Kävin tuossa muutama aika sitten päivänavausta pitämässä eräällä alueemme kouluista. Tämä on sen virittämien ajatusten jatkotyöstetty versio.
Ihmisten turvallisuudentunne Euroopassa järkkyi pahasti, kun uutiset Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tavoittivat todellisuutemme. Asia, jonka harva uskoi oikeasti toteutuvan, muuttui todeksi vastoin kaikkia järkinäkökulmia. Vieläkin ajatukset valtaa ajoittain epäusko, voiko tämä olla oikeasti totta? Mikä on laukaissut tällaisen aggression? Onko kyse yhden ihmisen realiteettien ja mielenterveyden häilymisestä? Tällaista näkökulmaa on ainakin monien tiedotusvälineiden kautta tuotu esille. Jos näin on, niin se jos mikään on selvä viesti siitä, että Venäjä on todellisuudessa diktatuuri eikä minkäänlainen demokratia. Se ei sinänsä liene kenellekään uutinen.
Vaikka jokainen meistä ymmärtää, että asioista on aina olemassa erilaisia näkökulmista ja että jokaisella on oikeus muodostaa oma mielipiteensä, on hämmästyttävää, kuinka tässäkin tapauksessa on paljon Venäjän käyttäytymistä ja toimintatapoja ymmärtäviä kannanottoja. Toki ne ovat vähemmistössä, mutta kuitenkin. Itselläni ei riitä ymmärrystä sellaiseen ajattelutapaan.
Varmaan moni osa meistä tuntee tai ainakin tietää ihmisiä, joille väkivalta on ratkaisukeino hankaliin kysymyksiiin ja ristiriitoihin. Sellaisilla ihmisillä on kuitenkin onneksi usein ympärillään järjen ääntä edustavia tahoja, jotka osaavat laajentaa ratkaisuvaihtoehtojen kirjoa. On erittäin hämmästyttävää, että ison valtion tasolla ei löydy järjen ääntä tai ehkä kyse on enemmänkin siitä, että sitä ei saada riittävän hyvin kuuluviin. Eiköhän jokainen kuitenkin tiedä, että viha ja väkivalta eivät tuo rauhaa, vaan päinvastoin kasvattavat vihaa ja väkivaltaa.
Siihen tuudittautuminen, että ihmiskunta on ajan saatossa kehittynyt ja että tänä päivänä järki ja myötätunto ohjaavat toimintaamme, myös valtioiden välillä, on viimeistään tässä vaiheessa syytä heittää romukoppaan.
Miten Ukrainan tilanne vaikuttaa henkilökohtaiseen turvallisuuden tunteeseemme ja -kokemukseemme? Soitot kriisipuhelimiin ovat kasvaneet Ukrainan kriisin myötä huomattavasti. Uutisten välittämä todellisuus saa monessa aikaan ahdistuksen ja pahan olon tunteita, jopa masennusta ja pelkoakin.
Me täällä Suomessa olemme edelleen, tai olisiko parempi todeta, että toistaiseksi, turvassa. Ukrainan tilanne ei suoraan koske meitä muuten kuin sen myötätunnon kautta, mitä toivottavasti jokainen koemme. Monelle voi nousta kysymys siitä, että onko ihminen perustaltaan ja syvimmältään paha? Osa voi taipua ajattelemaan niin ja ymmärrän sen hyvin. Mutta jos olemme seuranneet kaikkea sitä, mitä tämä kriisi on aikaan saanut, olemme huomanneet, että tällä pahuudella tai vihalla on myös vahva vastavoima. Ihmisten halu auttaa kärsiviä ja ahdingossa olevia ihmisiä on ollut valtava ympäri Eurooppaa ja myös meillä kotimaassa. On kerätty ja lahjoitettu vaatteita, leluja, ruokaa jne. Ihmiset ovat luvanneet ottaa ukrainalaisia pakolaisia vastaan ja majoittaa jopa omiin koteihinsa, myös seurakunnat ovat tehneet sen suhteen suunnitelmia. Erilaiset keräykset ovat saaneet ihmisiä lahjoittamaan suuria summia. Seurakuntien Ukrainalle suunnatut kolehdit ovat olleet jopa ennätyssuuria.
Ukrainasta tulleiden pakolaisten myötä moni meistä hyvinvoinnin keskellä elävistä suomalaisista on joutunut pohtimaan elämän perusarvoja, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä toissijaista. Usein valitamme siitä, että pitäisi hankkia tehokkaampi tietokone, ostaa uudet verhot kotiin, vaihtaa auto ympäristöystävällisempään jne. Oman kodin ja kaikkien elämän perustarvikkeiden menettämisen tapahtuessa kaikkein olennaisinta on lopulta läheisten ihmisten olemassaolo ja elämän perusturva, hengissä säilyminen ja sitä kautta elämän jatkuminen.
Meissä jokaisessa on viha ja rakkaus, vahva halu tulla kuulluksi ja pyrkiä toteuttamaan omaa näkemystään siitä, mikä on oikein, joskus ehkä seurauksistakin välittämättä ja toisaalta jokaisella on halu tehdä hyvää ja olla kanssaihmisten apuna ja tukena.
Meidän on itse tehtävä päätös ja valinta siitä, että millaisia arvoja pidämme elämässämme tärkeinä ja mihin suuntaan haluamme kulkea. Elämä ei ole mustavalkoista, olennaista on kuitenkin se millaisia valintoja itse teemme. Että valitsemme ennemmin sen rakkauden ja hyvän tekemisen tien kuin vihaan uppoutumisen. Koska viha on kuin suo, josta on vaikea päästä yksin pois. Tekemällä oikeita valintoja voimme taata sen, että hyvä voittaa pahan. Mielestäni olisi yksinkertaisen helppoa elää kohtelemalla muita samalla tavoin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Harva haluaa muilta negatiivista, vihaista, sinut ja tarpeesi sivuuttavaa kohtelua. Jostain harmillisesta syystä tämä ohje on kuitenkin joko liian vaikea toteuttaa tai sitten sen sisältämä arvomaailma ei saa kannatusta. En tiedä, kummasta on enemmän kyse.
Syvästi toivon, että rauha ja keskinäinen kunnioitus saa tilaa ja voittaa niin Ukrainassa kuin jokaisen omassa lähipiirissä. Aina on toivoa ja sen varassa haluan ainakin itse viedä elämää eteenpäin, vaikka epätoivo ajoittain pyrkii ottamaan tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti