Olimme viime viikonloppuna viiden vapaaehtoisen kanssa vuosittaisessa Saapas-tapaamisessa Partaharjulla. Paikalla oli noin 60 saapastoiminnassa mukana olevaa eri puolilta Suomea, sekä työntekijöitä että pääasiassa vapaaehtoisia. Osa on ollut mukana toiminnassa pitkään, jopa kymmeniä vuosia.
Tämä perinteinen tapaaminen sisältää monenlaisia ohjelmaosioita. Vastuu viikonlopun ohjelmasta ja järjestelyistä vaihtelee vuosittain eri ryhmien välillä. Tänä vuonna Nurmijärven porukka oli vastuuvuorossa yhdessä Nuorten Keskuksen Ville Viljakaisen kanssa. Nurmijärven lisäksi saapaslaisia oli saapunut paikalle meidän Itä-Helsingin väen ohella Snellusta, Jyväskylästä, Kajaanista, Sotkamosta ja Kalajoen rovastikunnan alueelta.
Tähän viikonloppuun on ollut aina mukava mennä eikä tämä vuosikaan tehnyt siihen poikkeusta. Tunnelma on näissä tapaamisissa rento ja välitön. On hyvä nähdä tuttuja kasvoja, joita ei välttämättä tapaa kuin kerran vuodessa juuri tässä viikonlopussa. Osan kanssa on oltu tekemisissä myös joillain festareilla, osan kanssa vuorovaikutetaan facebookin kautta.
Viikonlopun ohjelma oli tuttuun tapaan monipuolinen. Keskustelimme eri aihepiireistä, toki myös teimme yhdessä eri asioita. Vaikka eri ryhmien paikalliset olosuhteet ja alueelliset toimintaerot olivat viikonlopussa läsnä, samoin kuin yksilölliset mielipidevaihtelut ja iän mukanaan tuomat erilaiset näkökulmat, niin silti on hyvä havaita aina vuosittain, kuinka paljon samaa ja yhteistä kokemustaustaa ja näkemystäkin meillä löytyy nuorten parissa toimimisesta ja myös vuorovaikutuksellisista asioista, joka oli tällä kertaa yhtenä teemoista. Lassi Pruuki toimi siinä kouluttajana.
Viikonloppu tarjosi mahdollisuuden jakaa ajatuksia elämästä. Se antoi tilaa kohtaamiselle ja ehdottomasti toi myös etäisyyttä oman paikkakunnan saapasarkeen. Iltamessu perjantaina maailman korkeimmassa kirkossa (ei kattoa) oli tunnelmallinen pienen sateen tuodessa oman lisämausteensa siihen. Koulutuksellisen osion lisäksi lauantai-illan saunominen oli monelle odotettu rentoutumisen paikka. Sitä täydensi musiikillinen iltatuokio Make Perttilän johdolla.
Sunnuntain aamupäivä oli varattu perinteiselle saappaan heitolle. Tällä kertaa molemmat jaossa olevat palkinnot menivät Helsinkiin. Snellu voitti varsinaisen saappaan heiton ja meidän Itä-Helsingin ryhmämme oli ykkönen cheerleader –kisassa.
Mikä on tällaisen viikonlopun anti vapaaehtoiselle tai työntekijälle? Kysellessäni asiaa oman ryhmän väeltä, vastaus oli samankaltainen kuin olen jo edellä kuvannut.: saa tavata tuttuja, kuulla muiden ryhmien toiminnasta, syödä hyvin, ehkä oppia uusia asioita, kokea jopa ahaa-elämyksiä ja tutustua uusiin ihmisiin. Itse pitkän matkan urajuoksijana koen tärkeäksi myös yhteyden kokemisen muihin samaa työtä tekemiseen. Kiitos kaikille mukana olleille, olette tärkeitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti