Ylen uutisten mukaan tutkijat Britanniasta ja Australiasta kehottavat vanhempia olemaan valehtelematta lapsille joulupukista. Valheella saatat jopa vaarantaa suhteesi lapsiin. Psykologian ja sosiologian asiantuntijat, professori Christopher Boyle sekä tohtori Kathy McKay esittävät, että joulupukista valehtelu heikentää lasten luottamusta vanhempiin ja on muutoinkin moraalisesti epäilyttävää.
Boyle ja McKay samalla tuomitsevat ajatuksen "pelottavasta Pohjoisnavan - tai suomalaisittain Korvatunturin - vakoilujärjestöstä, joka tekee moraalisen päätöksen, onko lapsi ollut kiltti vai tuhma.
Tiedelehti Lancet Psychiatryssa kirjoittaneet tutkijat esittävät, että "jos aikuiset valehtelevat lapsille jostain niin tärkeästä ja taianomaisesta kuin joulupukki, niin miten lapsi voi luottaa siihen, että he ovat jatkossakaan viisauden ja totuuden suojelijoita".
Tästä uutisoi Yle 24.11.2016 verkkosivullaan. http://yle.fi/uutiset/3-9312791
Olen täsmälleen samaa mieltä tutkijoiden kanssa. En löydä mitään järkevää syytä valehdella lapsille päin naamaa. En edes siksi, että sillä on pitkä perinne, että näin on tehty sukupolvesta toiseen. Joku skeptikko voisi varmasti todeta, että miksi sitten lapsille opetetaan Jeesuksesta ja Jumalasta. Samalla tavoin kyse on taruolennoista, joita ei oikeasti ole olemassa.
Lähtemättä sen enempää siihen iänikuiseen keskusteluun Jumalan olemassaolosta tai Jeesuksen historiallisuudesta, haluan sen tuoda esille, että on toinen asia välittää lapsilleen sellaista tietoa, jonka myös aikuinen itse uskoo todeksi kuin kertoa asioista, joiden tietää itsekin olevan humpuukia. No joo, tähänkin voisi joku todeta, että oikeuttaako tämä siis mielenterveyden ongelmista ja harhoista kärsivän jakamaan omaa maailmankuvaansa muille totena? Joka tapauksessa rehellisyys on se, johon haluan kannustaa tässä asiassa.
Vähän samaa asiaa liippaa se, kun rippikoulussa yhä edelleen joidenkin iltaohjelmien leikeissä pyritään nöyryyttämään tai huijaamaan siihen osallistuvia rippikoululaisia. Toki se tapahtuu leikkimielessä ja on aika usein myös oikeasti hauskaa ainakin isosten ja ehkä myös leirin vetäjien mielestä. Siinä liikutaan kuitenkin mielestäni vähän siinä rajamailla, että sotiiko se sitä opetusta vastaan, mihin kristinuskossa pyritään? Lähimmäisen kunnioittaminen, toisten auttaminen, rehellisyys. Rippikouluikäinen on kovin herkässä elämänvaiheessa oman itsetuntonsa ja arvomaailmansa kanssa, siksi olisin ja olen varovainen sen kanssa, toiminko toisin kuin opetan. Olenko uskottava ja sinut oman kristillisyyteni suhteen?
Olenko itse huumorintajuton, kun en ymmärrä leikin ja toden välistä eroa? Se on hyvin mahdollista, jopa todennäköistä monessa tilanteessa. Tosin olen kyllä joskus saanut myös toisenlaista palautetta. Sen perusteella minullakin on jonkinlainen huumorintaju, vaikka ehkä kovin outo joidenkin mielestä. Se, että olen herkkä tämän asian suhteen, pohjautuu omiin kokemuksiini huijatuksi tulemisesta ja naurun alaiseksi joutumisesta. Heikon itsetunnon omaavalle lapselle ja nuorelle se on kova paikka, ja se varmasti vaikuttaa myös siihen, kuinka tulen suhtautumaan muihin ihmisiin, miten opin luottamaan toisiin ja solmimaan kestäviä ihmissuhteita. Kuinka lähelle uskallan päästää muita, kuinka lähelle uskalla mennä toista ihmistä?
Annetaan tarinan joulupukista olla leikkimielinen ja hyväntahtoinen vertauskuva toisten huomioon ottamisesta ja joulumielestä. Ei sen vähempää eikä sen enempää.
Lähtemättä sen enempää siihen iänikuiseen keskusteluun Jumalan olemassaolosta tai Jeesuksen historiallisuudesta, haluan sen tuoda esille, että on toinen asia välittää lapsilleen sellaista tietoa, jonka myös aikuinen itse uskoo todeksi kuin kertoa asioista, joiden tietää itsekin olevan humpuukia. No joo, tähänkin voisi joku todeta, että oikeuttaako tämä siis mielenterveyden ongelmista ja harhoista kärsivän jakamaan omaa maailmankuvaansa muille totena? Joka tapauksessa rehellisyys on se, johon haluan kannustaa tässä asiassa.
Vähän samaa asiaa liippaa se, kun rippikoulussa yhä edelleen joidenkin iltaohjelmien leikeissä pyritään nöyryyttämään tai huijaamaan siihen osallistuvia rippikoululaisia. Toki se tapahtuu leikkimielessä ja on aika usein myös oikeasti hauskaa ainakin isosten ja ehkä myös leirin vetäjien mielestä. Siinä liikutaan kuitenkin mielestäni vähän siinä rajamailla, että sotiiko se sitä opetusta vastaan, mihin kristinuskossa pyritään? Lähimmäisen kunnioittaminen, toisten auttaminen, rehellisyys. Rippikouluikäinen on kovin herkässä elämänvaiheessa oman itsetuntonsa ja arvomaailmansa kanssa, siksi olisin ja olen varovainen sen kanssa, toiminko toisin kuin opetan. Olenko uskottava ja sinut oman kristillisyyteni suhteen?
Olenko itse huumorintajuton, kun en ymmärrä leikin ja toden välistä eroa? Se on hyvin mahdollista, jopa todennäköistä monessa tilanteessa. Tosin olen kyllä joskus saanut myös toisenlaista palautetta. Sen perusteella minullakin on jonkinlainen huumorintaju, vaikka ehkä kovin outo joidenkin mielestä. Se, että olen herkkä tämän asian suhteen, pohjautuu omiin kokemuksiini huijatuksi tulemisesta ja naurun alaiseksi joutumisesta. Heikon itsetunnon omaavalle lapselle ja nuorelle se on kova paikka, ja se varmasti vaikuttaa myös siihen, kuinka tulen suhtautumaan muihin ihmisiin, miten opin luottamaan toisiin ja solmimaan kestäviä ihmissuhteita. Kuinka lähelle uskallan päästää muita, kuinka lähelle uskalla mennä toista ihmistä?
Annetaan tarinan joulupukista olla leikkimielinen ja hyväntahtoinen vertauskuva toisten huomioon ottamisesta ja joulumielestä. Ei sen vähempää eikä sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti