Johdatusta?

Onko elämämme vain omien valintojemme seurausta, onko siinä kyse sattumien summasta vai jonkinlaisesta jumalallisesta johdatuksesta? Joku on deterministi eli uskoo kaiken tapahtuvan olevan ennalta määrättyä, libertarianismissa taas ajatellaan, että ihmisellä on vapaa tahto tehdä haluamiaan valintoja.

Jokaisella on oma näkemyksensä, kokemuksensa ja tulkintansa asiasta. Ne voivat hyvinkin olla sekoituksia edellä mainituista tai sitten jotain ihan muuta. Onko sillä sitten väliä, miten näemme asiat? Kyse on elämänkatsomuksesta, joka ohjaa meitä kaikessa, mitä teemme, siinä, millaisia päätöksiä ja ratkaisuja elämämme sisältää.

Teemme valintoja koko ajan, osan hyvin tietoisesti, osan ilman sen suurempaa pohdintaa. Miksi päädymme kyseisiin valintoihin? Osaksi oman kokemuksemme pohjalta, osaksi pikaisesti ilman sen suurempaa pohdiskelua. Vai onko siinäkin kyse jonkinlaisesta johdatuksesta? Miksi olemme alun perin päätyneet sellaisiin valintoihin? Onko kaikki oman elämänhistoriamme selittämää?

Oma uskoni on vuosien varrella  muuttunut, ehkäpä heikentynytkin, jos näin uskallan todeta. En silti voi lakata ajattelemasta, että oma uravalintani on erinomainen esimerkki johdatuksesta. Opiskelun jälkeen ryhdyin etsimään koulutustani vastaavaa työpaikkaa. Valmistuin seurakuntakuraattoriksi, käytännössä kyse oli siis seurakunnan diakonian virkaan pätevöittävästä kolmivuotisesta koulutuksesta. En koskaan ollut ajatellut ryhtyväni tekemään töitä nuorten parissa. Päinvastoin, olin aika vakuuttunut, ettei se ole eikä tule olemaan minun juttuni.

Pienestä kaupungista Helsinkiin opiskelemaan muuttaneena olin ihastunut pääkaupunkiseudun elämään ja halusin jäädä jatkamaan eloani täällä, jos se suinkin olisi mahdollista. Hain paria työpaikkaa seurakunnista. Toinen oli diakonian virka pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Siihen minut valittiin. Toinen oli nuorisodiakonian virka Itä-Suomesta. Siinäkin olin aivan loppusuoralla, kun näin ilmoituksen Mellunkylän seurakunnan uudesta diakonian virasta, jossa työalana oli erityisnuorisotyö. Jonkin tovin jouduin pohtimaan, mitä tehdä, koska yhdistelmä oli itselleni hyvin haasteellinen ja totaalisen vieras. Enhän halunnut nuorisotyöhön eikä minulla ollut siihen edes koulutusta. Toisaalta se tarjosi mahdollisuuden jäädä Helsinkiin. Niinpä pistin paperit eteenpäin ja kas kummaa, tässä sitä ollaan. 30-vuotta olen tehnyt työtä nuorten parissa, yhtä Tuusulan  vuotta lukuun ottamatta Helsingissä. Enkä ole missään vaiheessa katunut sitä, että tieni johti tähän. Päinvastoin, olen kokenut että tämä on ollut juuri minun juttuni. En olisi voinut ikinä kuvitella ajattelevani näin opiskelun päätyttyä. Ja kaikki on sen seurausta, että halusin jäädä Helsinkiin ja sen johdosta suostuin hakemaan työtä, jota en halunnut. Tätä itse kutsun johdatukseksi, joku toinen ehkä sattumaksi.

Toinen tapaus on ihan muutaman viikon takaa saapaspäivystyksestä. Olimme lopettelemassa illan rupeamaa ja suuntasimme viemään yhtä kolmikostamme jo kotiin. Yht’ äkkiä mieleeni tuli ajatus, että kierretäänpä vielä katsomassa eräs lähiö, ei ihan matkan varrelta. Sanoinkin asiasta ääneen muille päivystäjille. Saman tien kun olimme kääntyneet kyseisen lähiön suuntaan, soi puhelin. Poliisi soitti ja kysyi, voisimmeko viedä humalaisen itähelsinkiläisen tytön kotiin. Kysyimme, missä tyttö on ja vastauksena tuli juuri se alue, johon olimme suuntaamassa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen. Olimme paikalla reilussa minuutissa. Tyttö sai erinäisten vaiheiden jälkeen turvallisen kyydin kotiinsa. Tässäkin tapauksessa joku voi ajatella, että pelkkää sattumaa, toinen että johdatusta. Itse taivun jälkimmäiseen tulkintaan, mutta olkoon jokaisella mahdollisuus tehdä omat johtopäätöksensä.

Uskon myös siihen, että usein alitajuntamme tietää asioita ennemmin kuin ne ovat tulleet omaan tietoisuuteemme. Se voi osaltaan selittää tekemiämme valintoja. Pääasiassa valintamme perustuvat järkeilyyn tai siihen, että ”se tuntui hyvältä tai parhaalta vaihtoehdolta”.  Joskus emme itsekään ymmärrä ainakaan sillä hetkellä, miksi jossakin elämämme risteyksessä valitsimme juuri sen tien. Jälkikäteen asia voi selventyä tai ainakin voimme nähdä sen uudessa valossa. Kuten kävi omassa uravalinnassani. Siksi esimerkiksi nuoren neuvominen valintojen teon yhteydessä ei ole yksinkertaista. Tai no tavallaan on: ”Mieti, mikä on sinulle hyväksi ja kuuntele sydämesi ääntä!” Siinähän se, jokaisen on itse löydettävä oma tiensä.