Rooma kolmessa päivässä

Buonasera!

Olen tällä hetkellä majoittuneena Roomassa Hotel Floridiassa, ei kovin kaukana Terminin rautatieasemalta. Olen pikakäynnillä, parin päivän päästä työt jälleen kutsuvat.

On toinen, tai itse asiassa kolmas kerta, kun olen tässä kiehtovassa kaupungissa, jos päivän retki  Firenzestä lasketaan siihen mukaan. Joissain kaupungeissa on jotakin erityistä, siis minun mielessäni ja kokemusmaailmassani. Rooma on ehdottomasti yksi niistä. Toinen vastaava on Istanbul. Ehkä kyse on siitä, että molemmilla on vahva kristillinen menneisyys. Rooma toki on edelleen kristinuskon keskeinen paikka. Ehkä sen vahva historia on yksi sen kiehtovista puolista.

Istun syömässä katuravintolassa lähellä päärautatieasemaa. Ympärilläni kulkee ihmisiä joka suuntaan. Syystä tai toisesta huomaan heti, että nyt ei olla Itä-Helsingissä. Ehkä se on se vanha kulttuuri ja rakennukset, jotka vaikuttavat mielikuvaani, ehkä ihmisten pukeutuminen ja tapa olla vuorovaikutuksessa toisiinsa.

Sitten viime kerran huomaan eron siinä, että turvallisuusjoukkoja on järeine aseineen näkyvästä läsnä kaikkialla, missä ihmisiä on kokoontunut yhteen isompi joukko. Onko tämä nykypäivää ja kenties tulevaisuuttakin, vai onko kyse vain ohimenevistä tilanteesta?

No, siitä ei minun pitänyt kirjoittaa. Monesti varsinkin ulkomailla jään pohtimaan, millaista olisi asua täällä. Entä jos olisin syntynyt italialaiseksi tai jos olisin jossain vaiheessa kauan aikaa sitten muuttanut Roomaan? No, Italia ei ole koskaan oikeasti ollut sillä tavoin mielessäni, vaikka se onkin kovin kiinnostava maa. Ollessani Hollannissa viimeisen harjoittelujaksoni pohdin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että muuttaisin sinne jossain vaiheessa. Itse asiassa hainkin myöhemmin töihin merimieskirkolle Rotterdamiin. Valinta ei sillä kertaa kuitenkaan osunut kohdalleni. Jos olisi käynyt toisin, olisi moni muukin asia elämässä tällä hetkellä todennäköisesti kovin eri tavoin.

Mutta millaista olisi olla roomalainen? Millaisia asioita arvostaisin? Olisiko minusta tullut kovin erilainen? Ehkä olisin tyylitietoisempi, heh.  Mahdollisesti olisin nykyistäkin urbaanimpi arvoiltani ja elämäntavoiltani. Toisaalta olisin ehkä tietoisempi ja ylpeämpi juuristani ja Rooman ikiaikaisesta ja maailmankuulusta historiasta.

Italialainen oppii elämänsä perusasiat vanhempiensa ja lähiympäristönsä lisäksi oman kulttuurinsa kautta. Sillä tavoin hän omaksuu tietyn tavan suhtautua toisiin, olemaan vuorovaikutuksessa ja myös oman löytämään oman paikkansa elämässä. Muiden avulla hän oppii myös sen, millainen hän on ihmisenä.

Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut kirjoja temperamentista. Hän määrittelee temperamentin seuraavasti:

Temperamentti on laaja joukko taipumuksia, jotka määräytyvät geneettisesti, raskauden aikana ja varhaislapsuudessa. Ne muodostavat persoonallisuuden biologisen pohjan, joka on läheisessä yhteydessä neurotransmittereiden tasoon (dopamiini, serotoniini, katekolamiinit). Myös äidin raskausajan stressihormonitaso vaikuttaa lapsen temperamenttiin. Temperamentti ei kerro älykkyydestä tai kognitiivisista kyvyistä.

Temperamentin osa-alueita ovat mm sensitiivisyys, aktiivisuus, sopeutuvuus, sosiaalisuus, emotionaalisuus, mieliala, intensiivisyys, lähestyminen/ välttäminen, rytmisyys, häirittävyys (tarkkaavuuden kesto), sinnikkyys, elämyshakuisuus, riskin välttäminen ja palkintoriippuvuus. Kunkin osa-alueen määrää ihmisessä kuvataan dimensioilla matala tai korkea. Ominaisuuksina ne eivät ole hyviä tai huonoja – arvotuksen määrää kulloinenkin toimintaympäristö vaatimuksineen. Kaikki piirteet jakautuvat ihmisissä Gaussin käyrän mukaan, eli ääripiirteitä on vähemmän. Jokaisessa meistä on jokaista ulottuvuutta, mutta yksilöllisyys syntyy niistä piirteistä, joita on joko vähän tai paljon, eli ulottuvuuksien ääripäistä. Temperamenttierot eivät ole patologiaa, vaan normaalivaihtelua.

Edellä mainitun perusteella vaikka olisin syntynyt italialaiseksi, voisin olla luonteeltani ja taipumuksiltani samankaltainen kuin suomalaisena. Olisin toki oppinut erilaisen tavan kommunikoida, olisin ehkä myös sosiaalisempi. Ne ovat ympäristön ja kulttuurin muovaamia asioita.

Joka tapauksessa minun olisi etsittävä oma tapani olla minä, riippumatta siitä, olisinko viettänyt elämäni Roomassa, Buenos Airesissa tai Kittilässä. Samoin minulle olisi tärkeää löytää oma paikkani jossakin yhteisössä, löytää ihmisiä, joiden parissa kokisin olevani ymmärretty ja hyväksytty. Siinä on kyse inhimillisyyden perustarpeista. Ne ovat hyvin samankaltaisia kaikkialla. Niihin ei ympäristö vaikuta, vaikka  käytännön elämään ympäröivällä maailmalla onkin olennainen vaikutus. Olen sitten suomalainen tai italialainen, etsin onnellisuutta, tarkoitusta ja mielekkyyttä elämääni.

Kaksi muusikkoa esittää kadulla tuttuakin tutumpaa kappaletta ”o sole mio”. Ehkä siirryn alas nauttimaan kupin cappuccinoa ja seuraamaan duon esitystä lähempää.