Sielu seilaa välillä Curacao - Helsinki

Juhlavuoden matka kauas Karibialle on takanapäin ja arki on jälleen edessä. 40 asteen lämpötilan vaihtelu oli  ja on edelleenkin aikamoinen haaste sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka aika moni seurueestamme koki Curacaon lämmön jopa tukalana, itse viihdyin siinä. Siksi paluu Suomeen ja sen valkoiseen, vaikkakin kauniiseen luontoon, oli melkoinen shokki.

Viiden vuoden varainkeruu monenlaisine vaiheineen huipentui siis noin kahden viikon matkaan Alankomaiden Antilleille Curacaoon, lähelle Venezuelan rannikkoa. Odotukset oli aikamoiset ja riemu ylimmillään, kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentosemalle varhain torstaiaamuna 27.10.

Pitkä lentomatka oli  raskas, mutta perille päästyämme ilo oli suuri vastaan vyöryneestä lämpöaallosta toivuttuamme. Olimme vuokranneet aivan meren rannalta huvilan, jossa koko ryhmämme eli 15 henkeä mahtui yöpymään ja asumaan. Uimaan mereen oli matkaa kymmenkunta metriä. Jos ei sinne asti jaksanut, oli takapihalla uima-allas. Meriveden lämpötila oli 28 astetta, uima-altaan aika monta astetta lämpimämpi. Talossa valmistimme yhdessä aamiaisen ja osan ruokailuistamme. Osaksi söimme muualla, joko Willemstadin keskustassa tai matkan varrella tutustuessamme saaren nähtävyyksiin.

Ryhmähengelle asetti omat haasteensa tiivis yhdessäolo ja kuumuus. Kaikki sujui kuitenkin oman käsitykseni mukaan mainiosti, vaikka ajoittaisia  hankaluuksia ilmenikin. Opimme toisistamme lisää, se on ainakin mainittava positiiviseksi seikaksi ja anniksi ryhmähengen kannalta. Jokainen pyrki huolehtimaan mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta tärkeistä asioista, joista merkittävin lienee ollut oman rauhan ja tilan tarve. Osan aikaa toimimme pienemmistä ryhmissä, jopa yksinoloon oli mahdollisuus. Sitä jotkut toteuttivatkin.

Mitä on moisen matkan merkitys saapasryhmälle? Itse ajattelen sen liittyvän ryhmähengen kehittämisen lisäksi myös paikallisen kulttuurin tarkasteluun ja ehkä myös siitä oppimiseen. Ihmisten elämänasenne ja -rytmi on osin kovin erilainen kuin mihin olemme tottuneet tehokkaan ajattelun Pohjoismaissa. Osaksi sen voi kokea rasittavana, mutta ehkä siitä voi myös ottaa oppia, näin ainakin itse koen.

Matka on siirtynyt muistojen joukkoon. Siellä se elää ja vaikuttaa pulpahdellen aika ajoin esille ainakin matkalaisten keskinäisissä tapaamisissa. Ehkä myös sen anti kokonaisuudessaan voi selvitä vasta aikojen kuluttua.