tiistai 24. toukokuuta 2022

AJATUKSIA SAAPASYHTEYDESTÄ

Valtakunnallisen saapastoiminnan yhteydessä on usein käytetty sanaa perhe kuvaamaan sitä yhteyttä, mikä saapasvapaaehtoisten, ja myös työntekijöiden, välillä on ollut ja edelleen koetaan olevan. Perhe on kuitenkin sanana kovin moniulotteinen. Sen merkitys ja määrittely on yksilöllistä. Joillekin se kuvaa läheisiä ja kiinteitä ihmissuhteita, joillekin paikkaa, jossa voi kokea olevansa hyväksytty ja arvostettu omana itsenään. On myös niitä, joiden kokemushistorian pohjalta perhe ei ole terminä lainkaan myönteinen. Siksi voi olla hankalaa löytää täydellisen sopivaa sanaa.


Itä-Helsingin saapaslaisten kanssa vietimme viikon Kroatiassa. Yhdeksi viikon keskusteluaiheeksi nousi se, mikä on tällaisten varsinaisen saappaan perustoiminnan ulkopuolisten matkojen merkitys itse kullekin. Niitähän on Itä-Helsingissä järjestetty pääasiassa viiden vuoden välein.


Esille tuli monenlaisia näkökulmia. Merkitykselliseksi koettiin esimerkiksi se, että kun oppii tuntemaan ihmisiä eri kontekstissa, se syventää ystävyys- ja luottamussuhteita ja sitä kautta auttaa toimimaan myös muissa tilanteissa, kuten saappaan päivystyksissä. Syntynyt luottamus ja kokemus avun ja tuen saamisesta on tärkeä jokaiselle. Ryhmän yhteinen näkemys on myös se, että vaikka kaikki matkalle lähteneet kokevat olevansa osa tätä joukkoa ja että olemme yhteisellä matkalla, on silti mukana myös kokemus siitä, että tulee huomioiduksi omana itsenään omine tarpeineen. On hyväksytty ja samalla tärkeä osa ryhmää. Tämä on mielestäni jopa liikuttavan arvokas huomio eikä itsestään selvä asia missään ryhmässä.


On kulunut klisee, että erilaisuus on vahvuus. Tämän ryhmän yhteydessä se tulee kuitenkin oikeasti todeksi ainakin tällä matkalla. Sen olemme yhdessä havainneet ja ääneen sanoneet. Erilaiset persoonat, vaikka ovatkin toki haaste, eivät raasta ryhmähenkeä rikki, vaan ovat rakentamassa sitä monipuolisemmaksi ja kestävämmäksi. Se kertoo jostakin erityisestä.


Pitkään toimineiden ryhmien kohdalla on aina vaara, että niistä tulee tai ainakin niihin muodostuu sisäpiirejä, joihin ulkopuolisten on kovin hankala päästä sisään. Sitä ei havaintojeni mukaan voi kokonaan välttää. Pitkään toisensa tunteneet jakavat keskenään muistoja ja kokemuksia, joiden kohdalla osa ihmisistä jää vääjäämättä ulkopuoliseksi.


Voin kyllä avoimesti todeta, ettei mikään ole täydellistä. Ei meidänkään noin 50 hengen saapasryhmän kohdalla. Jotkut kokevat ulkopuolisuutta joko omista yrityksistään huolimatta tai sen takia, ettei ryhmä tai sen toiminta täytä heidän itse sille asettamiaan toiveita. Ne, jotka ovat löytäneet oman paikkansa, haluavat yleensä sitoutua ja syventää kokemustaan saapasryhmän jäsenenä.


Saappaan vapaaehtoisten joukkoon liittyminen laajentaa jokaisen ihmissuhdeverkostoa, osalla se myös syventyy ja muuttuu merkittävästi. Monet löytävät samalla tavoin ajattelevien ryhmän, jossa on helppo jakaa ajatuksia elämästä ja lupa olla oma itsensä.

 

Jos alussa mainitsemani perhe ei ole kaikkien mielestä osuva sana kuvaamaan saapaslaisten yhteenkuuluvuutta, mikä olisi oikeampi termi? Keskustelussa mainittiin sana toveri. Ystävyys voi olla osalle liian vahva ilmaisu, siksi toveri voisi sopia paremmin. Eikä toveruus ole mielestäni lainkaan kevyt sana. Jossain tilanteessa se kuvaa saapaslaisuutta sopivammin, koska siihen sisältyy yhteistä arvo- ja kokemuspohjaa joskus jopa enemmän kuin ystävyyssuhteissa. 


Samalla tavoin kuin saapaspäivystykset, niin myös yhteiset matkat kerryttävät arvokasta muistojen kokoelmaa. Ne lisäävät elämän ymmärrystä ja opettavat meitä paitsi toisistamme niin myös itsestämme. Matkat toimivat osalle myös kannustimina sitoutua saapastoimintaan. Yhteiset iltahetket vuokrahuvilalla luovat sellaisia muistijälkiä, jotka seuraavat joitakin koko loppuelämän ajan.


Irtautuminen arjen haasteista on tärkeää itsekullekin. Etäisyyden saaminen tuo erilaista näkökulmaa elämän jokapäiväisiin haasteisiin, yhtälailla kuin koko elämään. Hyvä seura antaa tähän vielä lisäulottuvuutta. 


Saapasmatkoja olemme tehneet vuodesta 1994 lähtien. Itseäni lukuunottamatta kukaan ei ole ole osallistunut kaikille. Useimmiten on mukana ollut kuitenkin sama perusjoukko. Onneksi silti noin kolmasosa matkoille lähtevistä vaihtuu. Se on tärkeää sekä toimintakulttuurin jatkumisen että yhteishengen kehittymisen kannalta.


Neljän vuoden kuluttua Itä-Helsingin saapastoiminta täyttää 40 vuotta. On jo virinnyt ajatus siitä, että silloinkin tekisimme yhteisen matkan. Omalla kohdallani se tulisi olemaan viimeinen. Aika näyttää, toteutuuko suunnitelmamme. Toivottavasti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti