Tehdessäni Kolibrimaa-laulua tiedostin samalla samaistuvani suomalaiseen kaipuulaulujen kansanperinteeseen. Jo Annikki Tähti lauloi aikoinaan suositun kappaleen ”Kaunis on luoksesi kaipuu”. Samaa laulua esitti moni muukin. Suvi Teräsniskalla on laulu nimeltään ”Kaipuu”. Monosen ”Satumaa” käsittelee samaa teemaa, kuten myös Rauli Badding Somerjoen ”Tähdet tähdet”. Esa Elorannalla on laulu ”Kipu ja kaipuu”.
Kolibrimaa sijoittuu mielessäni fyysisesti Karibialle, ehkä eniten juuri Curacaon saarelle. Laulussa on kuitenkin kyse syvemmästä merkityksestä kuin yhteydestä maantieteelliseen paikkaan.
Kaipuun teema kaivautuu erilaisiin kohteisiin. Siihen liittyy myös tietynlainen haikeus. Osa kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä tai olotilaa, jossa kaikki on ollut hyvin. Jotkut haikailevat nuoruuttaan, osalla kaipuu liittyy paikkoihin, joko sellaisiin, jotka ovat itselleen olleet tärkeitä tai toisaalta sellaisiin, jotka ovat jääneet kokematta. Monessa tapauksessa useat, elleivät jopa kaikki edellä mainitut, liittyvät toisiinsa. Joka tapauksessa mukana on aina jonkinlainen melankolinen sävy.
Itse tunnustan olevani otsikossa mainittu kaipuuihminen. Olen ymmärtänyt sen vasta viime vuosina. Huomaan kiintyväni paikkoihin, joihin liittyy tärkeitä tunnekokemuksia. Suoritin Rotterdamin merimieskirkolla viimeisen opiskeluuni liittyvän harjoittelujakson keväällä 1985. Se oli itselleni erityisen merkittävä ajanjakso. Olen siitä kirjoittanut aikaisemminkin enkä halua siitä sen enempää tässä yhteydessä jaaritella. Joka tapauksessa juuri niiden kokemusten vuoksi joka kevät jokin tuoksu herätti muistoja Hollannin keväästä ja sai kaipaamaan sinne. Tuota kesti ainakin parinkymmenen vuoden ajan.
Rooma ja Karibia herättävät mielessäni vahvoja kaipuun tunnelmia, kuten jotkut muutkin paikat. On silti paljon sellaisia paikkoja, joihin suunnatut matkat ovat olleet hyviä kokemuksia, mutta en silti koe sen suurempaa tarvetta päästä niihin uudelleen.
Kaipuun kohteen ei tarvitse olla kaukana. Saunominen on itselleni monesti terapeuttinen kokemus. Aika ajoin saunoessa mieleeni tulee yllättävän vahvasti lapsuuden saunomiskokemukset varuskunnan isossa saunassa kerran viikossa. Nuo muistikuvat ovat niin vahvoja, että ne saavat jopa aikaan ajatuksen siitä, että pitäisikö olla yhteydessä varuskuntaan ja tiedustella mahdollisuutta käydä kerran saunomassa samassa paikassa verestämässä vanhoja muistoja. No, en ole ryhtynyt sanoista tekoihin tai tässä tapauksessa ajatuksista tekoihin. Todennäköisesti se jääkin ajatuksen tasolle.
Suuri osa kaipuun teemaan liittyvistä asioista käsittelee kaipuuta olotilaan, jossa voi kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Jossa itsellä on lähiympäristössään oma tärkeä paikkansa. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä. Vanhaa termiä käyttäen kukaan ei ole saari. Jätän kuitenkin tässä pohdiskelussani tämän läheis- tai yleensäkin ihmiriippuvuuspuolen vähemmälle.
Miksi meille, ainakin osalle, kaipuu on kovin tuttu tunne? Yksi mahdollinen selitys on se, että lapsuudessa on jäänyt täyttymättömiä tarpeita, joista kaipuu johtuu. Toinen näkemys on se, että kyse on joko sisäänrakennetusta tarpeesta tai jopa edeltävien sukupolvien historian muokkaamasta geeneihimme piiloutuneesta puutetilasta.
Jotkut myös väittävät, että kyse on todellisuuden paosta, onnellisuuden olotilan loppumattomasta etsinnästä, joka ilmenee materian haalimisella, päihteiden käytöllä, viihdemaailmaan uppoutumisella jne. Myönnän itsekin mielelläni hakeutuvani televisiosarjojen, elokuvien ja kirjojen luomaan keinomaailmaan. Onko niin, että etsin jotain sellaista, mitä todellisuus ei voi tarjota? Kenties, ainakin illuusiomaailmassa on mahdollista kokea turvallisesti sellaisia seikkailuja ja olotiloja, jotka eivät olisi tosielämässä mahdollisia ilman kohtuuttomia riskejä.
Onko kaipuussa kyse siitä, ettei ole tyytyväinen sen hetkiseen elämäänsä? Olisitko onnellisempi, jos keskittyisit nauttimaan sen hetkisestä elämästäsi, tarttuisit hetkeen etkä pyrkisi tavoittelemaan sellaista, mikä ei ole siinä hetkessä tavoiteltavissa? Ehkä. Joku voisi toki tulkita asian niin, että ihmisellä tulee olla tavoitteita ja asioita, joita kohti pyrkiä ja kaipuu palvelee tuota tarkoitusperää. Menneeseen ei voi palata kuin mielessään, mikä sekin on arvokasta, mutta samankaltaisia tunnetiloja voi tavoitella ja saavuttaa.
Iän myötä ihmiselle konkretisoituu se, että loppujen lopuksi elämässä on kyse luopumisesta. Koko ajan joudumme luopumaan monenlaisista asioista. Osaksi se on välttämätöntä siirtyäksemme elämässä eteenpäin. Loppuhuipentuman edessä joudumme lopulta luopumaan koko elämästä. Kaipuu on näin ajatellen suurelta osin myös kaipuuta niitä asioita ja tunnetiloja kohtaan, joista olemme joutuneet luopumaan.
Uskon, että kaipuussa on ennen kaikkea kyse toiveesta päästä sellaiseen olotilaan, joka on stressitön, jossa saa olla ilman huolia, jossa voi levätä rauhallisin mielin, jossa on hyvä olla. Kaipuu johonkin sellaiseen, joka kenties on saavuttamatonta. Osa kristityistä, kenties joistakin muistakin, voisi nimittää tätä kaipuuta taivaskaipuuksi. Että joskus rajan tuolla puolen koittaa se lopullinen mystinen autuus ja vapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti