Vuosia sitten menin tuttuun tapaan Mikaelinkirkolla ja jätin takkini roikkumaan naulakkoon viraston puolelle, lukittujen ovien taakse. Samaan aikaan oli kirkolla menossa yksi monituisista remontti-tai korjaussessioista. Seurakuntayhtymän palkkaamat työntekijät touhusivat kirkolla. Jonkun tovin kuluttua, kun menin noutamaan takkiani ja povitaskussa olevaa lompakkoa, huomasin, että viraston ulko-ovi on raollaan. Oven väliin oli laitettu jokin esine, joka esti ovea menemästä kiinni. Huolestuin ja pelästyin, koska oven tuli olla aina kiinni ja lukittuna. Huomasin välittömästi, että lompakkoni oli kadonnut takin taskusta. Ymmärsin heti, että joku ohikulkija oli käyttänyt hyväkseen remonttimiesten auki jättämän oven tarjoamaa tilaisuutta. Tiesin samalla, että tuskin saisin enää omaisuuttani takaisin. Se oli mennyttä.
Suuren tunnekuohun vallassa ryhdyin heti toimenpiteisiin minimoidakseni vahingot. Tein rikosilmoituksen. Kuoletin pankkikorttini, olin yhteydessä Kelaan, tein ison määrän vaadittavia toimenpiteitä sen eteen, etten joutuisi enempää tappiolle, kuin mitä jo olin kärsinyt varkauden vuoksi. Rahaa lompakossa oli hieman toistasataa. Ajokortin ja joidenkin muidenkin korttien uusiminen maksoi jonkin verran. Suurin tappio oli kuitenkin se suuri ylimääräinen työmäärä ja vaivannäkö, mitä tapahtuneen vuoksi jouduin tekemään.
Olin myös yhteydessä työnantajaan selvittääkseni, voisiko vakuutus korvata menetystäni. Ajattelin, että täytyyhän jokin sellainen vakuutus olla, koska itse en mielestäni ollut ollut mitenkään huolimaton. Jos työntantajan palkkaamat työntekijät aikaansaavat sen, että omaisuuttani varastetaan, ajattelin, että työnantajan kuuluisi vastata seurauksista.
Minulle kerrottiin, että sen kaltaista vakuutusta ei todennäköisesti ole, joka voisi tämän korvata. Pyysin kuitenkin jatkamaan asian selvittelyä. Jonkin päivän päästä sain yhteydenoton seurakuntayhtymän työntekijältä ja hän ilmoitti, että on olemassa vakuutus, joka korvaa tämänkaltaiset tilanteet. Sydämeni hypähti todennäköisesti pari ylimääräistä kertaa pelkästä ilosta. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä kuulin seuraavaksi, että omavastuuosuus on 2000 euroa. Siis 2000 euroa! Rehellisenä miehenä en edes harkinnut ilmoittavani, että lompakossani oli käteistä yli tuon summan.
Tuli mieleen, että kenellä olisi vastaavassa tapauksessa varastetun lompakon sisältämä omaisuuden arvo yli kahden tonnin? Omavastuun suuren osuuden taustalla taisi olla vakuuttavan tahon eli seurakuntayhtymän valinta säästää vakuutuskuluista. Senhän jokainen autoa vuokrannut tietää, että nostamalla vahinkovakuutuksen omavastuuosuutta pienentää maksettavan vakuutuksen kokonaissummaa. Samaan johtopäätökseen tulin tuossa taannoin, kun vein saapasauton korjaukseen pienen vahinko-osuman takia. Hämmästyin, kun kuulin omavastuun olevan tätä nykyä tonnin verran. Aikaisemmin se oli ollut 155 euroa. Vakuutusten päivittämisen kohdalla halutaan säästää vakuutuskuluissa, näin ainakin itse sen tulkitsen ja toisaalta myös ymmärrän.
Meitä on opetettu ajattelemaan niin, että on tärkeää vakuuttaa itselleen arvokkaat asiat. Sinänsä se onkin järkevää. Auton, asunnon ja irtaimiston osuus omaisuudesta ja sitä kautta taloudellisesta hyvinvoinnista on nykyihmisellä erittäin merkittävä. Vahingon sattuessa tuo turvaa tieto siitä, ettei joudu tyhjän päälle, aloittamaan kaikkea ihan alusta.
Helposti voi tulla ajatus, että on aina olemassa jokin taho, joka voi ikävän tapahtuman sattuessa auttaa ja korjata vahingot. On kuitenkin asioita, joita mikään vakuutus ei voi korvata. Tämä korostuu, kun ajattelee Ukrainan tilannetta ja niitä miljoonia ihmisiä, jotka ovat lähteneet pakoon omasta kotimaastaan ja joutuneet luopumaan kaikesta omaisuudestaan. Mikään vakuutus ei korvaa heidän menetyksiään. Ei varsinkaan läheisten loukkaantumisia ja ihmishenkien menetyksiä. Täydellistä turvaa elämän menetyksille ei ole olemassa. Joudumme itse maksamaan tärkeimmät luopumiset kokonaisuudessaan omavastuineen kaikkineen.
Jos puhutaan omavastuusta elämän kokonaisuudessa, koostuu se mielestäni kaikista tekemistämme valinnoista ja niiden seurauksista, sekä onnistumisista että epäonnistumisista ja huonoista ratkaisuista. Seuraukset kannamme itse. Emme voi lykätä sitä kenellekään. Pyrimme hyvään elämään, mutta se tie on harvoin haasteeton. Samalla se omavastuuosuus eli valintojemme seuraukset, olivat ne sitten huonoja tai hyviä, sisältävät aina mahdollisuuden myös uuden oppimiseen ja myös siihen, ettemme välttämättä kovin moneen kertaan toista huonoiksi kokemiamme valintoja. Valitettavasti, tai en tiedä onko se valitettavaa, valitsemamme tie sisältää aina myös eriasteisia henkisiä taakkoja, huonoa omatuntoa ja katumusta. Sitä kutsuisin omavastuuosuudeksi, hinnaksi jonka joudumme elämästä maksamaan.
Kristityn näkökulmasta voisin toki todeta, että vakuutusasiat ovat kunnossa eikä omavastuukaan ole kohtuuton. Se on vain omavalinnan arvoinen. Tämä perustuu Jeesuksen lupaukseen taivaspaikasta rajan tuolla puolen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti