Tasa-arvon merkitys näyttäytyy Karibialla aivan toisenlaisena kuin meillä pohjoismaissa. Toki meilläkin se on ajankohtainen monille elämänalueilla. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo, rikkaiden ja köyhien välinen kuilu, sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus yms. ovat paljon esillä keskusteluissa maassamme, mutta esim. Curacaossa, joko oli aikoinaan yksi orjakaupan keskuksia, orjuuden arvet kulkevat edelleen perheissä ja suvuissa kipeänä mukana. Vaikka orjuus lakkautettiin Curacaossa vuonna 1863, sen jäljet näkyvät koko maan infrastruktuurissa, sen rakennuksissa, kielessä, kulttuurissa yms.
Curacao oli pitkään Hollannin siirtomaana ja vaikka sille myöhemmin tiettyjä erityisvapauksia annettiinkin, siirtomaavallan jäljet näkyivät pitkään ja näkyvät vielä edelleenkin maan taloudessa. Valtiaan elkein Hollanti omi suuren osan maan taloudellisesta tuotosta itselleen. Toki sillä oli jossain määrin perusteltu oikeus siihen sen taloudellisesta satsauksesta johtuen. Vuodesta 2010 lähtien Curacao on ollut autonominen osa Alankomaiden kuningaskuntaa ja ainakin joidenkin paikallisten kanssa keskustellessani se on ollut hyvä asia myös taloudellisesti. Maa on vähitellen pääsemässä jaloilleen. Hitaasti tosin, mutta suunta näyttää paremmalta.
Itsenäisyys, vapaus itse päättää asioistaan, kannustaa curacaolaisia tekemään parhaansa. Haavat eivät kuitenkaan arpeudu hetkessä. Toisaalta Curacao on aina elänyt erilaisten kulttuurien sekoituksessa. Se näkyy myös alueen kielessä, papiamentussa, joka on sekoitus niin espanjaa, portugalia, hollantia, englantia ja ties mitä. Oman identiteetin ja kansakunnan itsetunnon löytämiseen on siis hyvät edellytykset.
Joissain muissa Karibian valtioissa irtautumispaineet valkoisen vallan ikeestä ovat korostuneet huomattavasti enemmän ja näkyvämmin. Näin on mm. Trinidad & Tobagossa ja Jamaikalla, joissa panostus omaan afrikkalaisperinteestä nousevaan kulttuuriin on synnyttänyt paljon uutta ja arvokasta mm. musiikin rintamalle. Calypso, soca, steelpan, reggae yms. ovat maailmalla suosittuja. Vastaiskuna valkoiselle vallalle on syntynyt amerikkalaiseen mallin mukaan eräänlainen black power -mentaliteetti, jossa pyritään korostamaan afrikkalaistaustaisen kulttuurin ja mustan rodun erinomaisuutta. Muistan hyvin, kun kävellessäni maustesaarena tunnetun Grenadan kaduilla eräs nuori mies huusi kaukaa minulle, että "white people stink" eli "valkoiset haisevat". Rohkeasti ja kantaa ottavasti ilmaistu. Tosin nuori mies lähti pian sen jälkeen pakoon, vaikka itse jäin vain yllättyneenä naureskelemaan asialle. Mutta se kertoi mielestäni hyvin siitä, kuinka suuri tarve paikallisilla on parantaa omanarvontuntoaan. Ja täytyy samalla todeta, että Grenadalla, jos missään, sain hyvin kunnioittavaa ja kohteliasta palvelua osakseni.
Toki jokaisella Karibian saarella on oma uniikki ja värikäs historiansa. Saarista suurin eli Kuuba on oma lukunsa sekä historiallisesti että musiikillisesti. Siitä voisi kirjoittaa aivan oman tarinansa, jos toisenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti