Kautta historian ihminen on mahdollisuuksiensa mukaan pyrkinyt tekemään hyviä valintoja oman hyvinvointinsa eteen. Kirjoitin mahdollisuuksien mukaan, sillä vaikka jokainen haluaisi elää hyvin, ei sen toteuttaminen ole kaikille helppoa. Tosin se riippuu siitä, miten määrittelee hyvän elämän.
Luulen, että aika moni katsoo sen edellyttävän jossain määrin taloudellisia resursseja eli voidakseen viettää hyvän elämän pitää olla mahdollisuus hyvään asuntoon, harrastuksiin, ulkomaan matkoihin jne. Siitä kohtaa segregaatio nostaa päätään. Taloudellisesti heikommin pärjäävien mahdollisuudet eivät ole samalla tasolla rikkaampien kanssa. Esimerkiksi perusterveydenhuolto, vaikka onkin meillä tasokasta, ei anna jokamiehelle samanlaisia mahdollisuuksia käyttää erikoislääketieteen osaamista kuin mitä vauraammalla väestönosalla on mahdollista.
Hyvään elämään katsotaan kuuluvan myös terveelliset elämäntavat. Se tarkoittaa yleensä aktiivista kuntoilua, suositusten mukaista ruokavaliota, alkoholin käytön ja tupakoinnin minimointia yms. Lisäksi henkisen hyvinvoinnin kannalta tulee olla riittävä läheisverkosto ja toimivat vuorovaikutussuhteet. Elämän ja oman roolin merkityksellisyyden kokemukset ovat myös olennaisia.
Alituisesti tulee uutta tietoa siitä, mitä hyvän elämän tulee sisältää, miten esimerkiksi elää terveellisesti ja laadukkaasti mahdollisimman pitkään. Se on sinänsä hyvä. Itsekin pyrin päivittämään tietoni ja tekemään hyviä tai ainakin hyväksi kokemiani valintoja. Tosin se ei ole aina helppoa, koska tutkimustieto on toisinaan ristiriitaista, kuten myös omat tarpeeni.
Ainakin kolme erilaista näkökulmaa tulee tästä aiheesta mieleeni. Ensinnäkin olen aika-ajoin havahtunut pohtimaan sitä, että ovatko kunnostaan huolehtiminen, syömisen tarkkailu, riittävä yöuni ja muut terveelliset elämäntavat vain välineitä johonkin muuhun, kuten pitkään ja laadukkaaseen elämään vai voisivatko ne itsessään tuottaa nautintoa, olla itsessään hyvän olon lähteitä. Kuntosalilla aloittelevat kysyvät usein, miten pitäisi treenata, jotta se olisi tehokasta ja hyödyllistä? Teknisiä neuvoja voin antaa ja kertoa erilaisista treenitavoista. Korostan kuitenkin aina sitä, että lopulta jokaisen on löydettävä itselleen sopiva, mielekäs ja motivoiva treenitapa. Se pätee kyllä koko elämään. Väkisin syntyy harvoin mitään hyvää eikä ainakaan mitään kestävää. Kukaan ei jaksa kiduttaa itseään loputtomasti, ainakaan jos siihen ei liity samalla jotain riittävän palkitsevaa. Itse olen harrastanut voimailua ja kuntosalitreenaamista 35 vuotta enkä ole vielä kyllästynyt. Olkapäät ja polvet ovat rikki, mutta ei se silti saa katumaan tämän harrastuksen aloittamista. Kuten totesin, olennaista on löytää itselleen toimiva ja palkitseva tapa treenata, mikä tahansa harrastus kyseessä onkin. Motivaatio voi löytyä tuloskehityksestä, endorfiinin tuomasta hyvän olon tunteesta, itselleen asettamien tavoitteiden toteutumisesta, hyvästä omatunnosta tai mistä vain.
Toinen näkökulma, liittyen myös edelliseen, johtaa tuttuun problematiikkaan: kumpi on tärkeämpää, matka vai määränpää? Tästä on keskusteltu jopa kyllästymiseen asti. Itse ajattelen, että se riippuu asiasta, mutta mielestäni päämäärä on jotakin tulevaisuudelta toivottavaa. Se ei ole läsnä tässä ja nyt muuten kuin tavoitteen näkökulmasta. Tiedän valitettavan monta tapausta, joissa henkilö on tehnyt paljon suunnitelmia tulevaisuutensa osalta tyyliin, että sitten kun pääsen eläkkeelle, niin teen sitä ja tätä ja että enää ei ole montaa vuotta siihen. Valitettavasti osalla ne tavoitteet ovat jääneet toteutumatta joko sairastumisen tai jopa yllättävän menehtymisen vuoksi. Se on surullista, sillä ainakin ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että elämä on ollut pääasiassa tavoitteiden toteutumisen odottamista. Turhaan, voisin sanoa. Koska huominen on kaikille tuntematon, ei kannata laskea sen varaan ainakaan koko hyvinvointiaan ja elämästään nauttimista.
Toisaalta se, että on päämäärä, tavoitteita ja yleensäkin mieluisaa odotettavaa, voi tehdä elämästä mielekkään. Silloin jaksaa hankalampienkin aikojen läpi. Ehkä kyse onkin molempien asioiden yhdistämisestä. Sekä siitä, että osaa elää tässä päivässä, tehdä asioita, jotka tekevät itselle hyvää ja motivoivat elämään, ja toisaalta että on asioita, joita odotella, tavoitella ja joita kohti edetä.
Kolmas näkökulma liittyy siihen, että kuka määrittelee, millainen elämä on hyvä? Se on joka tapauksessa aina subjektiivinen kokemus, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi sanottaa omien kriteeriensä pohjalta. Jos inhoat kuntoilua ja mieluummin vietät aikaasi kotisohvalla elokuvia katsellen tai digitaalisten pelien maailmaan uppoutuen, siitä nauttien, voiko joku väittää, ettei elämäsi ole hyvää. Koska olemme yksilöitä, ovat myös ajatuksemme ja tavoitteemme yksilöllisiä, ja hyvä näin. Se on ainoa keino saavuttaa sellainen elämäntila, jossa voi kokea voivansa hyvin.
Vaikka kirjoitukseni käsittelee elämää hyvinvoinnin näkökulmasta, on tärkeä muistaa se, että yhtä arvokas ja ainutkertainen on myös sellainen elämä, joka ei syystä tai toisesta täytä kenenkään kriteereitä hyvinvoinnin näkökulmasta, ei edes henkilön omasta mielestä. Elämän arvokkuus on silti kiistaton. Silloin elämää joutuu todennäköisesti tarkastelemaan erilaisesta näkökulmasta. Etsiä hyvinvoinnin elementtejä elämän pienistä hetkistä. Niistä, jotka saavat hymyn karehtimaan kasvoillasi. Niistä hetkistä, jolloin koit olevasi tärkeä ja tarpeellinen jollekin. Kauniista auringon nousuista ja -laskuista. Valkoisten, puhtaiden hankien hiljaisuudesta. Keväästä. Kesän odotuksesta. Ja ehkä reggae-musiikista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti