SEURAKUNTA TYÖPAIKKANA

Aloitin Mikaelin, entisen Mellunkylän, seurakunnan palveluksessa yli 36 vuotta sitten. Pitkä matka, vaikka aika onkin nopeasti sujunut. Olen kuitenkin ehtinyt jotakin muutakin työurallani tekemään. Vuoden tuosta ajasta olin virkavapaalla Tuusulan kunnassa sosiaalitoimessa. Nimikkeeni oli tuolloin vs. sosiaalitarkkaaja.

Aikaisemmin olen työskennellyt Kouvolan kaupungilla, Kouvolan siivouksessa, Kymin sellutehtaalla, Kouvolan ja Vantaankosken seurakunnissa ja Arabian tehtaalla. Muutaman kuukauden tein muun työn ohessa siivoushommia ja pari keikkaa heitin myös vartiointiliikkeessä. Olin lisäksi yhden päivän Alkon puolella kassalla, mutta siitä en tykännyt. Monenlaisista työtehtävistä on siis kokemusta, tosin useimmat työsuhteista olivat lyhytaikaisia.

Millainen työnantaja on seurakunta ja millaista on seurakuntatyö? No, työtä se on yhtä lailla kuin jokin muukin, vaikka silloin tällöin joku nuori onkin kysynyt, että saako tuosta oikein palkkaakin?  No, kyllä sitä palkaksi voi kutsua. Monia samoja elementtejä on kuin missä tahansa työssä, toisaalta paljon myös erityisominaisuuksia. Kyse on toisaalta hengellisestä työstä ja samalla ainakin nuorisotyön puolella työn sisältö on monelta osin sen kaltaista kuin nuorisotyössä yleensäkin. Oma erityisalani saapastoiminta keskittyy nuorten auttamiseen ja tukemiseen.

Muistan, kun opiskelukaverini tuli töihin silloiseen Mellunkylän seurakuntaan, oli muistaakseni vuoden verran, ja irtisanoutui sen jälkeen. Hänen kokemuksensa oli se, että seurakunnassa ei ollut mahdollisuutta kunnolla keskittyä tiettyyn työtehtävään, niinkuin hän oli toivonut, vaan työ koostui hyvin monista eri palasista. Liian monista. 

Todellisuus on juuri tuon kaltainen. Tietty säännöllinen kokousrytmi toistuu, kuten kasvatuksen tiimin kokoukset, johtoryhmän palaverit yms. On suunnittelu- ja valmistelukokouksia tuleviin tapahtumiin, retkiin, leireihin, rippikouluihin, projekteihin, koulutusjuttuihin yms. liittyen. 

Rippikoulu on kirkkolain säätelemä vuosittain toteutuva iso kokonaisuus, joka koskee nuorisotyöntekijöiden ohella suurta joukkoa seurakunnan työntekijöistä. Rippikoulun suunnittelu alkaa jo edeltävän vuoden elokuussa, kun sovimme tulevien rippikoulujen vetäjät. Seuraavassa kuussa on edeltävien rippikoulujen päätös eli konfirmaatioiden aika. Nuo molemmat menevät siis päällekkäin eli seuraava alkaa, ennenkuin edellinen on loppunut. Rippikouluhaku on lokakuussa. Loppuvuonna laitamme tuleville rippikoululaisille viestiä siitä, mihin rippikouluun ovat päässeet. Samaan aikaa eli elo-syyskuussa alkaa kesän rippikoululaisille suunnattu isoskoulutus ja myös isoskoulutus kakkonen ja kolmonen kokeneimmille nuorille. Vuodenvaihteen jälkeen maaliskuussa on rippikoulujen aloitustapahtuma, josta alkaa tiiviimpi, leirejä edeltävä rippikoulukohtainen toiminta. Eli rippikoulu ja siihen liittyvät asiat ovat ympäri vuoden läsnä seurakuntatyössä.

On lisäksi messuja, niiden suunnitteluja ja harjoituksia, erilaisia hartauksia, monenlaisia työryhmiä, osa säännöllisesti kokoontuvia, osa projektiluonteisia. Nuorisotyö, rippikoulutyö, isoskoulutus, nuorisokahvila, saapastoiminta (sisältäen päivystysten ja festareiden lisäksi toimintaan valmentavan koulutuksen). Koulutyö, yhteistyöryhmät, opiskelijoiden ohjaaminen, työyhteisökokoukset jne. Eikä voi unohtaa monenlaista byrokratiaa, laskujen hoitamista jne.

Onko se hyvä vai huono asia, että työ on iso palapeli, on tyystin yksilöllinen näkemys. Itse olen kokenut, että on ollut mukavaa, kun saa tehdä monenlaisia työtehtäviä. Työhön tulee sitä kautta riittävästi vaihtelua. Harva päivä on samanlainen kuin edelliset. Lisäksi työssä, ainakin omassani, on ollut paljon tilaa käyttää omia vahvuuksia ja vaikuttaa työn sisältöön. 

Toinen puoli asiasta on se, että lukemattomat ajatukset tekemättömistä ja keskeneräisistä töistä tai edessä olevista haasteista pyörivät jatkuvasta mielessä. Iän myötä olen havainnut, kuinka jokainen tekemätön asia vie tilaa ja energiaa jostain muusta. Se tuo mukanaan väsymystä, jaksamattomuutta ja ajoittain valitettavasti myös toivottomuutta. On vaikeaa nähdä elämää tulevien haasteiden takaa. Toisaalta jokainen valmiiksi saatu työtehtävä tuo oloon keveyttä ja helpottunutta mieltä, aivan kuin selästä olisi pudonnut iso taakka pois. 

Olen suurimman osan aikaa kokenut, että kyseessä on kutsumustyö. En itse aluksi hakeutunut tähän kovinkaan innoissani enkä kokenut, että tämä työ olisi oma juttuni, pikemminkin päinvastoin. Muutaman vuoden jälkeen ajatukseni kuitenkin muuttuivat ja sen jälkeen on vahvistunut kokemus siitä, että kohdalleni ei olisi voinut käydä paremmin. Olen päässyt tekemään merkityksellistä työtä, päässyt käyttämään vahvuuksiani monipuolisesti. Olen oppinut paljon elämästä ja itsestäni. Tähän ajanjaksoon sisältyy lukemattomia merkityksellisiä kohtaamisia ja suuri määrä tärkeitä, rakkaita ihmissuhteita.

Kirkkolain mukaan kirkon hengellisen työn viranhaltijoihin/työntekijöihin ei sovelleta työaikaa. Käytetään termiä työajaton työ. Työajattomia ovat ensinnäkin uskonnollisia toimituksia suorittavat viranhaltijat/työntekijät (papit ja kanttorit). Työajattomia ovat yleensä myös sellaiset julistus-, kasvatus-, opetus-, lähetys- ja diakoniatyötä tekevät viranhaltijat/työntekijät, joiden työajan käyttöä ei valvota ja jotka siten voivat itse päättää työajastaan. Heihin ei sovelleta työaikalakia eikä heidän työaikaansa määritellä tunteina ja minuutteina, mutta heille on määritelty vapaapäivät ja periaatteet vapaapäivien siirrosta. Työajattomia ovat myös joidenkin suurimpien seurakuntien tai seurakuntayhtymien ylin johto.

Työajaton työ on samalla sekä siunaus että kirous. Kummalle puolelle se kallistuu, riippuu jälleen henkilöstä ja hänen elämäntilanteestaan. Se antaa verraten hyvin vapautta suunnitella omaan kalenteriaan, edellyttäen, että muut työtehtävät tai työnantajan edellyttämät velvoitteet eivät sitä estä. Samalla se tarkoittaa sitä, että vapaapäiviä ja lomaa lukuunottamatta olet periaatteessa koko ajan työnantajan ja seurakuntalaisten tavoitettavissa. Se merkitsee myös väistämättä sitä, että työt seuraavat sinua koko ajan tavalla tai toisella.

Työ on seurakunnissa muuttunut työurani aikana huomattavasti professionaalisempaan suuntaan. Työtä leimaavat tarkat tavoitteet, suunnitelmat ja koko ajan kehittyvät toimintatavat. Vaikka edelleenkin työntekijällä on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja toimintatapaansa, samanlainen ”sooloilu”,  johon joissakin seurakunnissa oli aikaisemmin mahdollisuus, ei enää onnistu. Työ on tänä päivänä vahvasti yhdessä tekemistä.

Millainen seurakunta on työyhteisönä? Niin kauan kuin työyhteisö koostuu ihmisistä ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kaikki vuorovaikutukseen liittyvät kysymykset ja haasteet ovat läsnä. Seurakunta ei ole niistä millään lailla vapaa. Tiedän seurakuntia, joissa työilmapiiri on kovin kehno, jopa myrkyllinen ja toisaalta monta paikkaa, jossa asiat on erittäin hyvällä mallilla. Niinkuin missä tahansa työpaikassa. Itse olen ollut kovin tyytyväinen omaan työyhteisööni ja työtovereihin. Sillä on ollut ratkaiseva vaikutus myös omaan työmotivaatioon. 

Virkavapausvuoden jälkeen halusin palata takaisin seurakuntaan. Se kertoo siitä, että olen kokenut työn seurakunnassa mielekkääksi. En usko, että olisin missään muualla saanut samanlaista mahdollisuutta tehdä sen kaltaista työtä nuorten hyväksi kuin nykyisessä työpaikassa. En halua kuitenkaan varauksettomasti ylistää seurakuntaa työnantajana tai työpaikkana, koska se on vain oma kokemukseni. Tiedän monta toisennäköistä mielipidettä asiasta. Jokaisen täytyy itse tehdä omat johtopäätöksensä. Kaikessa on hyviä ja huonompia puolia. Toiset tykkää ja toiset ei.