Suomi on vapaaehtoisuuden luvattu maa. Näin on vuosikymmeniä hoettu. Siinä lienee paljon totta. Vapaaehtoisvoimin on talkootöinä saatu paljon aikaiseksi. Suurin osa, ellei melkein kaikki, urheilukisoista olisi jäänyt toteutumatta ilman vapaaehtoistyövoimaa. Myös monenlaisissa kyselyissä suurin osa suomalaisista on kertonut voivansa harkita vapaaehtoistoimintaan osallistumista, jos vain kiinnostavaa toimintaa löytyy ja omat aikataulut sallivat siihen mukaan liittymisen.
Saapaspäivystyksissä, ja toki muutenkin, saamme paljon myönteisiä kommentteja ja arvostusta juuri toiminnan vapaaehtoisuuden vuoksi. Palaute tulee sekä nuorilta että monenikäisiltä aikuisilta. Vapaaehtoisuus on siis korkealle arvostettua. Silti tilanne sekä Saappaassa että monessa muussakin vapaaehtoistoiminnassa on senkaltainen, että uusia vapaaehtoisia on kovin hankala saada mukaan. Mistä se johtuu?
Yksi syy voi olla jo vuosia sitten esille nostettu muutos sekä työelämässä että ihmisten harrastamisessa. Projektinomaisuus on vallannut elämän. Hektisessä maailmassa harva haluaa nykyään sitoutua pitkäksi aikaa mihinkään. Lyhyet sitoutumiset sen sijaan ovat harkitsemisen arvoisia.
Toinen mukaan liittymisen este Saappaan kaltaisissa toiminnoissa voi olla se, että siinä edellytetään toimintaan valmentavan kurssin suorittamista. Päivystyksiin ei voi lähteä mukaan niinsanotusti pystymetsästä, vaan on tunnettava toiminnan pelisäännöt ja omattava tietyt taidot. Olen useamman kerran kuullut kommentteja siitä, että ”voisin tulla mukaan päivystelemään vaikka jo heti huomenna. Ai, että pitää suorittaa jokin kurssi, ei mulla riitä siihen aikaa.”
Kolmas tekijä voi olla se, että toiminta painottuu viikonloppuiltoihin. Osalla olisi varmaan muutakin tekemistä silloin. Joillakin työpaineet ovat sellaisia, että viikonloppu on varattava toipumiselle ja voimien keräämiselle. Joillekin, varsinkin kun ikää kertyy, pitkään valvominen ei enää houkuttele eikä ehkä edes onnistu.
Neljäs este voi olla mielikuva toiminnan vaarallisuudesta. Otsikot nuorisoväkivallasta ja jengeistä saavat monet pitämään Saapasta kovin riskialttiina toimintana. Ehkä joku voi kokea, että toiminta voi muutenkin olla itselle liian vaativaa.
Syy voi olla myös se, että vapaaehtoistoimintaa arvostetaan korkealle juuri siksi, että itselle rima mennä mukaan sellaiseen on liian korkea joko elämän kiireisyyden tai prioriteettien vuoksi, ja siksi niitä ihmisiä kunnioitetaan, jotka oikeasti toimivat ihanteidensa mukaisesti, antavat konkreettisesti aikaa toisten hyväksi.
Uusien vapaaehtoisten mukaan saamisen haasteellisuus on askarruttanut ainakin Helsingin saapasryhmissä jo vuosien ajan. Kurssi on jäänyt usean kerran toteutumatta. Yksittäisiä toiminnasta kiinnostuneita ilmaantuu silloin tällöin, mutta kovin vähäiseksi innostus on jäänyt. Kaikkia mahdollisia mieleen tulleita ideoita on kokeiltu, mutta mikään ei ole tuonut olennaista muutosta asiaan. Olemme silti edelleen valmiita ottamaan vastaan uusia ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti