iPadini kertoo päivittäin, mikä on ollut ruutuaikani, onko se noussut edellisestä päivästä vai laskenut. En tiedä, miten siihen reagoida, ollako iloinen vai pettynyt sen ilmoituksiin. Vai suhtautuako siihen hällä väliä- mentaliteetilla. Ehkä tuo jälkimmäinen. Tuntuu kuitenkin siltä, että minua yritetään saada koko ajan kasvattamaan ruutuaikaa. Vaikka sitä on jo nyt tolkuttoman paljon
Lapsuudessani ei ollut puhettakaan mistään kännyköistä. Jos olisit ottanut puheeksi, että tulevaisuudessa kaikilla on omat langattomat puhelimet, joita kannetaan mukana, olisi sinut naurettu pihalle liian hurjan mielikuvituksen takia.
Vielä silloinkaan, kun opiskelin ammattia varten, ei tietokoneista ollut mitään tietoa. Tai olihan niitä olemassa jossain tutkimuslaitoksissa tai vastaavissa, mutta ei kenelläkään työ-tai yksityiskäytössä. Ensimmäinen matkapuhelin, johon törmäsin, oli vuonna 1990. Se oli tolkuttoman kokoinen ja painava Nokia. Hintakin oli uutta autoa vastaava.
Vielä silloin, kun toimitin kirjan saapaskoulutuksesta 1994, olin ihan pihalla tietokonemaailmasta. Kirjoitin koko opuksen kirjoituskoneella, joka tarkoitti sitä, että aika ison osan tekstiä jouduin kirjoittamaan tosi moneen kertaan yhä uudelleen joko siinä kohtaa tai muualla tapahtuneen korjauksen tai lisäyksen vuoksi. Vasta vähän myöhemmin tietotekniikka tuli vahvasti myös seurakuntaan ja oli pakko opetella käyttämään tietokoneita.
Maailma on muuttunut ja tuskin menneeseen on paluuta. Paljon hyvää on tapahtunut ja monessa mielessä olemme edistyneet. Silti pohdin ja vertaan aika ajoin nykymaailmaa omaan lapsuuteeni. Mitenköhän saimme ajan kulumaan, kun ei ollut nenän edessä kännykkää, ei padia, ei tietokonetta ja kotonakin oli pieni mustavalkoinen televisio, josta näkyi aluksi vain yksi kanava, myöhemmin kyllä toinenkin?
Silloin otettiin mielikuvitus kaveriksi. Silloin vietettiin paljon aikaa ulkona erilaisissa porukoissa. Urheiltiin, oltiin kivisotaa naapurikylän poikia vastaan, keksittiin mukavia, joskus kyllä tosi tyhmiäkin ajanvietteitä, myöhemmällä iällä myös musisoitiin. Kun aika tuntui pitkältä tai oli tylsää, mielikuvitus oli tosiaan se, joka auttoi selviytymään.
Tänä päivänä työantaja velvoittaa tuijottamaan puhelimen tai tietokoneen näyttöä. Kalenterit ovat sähköisiä, tilastointi tehdään samoin sähköisesti, sosiaalisen median käyttö koko ajan lisääntyy. Jos et ole siellä, et ole olemassa. Ja sinun on yhä enemmän markkinoitava ja viestitettävä toiminnassasi ulkomaailmaan. Pankkipalvelut hoidetaan tietokoneen tai puhelimen välityksellä, kuten oikeastaan kaikki viranomaistahojen kanssa asioinnit. Töiden valmistelut tapahtuvat lähes poikkeuksetta näyttöruudun ääressä.
Illat, jos et ole töissä, menevät televisiota tai tietokonetta tuijottaen. Ajankohtaisohjelmia tai viihdettä seuraten, elokuvia katsellen yms. Johonkin väliin mahdutetaan sitten kaupassa käymiset ja mahdolliset harrastukset.
En väitä, että asiat olisivat menneet huonompaan suuntaan. Itse pidän monista teknisistä laitteista, elokuvien katselu vie ajatukset pois arkimaailmasta, saan paljon informaatiota maailmasta ja elämästä näyttöruutujen välityksellä. Ja kyllähän mielikuvitusta ruokitaan tänäkin päivänä, tosin sille luodaan selkeät puitteet ja runko, ja sitä halutaan ohjata tiettyyn suuntaan. Joka tapauksessa suuri muutos on tapahtunut muutaman vuosikymmenen aikana. Muutokset tuovat aina mukanaan sekä hyviä että huonoja ilmiöitä. Mitä ne ovat, siitä voi kukin itse muodostaa oman näkökantansa. Nykymaailma tarjoaa sosiaalisen median myötä paljon mahdollisuuksia, samalla kuitenkin kiire ja vaatimukset ovat lisääntyneet huomattavasti, myös seurakunnassa. Miltäköhän maailma näyttää parinkymmenen vuoden päästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti