ELÄMÄN VARJELU

Tämä onkin iso aihe. Tässä blogissa en kykene sitä tyhjentävästi käsittelemään. Yritän kuitenkin tuoda asiaan joitakin näkökulmia ja kysymyksiä.

Elämä on arvokasta. Näin ajattelen ja luulen, että useimmat ovat samaa mieltä, ainakin periaatteessa. Entä käytännössä?

Oman ja läheisten elämän merkitys menee ohitse kaiken muun. Mikään ei ole sille verrannollinen. Jos niihin kohdistuu menetyksen uhka, kaikki muu jää toissijaiseksi. Jopa kauempana olevien lähimmäisten arvo ja varsinkin itselle tuntemattomien. Se on elämän peruslaki ja lähtökohta. 

Muun ihmiselämän arvo riippuu valtaosin omasta empatiakyvystä. Siitä, kuinka hyvin osaan eläytyä muiden, ehkä kaukanakin olevien, elämäntilanteeseen. Ehkä sijoittaa itseni heidän tilalleen. Toki tähän liittyy myös periaatteellinen kysymys. Onko elämä itsessään arvokasta tai jopa pyhää? Jos on, niin koskeeko se kaikkea elämää vai itse määrittelemääni ja rajaamaani osaa elämästä? Jos jätän jotain sen ulkopuolelle, niin mitkä ovat rajaamisen kriteerit ja perustelut? Onko niiden ihmisten elämä, jotka pyrkivät tekemään hyvää ja toimivat itse arvostamieni periaatteiden mukaisesti, arvokkaampaa kuin niiden, jotka toimivat julmasti muita kohtaan? Tätä voi pohtia nyt myös Ukrainan kriisin kohdalla.

Tähän liittyy myös se dilemma, että omat periaatteeni ja käytännön tilanteet voivat joskus aikaansaada ristiriitatilanteen. Olen periaatteessa jotain mieltä, mutta jossain erityisessä tilanteessa toiminkin sitä vastaan. Tämä lienee monelle tuttua. Voiko periaatteen ja käytännön välistä ristiriitaa koskaan täysin poistaa? Tuskin. Joskus tarpeet ja arvot menevät ristikkäin ja silloin on priorisoitava, mikä siinä tilanteessa on tärkeintä.

On ikivanha ja kulunutkin Raamatusta löytyvä ajatus, että ihmisen tehtävä on viljellä ja varjella. Mitä itse ajattelet tuosta ja jos se mielestäsi on validi, niin kuinka hyvin se toteutuu? Onko eläimen elämä yhtä arvokas kuin ihmisen? Jos ei, niin mihin se perustuu? Tiedämme, että eläimet kokevat yhtä lailla tuskaa, pelkoa ja iloa kuin me ihmisetkin. Mihin pohjautuu oikeutemme riistää eläimeltä mahdollisuus elää? Onko kyse siitä, että olemme muiden lajien yläpuolella, ylivertaisia monessa asiassa. Että se antaa meille oikeuden? Tapamme, koska voimme tehdä sen? Hyötykäytämme eläimiä omien, monesti ei kovinkaan välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen.

Meidän, jotka elämme yltäkylläisyydessä, on helpompaa suojella elämää ja pitää sitä tärkeänä, koska meillä on lukemattomia vaihtoehtoja, mutta entä jos elät puutteellisissa olosuhteissa ja jokapäiväinen haasteesi on hankkia päivän ravinto jostain hengissä pysymisen vuoksi, mistä periaatteista olet silloin valmis luopumaan? 

Tämän tarkoitus ei ole olla moraalisaarna, jonka avulla astuisin muiden yläpuolelle. Kyse on omasta pohdinnastani. Asioista, jotka pyörivät mielessäni ja ovat itselleni tärkeitä. Olen kovin eläinrakas. Se on vahvistunut itsessäni iän myötä. Eläimen kärsimys koskettaa kovin syvältä. Omista koiristani, jotka ovat tärkeitä perheenjäseniä, luopuminen on kovin raskasta. Katson harvoin luontodokumentteja, koska niihin tänä päivänä sisältyy paljon väkivaltaista kuolemaa. Ymmärrän toki, että se on olennaista luomakunnan diversiteetin ja tasapainon kannalta. On saalistettavia ja saalistajia. Jokaisella on oltava oma roolinsa, jotta luonnon kiertokulku voi toimia. Dokumentin tehtävänä on yleensä kuvata realistista todellisuutta

Lopetin lihan syömisen yli 20 vuotta sitten. Teuraaksi vietävien eläinten kuljetusta koskeva dokumentti oli niin karmeaa katseltavaa, että teimme vaimon kanssa samantien päätöksen muuttaa elintapoja. Tai itse en heti uskaltanut sitä ääneen todeta, koska en ollut varma, kykenenkö siihen. No, kykenin eikä ole sen jälkeen kertaakaan edes tehnyt mieli ”lihan himoihin”. Emme kylläkään ole täysin kasvissyöjiä, kala kuuluu myös ruokavalioomme. Se johtuu ainakin omalla kohdallani ennen kaikkea siitä, että sukurasitteena olen saanut alttiuden sydän- ja verisuonitauteihin ja siksi olisi syytä syödä hyviä rasvoja, joita nimenomaan kalasta saa. Se toki  onnistuisi myös ilman kalaa, joka on yhtä lailla elävä olento kuin nelijalkaisetkin. Olen vain ollut liian laiska siihen. Myönnän ajoittain kantavani syyllisyyttä asiasta.

Tätä kirjoittaessani haluan todeta, että oma mielipiteeni ei ole yhtään arvokkaampi kuin kenenkään muunkaan. Ja loppujen lopuksi tässä asiassa, niinkuin monessa muussakin, on mahdotonta löytää totuutta, koska kyse on yksilöllisistä valinnoista ja arvomaailmasta. Jokainen pyrkinee löytämään oikeaksi kokemansa tavan elää.