1970-luvulla kävin koulua Kouvolan Lyseossa. Koulupäivä alkoi yleensä yhteisellä aamuhartaudella. Hartauden pitäjät vaihtelivat. Joinakin päivinä siitä vastasi koulun henkilökunta, joinakin kristillinen teinikilta. Muistan myös itse olleeni joskus mukana teinikillan aamuhartaudessa laulamassa takarivissä jotain hengelllistä laulua. Myös seurakunnan työntekijät kävivät siellä vuorollaan. Kovin vähän muistan mitään yksityiskohtia niistä, mutta syystä tai toisesta mieleeni on jäänyt hartaus, jonka piti pastori Juhani Natri. Hän oli ollut pitkään lähetystyössä Kiinassa. Lähes joka kerta hän kertoi jotain kokemuksistaan siellä. Yksi pastorin aamuhartauksista on jäänyt erityisesti mieleeni. Hän kertoi varmaan kaikille tutun tarinan kiinankielen sanasta, jota ei todellakaan muista, jolla on kaksi eri merkitystä. Toinen on kriisi ja toinen mahdollisuus. Samalla sanalla siis. Jotenkin se avasi nuoren miehen silmät ymmärtämään, että elämän haasteet ja vaikeiltakin tuntuvat asiat voivat sisältää aina mahdollisuuden myös johonkin hyvään. Tai vaikka ymmärrykseni ei vielä kunnolla avautunut, ajatuksia se kuitenkin herätti. Omaan elämääni en sitä silloin osannut soveltaa.
Mikaelin ja Vartiokylän seurakunnat yhdistyvät ensi vuoden alusta. Se on nyt niin sanotusti kirkossa kuulutettu eli virallinen päätös on tehty Kirkkohallituksessa. Uuden seurakunnan nimeksi tulee Helsingin Mikaelin seurakunta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Vartiokylän seurakunta liitetään nykyiseen Mikaelin seurakuntaan. Käytännössä asia etenee niin, että kumpikin seurakunta lopetetaan ja perustetaan uusi, jonka nimeksi tulee Helsingin Mikaelin seurakunta. Nimeä mietittiin jonkun aikaa, mutta päädyttiin lopulta kyseiseen. Syy yhdistymiseen on puhtaasti taloudellinen. Seurakuntien talous on valitettavasti viime vuodet mennyt kovaa vauhtia alaspäin. Helsingin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä putosi viime vuonna alle 50 prosentin. Itä-Helsingissä se on vielä pienempi. Tuleva Mikaelin seurakunta tulee olemaan Helsingin neljänneksi isoin, joten työkenttä on iso. Samalla resurssit ovat kuitenkin paremmat.
Yhdistymisasia on herättänyt monenlaisia kommentteja, keskusteluja, tunteiden purkauksia ja paljon muutakin. Huolenaiheet ovat pääasiassa liittyneet siihen, että erkaantuuko seurakunta ja sen työntekijät kauemmaksi seurakuntalaisista? Lisääkö isompi yksikkö etäisyyttä seurakuntalaisten arjen kysymyksiin? Uskoakseni näin ei tule tapahtumaan. Huolenaiheet on kuitenkin otettu tosissaan. Ensi vuoden valmisteluprosessi on meneillään. Tuleva organisaatiorakenne selviää ensi syksyn aikana. Uusi toimintakulttuuri ja siihen liittyvät kysymykset hahmottuvat pidemmällä aikavälillä. Seurakuntien työntekijöiden asennoituminen muutokseen on oman kokemukseni mukaan ollut valtaosin positiivisen puolella.
Millaisia ajatuksia alueen asukkailla on muutokseen liittyen? Seurakunta ei enää ole samalla lailla keskeinen tekijä suomalaisten arjessa ja juhlissa, kuin mitä se aikaisemmin on ollut. Tai toki se sitä edelleen on, mutta huomattavasti pienemmälle joukolle ihmisiä. Jumalanpalveluksissa käyvien joukko on aktiivinen, mutta pääosin vähälukuinen ja iäkäs. Kirkollisen kasteiden ja avioliittoon vihkimisten määrä on laskenut. Hautaan siunaamisten kohdalla ei vastaavaa laskua ole nähtävissä.
Rippikoulun käyminen on edelleen hyvin suosittua, vaikka siinäkin on pientä laskua havaittavissa eikä se ole enää samalla lailla niin olennainen osa nuorisokulttuuria kuin ennen. Kasvatuksen puolella yhteistyö koulujen kanssa on edelleen merkittävää, ainakin omalla alueellamme. Seurakunnan rooli on toki muuttunut. Erilaisia hartauksia ja juhlia edelleen pidetään, mutta pääasiassa yhteistyö tapahtuu toisella tavoin kuin menneinä vuosina.
Pyydettyäni muutamaa henkilöä kuvaamaan seurakuntaa yhdellä adjektiivilla, useimmiten sana on ollut turvallinen tai jotakin sitä lähellä oleva. Se lieneekin sitä, mitä yleensä odotetaan. Kuulemani palaute muutenkin kertoo siitä, että ihmiset pääsääntöisesti kokevat tulevansa tervetulleiksi ja hyvin vastaanotetuiksi seurakunnan puolelta. Se on todennäköisesti myös yksi tärkeimmistä asioista, mitä tulevalta seurakunnalta odotetaan.
En väitä, että tuleva seurakuntien yhdistyminen on kriisi tai ainakin toivon, ettei se ole sitä, mutta olennaista on mielestäni se, että elämässä on aina ratkaisevaa, millaisen lähestymistavan valitsee asioihin. Harva asia on mustavalkoinen tai yksipuolinen. Aina on erilaisia näkökulmia. On oma valinta, mitä haluaa niistä painottaa. Tämän olen oppinut tai ainakin yrittänyt itse opetella. Näkemään toivon ja uusien mahdollisuuksien näkökulma. Ei keskittyä siihen, mistä voi joutua luopumaan, vaan siihen, mitä hyvää muutos voi mukanaan tuoda ja lähteä sitä tavoittelemaan ja tekemään työtä sen eteen. Vaikka myönnänkin, että iän myötä luopumisen teema tulee itselleni koko ajan merkittävämmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti