Aloittaessani työt tammikuussa 1986 erityisnuorisotyöllä ei ollut minkäänlaista toimintamäärärahaa. Ilmeisesti kukaan ei tullut ajatelleeksi, että toiminta tai ainakin osa siitä maksaa jotakin. Myönnän olleeni siitä hämmästynyt kysellessäni, millainen summa erityisnuorisotyölle oli varattu. Silloinen kirkkoherra suhtautui asiaan leppoisasti, tai ainakin siltä vaikutti, ja kehotti tekemään seurakuntaneuvostolle lisämääräraha-anomuksen. Näin toimin. Sen seurauksena saimme 300 markkaa toimintarahaa sille vuodelle. Ei siis mikään ruhtinaallinen summa. Vastaisi tämän päivän hintatasolla suurin piirtein samaa määrää euroissa.
Ei jäänyt juuri muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä pohtimaan itse, miten saada lisää toiminnan mahdollistavia varoja. Myös oman auton hankinta alkoi jo alkuvaiheessa siintää kaukaisissa toiveissa eli kovasti oli uskoa parempaan huomiseen. Onneksi kanssani oli useita asiasta vähintään yhtä innostuneita vapaaehtoisia. Ryhdyimme tutkimaan haasteita asia kerrallaan
Päivystysten välipalat hoidimme alkuvuosina usein nyyttäreinä eli jokainen toi jotakin kotoaan. Se ei sinänsä ollut huono asia, sillä saimme maistella monenlaisia herkkuja, usein paljon parempia kuin tänä päivänä. Pari huoltoasemaa lahjoitti meille yhden tai kaksi tankillista polttoainetta. Lions clubit sekä Kontulasta että Mellunmäestä ryhtyivät tukemaan toimintaamme taloudellisesti. Myös muilta itäisen alueen leijonaryhmiltä saimme lahjoituksia ja taisipa joku rotary-ryhmäkin olla talkoissa mukana.
Mellunmäen ja Kontulan Martat tukivat alusta lähtien saapastoimintaa, samoin kuin Mikaelinkirkon käsityökerho. Marraskuussa 1986 järjestettiin Mellunmäen seurakuntakeskuksessa Sukka Saappaaseen- myyjäiset, jonka tuotto meni Mellunkylän seurakunnan alueella tehtävän erityisnuorisotyön hyväksi, käytännössä siis saapastoimintaan. Tildun Tieto ja Uutinen-lehdessä oli pieni juttu siitä.
Lokakuussa 1987 avasimme rahankeräystilin oman auton hankkimiseksi toiminnalle. Olin anonut sitä varten poliisilaitokselta rahankeräyslupaa. Lähetimme 220 kerjuukirjettä, siis oikeata paperikirjettä, Helsingin alueen yrityksille, niin pienille kuin isoille. Yllättävän moni lahjoitti jotakin, muutama isompi yritys ihan tuntuviakin summia. Jälkikäteen katsellessani keräyksen tuottoja kiinnitin huomiota siihen, että myös kaksi alueen koulua olivat lahjoittajien joukossa.
Keräyksen tuloksena ostimme tammikuussa 1989 käytetyn Toyota Hiace -merkkisen pikkubussin. Se oli kulunut eikä ihan priimakunnossa, mutta se ei tahtia haitannut. Pääsimme vihdoinkin liikkeelle ihan omalla autolla, ja päivystykset siirtyivät pääosin perjantai-illoiksi. Vaikka auto aiheuttikin välillä huolta, iloitsimme sen olemassaolosta. Tilanne muuttui dramaattisesti, kun muutamaa päivää ennen vappua 1993 auto varastettiin Puotilasta parkkipaikalta. Se löydettiin seuraavana päivänä muutaman sadan metrin päästä kangashallin sisältä pahoin rikottuna ja korjauskelvottomana. Usea alueen lehti uutisoi aiheesta. Olin sen tiimoilta myös Poliisi-tv:ssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti