OLETKO HAMSTERI?

Asuuko sinun sisälläsi pieni, tai ehkä vähän isompikin, hamsteri? 

Miksi ihmiset hamstraavat tavaroita? Miksi on tarve kerätä ympärilleen paljon sellaista, jota ilman voisit täysin hyvin pärjätä ja elää hyvinkin onnellisena? Liittyykö se siihen, että sitä kautta koet elämäsi merkitykselliseksi ja tärkeäksi, onko se tavaramäärä muistutus siitä, mitä olet saanut aikaiseksi vai onko kyse muistojen konkretisoimisesta?

Pakonomainen keräily eli hamstraaminen tarkoittaa pakottavaa tarvetta kerätä erilaisia tarpeettomia tavaroita ja kyvyttömyyttä heittää niitä pois. Se luokitellaan pakko-oireiseksi häiriöksi.

Monet pakkokeräilijät suhtautuvat keräämiinsä tavaroihin erittäin tunnepitoisesti ja omistavasti, ja siksi ajatus niiden hävittämisestä on ylitsepääsemätön. Jossain artikkelissa, jonka satuin lukemaan, väitetään, että monella naisella hamstraaminen on alkanut trauman – väkivallan, seksuaalisen hyväksikäytön, raiskauksen tai keskenmenon kokemuksen – tai menetyksen, kuten läheisen kuoleman jälkeen. Että hamstraamisen syy piilee lapsuuden kodissa ja lapsuuteen liittyvissä käsittelemättömissä traumoissa. No, en osaa siihen ottaa kantaa. Kuulostaa aika hurjalta, mutta mikseipä myös uskottavalta, varsinkin jos hamstraaminen on edennyt sairaalloiseksi. Se kuitenkin ymmärtääkseni koskettaa hyvin pientä osaa ihmisistä, ainakin toivottavasti, koska pahimmillaan hamstraaminen voi kovin tuhoava tapa. 

Se voi edetä niinkin pitkälle, että henkilö ei kutsu enää vieraita, koska kodin epäsiisteys hävettää. Voi olla jopa niin, että asunto on niin täynnä tavaraa, että kylpyhuoneeseenkaan ei enää mahdu. Peseytyminen ei onnistu, hädin tuskin omilla tarpeilla käyminen.

Ajattelin kuitenkin kirjoittaa ei niin sairaalloisesta tavaroiden keräämisestä. Sellaisesta, mitä kovin moni meistä harrastaa. 

Tein testin ”oletko hamsteri vai minimalisti”?. Sen mukaan olen minimalisti, mutta ei se oikeasti pidä paikkaansa. 

Tänä päivänä moni sellainen asia, johon aikaisemmin liittyi fyysinen versio eli tavara, ei enää edellytä sitä. Esimerkkinä kirjat, musiikki ja elokuvat. Ja raha, jos sitä joku keräilee, mutta sitäkään ei enää näe samassa määrin kuin aikaisemmin. Kaikki on siirtynyt nettiin tai digitaalisiin versioihin. Myönnän, että itselleni siirtyminen aineettomaan tavaraan ei ole onnistunut niin hyvin kuin monella nuoremmalla. Tarvitsen fyysistä kosketusta esimerkiksi itselleni tärkeisiin kirjoihin, levyihin, ehkä myös dvd-levyihin. Jotkut matkamuistot, joita voin oikeasti ottaa käsiini, konkretisoivat sen, että se matka on ollut todellinen, olen todella käynyt siellä.

Nuorena keräilin postimerkkejä. Kai niitä on vieläkin jossain jäljellä. Muistan myös hämärästi keränneenä lapsena jonkin aikaa Englannin liigan jalkapalloilijoiden kortteja. Nuorena sarjakuvakirjoista Tintti oli suuri suosikkini. Luin toki muitakin, mm. Asterixia, mutta se ei koskettanut samalla tavoin. Hankin myöhemmällä iällä Tintin sarjakuvakirjoja ja jonkun paidankin suoraan Ranskasta. Niihin liittyy niin vahvoja muistoja, että konkreettiset esineet herättävät ne muistot henkiin.

Seurakuntanuorena kuuntelin erityisen taitavaa amerikkalaista kitaristia ja  gospelmuusikkoa Phil Keaggya. 30 vuotta myöhemmin kuuntelin sattumalta taas Keaggya, löysin hänet niin sanotusti uudelleen, ja olen hankkinut suuren osan hänen musiikistaan itselleni, cd-levyinä toki, osa nimikirjoituksilla myös. Niitä levyjä on varmaan ainakin 40, luultavasti paljon enemmän.

Nuorena urheilin paljon. Loukkaantumisten myötä melkein ainoaksi liikuntamuodoksi jäi kuntosali- ja voimailuharrastus. Alkuinnostuksen yhteydessä kiinnostuin monen muun tavoin Arnold Schwarzeneggeristä. Hankin hänen elokuviaan tarmokkaasti. Niitä lienee satakunta erilaista, mukana myös jonkin verran VHS- muodossa, sekä eurooppalaisella että amerikkalaisella käyttöjärjestelmällä. Siinä on kyse siitä, että kun on tullut kerättyä isohko kokoelma, niin en viitsi jotenkin jättää sitä kesken, vaan hankin edelleenkin uutta Arskan tuotantoa aina sellaisen ilmestyttyä. 

Ilkka Remeksen kirjojen kohdalla on kyse ihan samasta. Remeksen kirjat ovat ihan ok, mutta koska niitä on jo kertynyt aikamoinen läjä, niin ei sitäkään viitsi kesken jättää. Åsa Larssonin Rebekka Martinsson-sarja, onkohan niitä kuusi kirjaa, on itselläni kokonaisuudessaan. Yhdessä tai kahdessa on kirjailijan omistuskirjoitus. Kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat  Pohjois-Ruotsiin Kiirunaan, jossa olen itsekin käynyt ja joka on jollakin lailla melkein mystinen paikka. 

Matkamuistoja löytyy myös monenlaisia, monesta maasta. Varsinkin sellaiset, jotka on ostettu jostain eksoottisesta tai kaukaisesta kohteesta, ovat tärkeitä. Niitä on mukava pitää kädessä ja todeta, että olen oikeasti käynyt tuolla, kyse ei ole vain vilkkaasta mielikuvituksestani.

Maailma hukkuu roskaan, olen kuullut monesti sanottavan. Mitä enemmän ikää itselleni on kertynyt, sitä vähemmän merkitystä on materialla, ainakin materian itsensä vuoksi. Hirveän määrän kirjoja, ainakin satamäärin, olen vienyt kirpputorille tai heittänyt roskiin. Sama pätee monen muunkin tavaran kohdalla. Sitä on aivan liikaa. Mutta uuttakin tulee silti hankittua, se on myönnettävä. Tavaran kierrätys on kyllä hieno ja kannatettava ajatus eikä itselleni ole mikään ongelma luovuttaa eteenpäin sellaisia tavaroita, joilla ei ole itselleni käyttöarvoa. Myönnän kuitenkin, etten ole todennäköisesti koskaan hankkinut itselleni mitään kierrätettyä. 

Käyttötavaralla on oma tarkoituksensa ja sellaisen olemassaolo puoltaa hyvin paikkansa. Mutta muu tavara liittyy pitkälti omiin mielikuviimme, ne edustavat jotain sellaista, joka on meille tärkeää eli ne ovat välineitä johonkin muuhun, eivät itsessään yleensä tärkeitä. Tärkeämpää ovat ne ajatukset, tunteet ja kokemukset, ehkä myös aatemaailmat, joita nuo esineet meille edustavat. Siksi on hyvä pohtia, tarvitsemmeko oikeasti noita tavaroita ja esineitä, riittäisivätkö ne mielikuvat ja muistot, joita sisällämme kannamme. Koska nehän kulkevat mukanamme tavaroista riippumatta. Sanon tämän vahvasti myös itselleni, koska kyllä jonkinlainen hamsteri itsessäni selvästi on. Alla oleva kuva ei ole kuitenkaan meiltä kotoa.