vuoden. En tiedä, mitä tuolle perinnölle sen jälkeen käy. Aika näyttää. Toivon, että ymmärrys, että mikään ei ole syntynyt tyhjästä, vaan rakentuu aikaisempien sukupolvien ja uranuurtajiin tekemälle tärkeälle työlle, säilyy, samoin sen työn arvostus. Helposti käy niin, että nuori työntekijä ajattelee parin vuoden työuran jälkeen olevansa osaamiseltaan ja taitotasoltaan parempi kuin vanha sukupolvi. Näin ainakin itse olin taipuvainen ajattelemaan monen vanhemman kollegan kohdalla. Toki on myönnettävä, että tänä päivänä on ihan eri lailla tutkittua tietoa saatavilla kuin aikaisemmin ja myös opetus on korkeatasoista. Silti vasta työn ja kokemuksen kautta tieto tulee parhaalla tavalla hyödynnetyksi ja käytännön tasolla todeksi.
Joka tapauksessa haluan vielä tässä yhteydessä todeta ja kiittää edellä mainitsemiani työurani kannalta tärkeitä ihmisiä Jullea, Jussia ja Raksua. He olivat itselleni suunnannäyttäjiä. Ei sellaisia, joita olisin juurikaan pyrkinyt kopioimaan, vaan enemmänkin heidän paneutumisensa ja asennoitumisensa siihen, mitä he he tekivät, teki minuun vaikutuksen. Ja toki yhteiset hetket jättävät syvän muistijäljen. Kiitos, hyvää taivasmatkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti