Tietämättä vielä lopullisesti teon motiiveja, on itse tapahtuma järkyttävä. Onhan meillä toki historiassamme lähimuistissa kouluampumiset, mutta liittyminen osaksi terrorismin maailmanlaajuista tapahtumaketjua on itsessään ainutkertaista ja peruuttamatonta. Tästä ei ole enää paluuta entiseen.
Tällainen nostaa tunteet pintaan. Viattomien ihmisten tappaminen on äärimmäinen teko ja siksi se saa myös ihmisten ääritunteet esille. Suru, viha, pettymys, pelko, järkytys. Kuinka hiuskarvan varassa elämämme lopulta onkaan.
Vaikka olen yrittänyt välttää somen kommentteja asiasta, en ole siinä täysin onnistunut. Se vihan määrä, mikä sieltä huokuu, on vielä ymmärrettävää, mutta sen kohdistuminen sellaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin, joilla ei ole mitään tekemistä asian suhteen, on surullista. Se saa minut häpeämään suomalaisuuttani, tai jopa myös ihmisyyttäni.
Meillä on oikeus kaikkiin tunteisiimme. Ei ole olemassa sellaisia tunteita, jotka olisivat vääriä. Tunteethan eivät ole itse valikoituja, ne tulevat ja menevät. Se on inhimillistä. Aivan toinen asia on se, kuinka annamme niiden ohjata toimintaamme. Emmehän ole pelkkiä tunneorganismeja, vaan meille on aikojen saatossa kehittynyt myös huomattava järjenkäyttökapasiteetti. Tunne ja ajattelu ovat kaksi eri asiaa, vaikka niillä onkin selkeä keskinäinen yhteys useissa päätöksissä, joita elämässämme teemme. Aikuisen ihmisen erottaa lapsesta se, että aikuinen osaa käyttää järkeään, ajatella loogisesti ja rationaalisesti. Hän voi tuntea syvästi, mutta silti pohtia, mikä olisi hyvä tapa ilmaista asia ja mahdollisesti viedä sitä eteenpäin.
Vihalle ei tulisi antaa valtaa. Sitä voi syystäkin tuntea, mutta mikä on se tapa, joka johtaisi meidät kohti hyvää eikä pahaa? Viha lisää vihaa, sen jokainen ymmärtää. Pahan kierre syntyy helposti ja sehän on terrorisminkin tarkoitus. Emme saa lähteä siihen mukaan. En ainakaan itse ole siihen valmis.
Maailmassa tulee aina olemaan ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta valmiita purkamaan pahaa oloaan teoilla, jotka suurimmalle osalle ihmiskuntaa ovat kauhistuttavia. Olen varmasti naiivi, mutta ajattelen edelleen, että ainoa järkevä tapa on vastata pahaan hyvällä. Meidän tulisi pyrkiä sellaisen yhteiskunnan ja maailman rakentamiseen, jossa ihmisillä olisi riittävän hyvä olla, jossa pahoinvointia ei tarvitsisi tuoda julki näin äärimmäisillä tavoilla. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi ilman väkivaltaa tai sen uhkaa.
Vuoropuhelu Suomessa on tällä hetkellä niin vastakkain asettelun leimaamaa, että yhteistä näkemystä voi olla työlästä löytää. Ainakaan, jos siihen ei löydy tahtoa kaikilta osapuolilta. Se, että riitelemme keskenämme ja lietsomme vihaa, ei johda kenenkään elämää parempaa kohti. Pahoinvointi ja jakautuminen vain lisääntyy. Nyt kysytään kaikilta ymmärrystä ja halua rakentaa Suomesta meille kaikille entistä parempi yhteiskunta, jossa on tilaa monenlaisille eri tavoilla ajatteleville ja eläville ihmisille. Se ei onnistu helposti eikä nopeasti, mutta nyt on ryhdyttävä siihen.
Kaikella on aikansa, niin sanotaan jo Saarnaajan kirjassa. Nyt on surun, toipumisen ja toistemme tukena olemisen hetki. Kun pääsemme siitä eteenpäin, on ryhdyttävä tekemään asioita, jotka edistävät rauhaa ja turvallisuutta maassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti