Evankeliumia kansalle

Ilosanoma. Sitähän sana evankeliumi merkitsee. Samasta sanasta nousevat termit evankelioiminen ja evankelista. Ne liitetään usein herätyskristillisyyteen tai ns. vapaisiin suuntiin, kuten helluntaiseurakuntiin tai vapaakirkkoon. Helposti käy, niinkuin mielestäni on tapahtunut, että sana yksipuolistuu ja saa monien mielissä negatiivisen sisällön. Useimmat meistä kiertävät kaukaa evankelioivan henkilön. Valitettavan usein evankeliointiin liittyy myös kovin mustavalkoinen ajattelu ja asettuminen tuomarin rooliin. Kuitenkin ilosanoman tulisi näkyä kristityssä rakkauden ilmentymänä, arvostuksena kaikkea elämää kohtaan. Kunnioituksena muita ihmisiä ja heidän ainutkertaisuuteen ja arvoaan kohtaan. Elämä on Jumalan luomaa.

Evankelioimisen eli ilosanoman eteenpäin viemisen tulisi mielestäni tapahtua ennen kaikkea sen ilon ja rauhan kautta, jota rakkaus meissä synnyttää. Kun ilosanoma on totta ihmisen elämässä, on se tuhatkertaisesti vaikuttavampaa ja todellisempaa kuin loppumaton ja sisällyksetön sanojen virta tai muiden yläpuolelle asettuminen. Kätten evankeliumin eli toisten hyväksi toimimisen ja auttamisen tulisi nousta sydämestä. Se ei saa olla pakotettua eikä väline johonkin muuhun. Näin itse ajattelen ja koen vahvasti. Puheita ja sanoja maailmassa riittää yllin kyllin.

Kirkon diakoniatyö on ilosanoman vaikutusta, samoin saapastoiminta ja moni muu. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että evankeliumin tulisi olla vain seurakunnan organisoimaa ja vastaamaa toimintaa. Jokaisen kristityn tehtävä, sanoisin jopa halu, on olla toiselle lähimmäinen. Sillä en kuitenkaan tarkoita väkisin ja pakotettuna tapahtuvaa toisten huomioon ottamista arjen elämässä.

Toki meillä jokaisella on omat vahvuutemme tai jos sanotaan kirkollisella kielellä, armolahjamme. Jollakin on puhumisen lahja, jollakin tekemisen ja auttamisen. Joku on musiikillisesti taitava, joku osaa läsnäolemisen taidon muita paremmin. Kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Muistan omasta nuoruudestani, kuinka se, että liityin mukaan seurakunnan toimintaan, oli vasta ensimmäinen askel. Seuraavaksi edellytettiin, että olet valmis viemään ilosanomaa eteenpäin ensisijaisesti perinteisellä tavalla eli evankelioimalla. Olit kunnon kristitty vasta todistaessasi suullisesti asiasta. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että olipa kovin kapeakatseista ja ymmärtämätöntä toimintaa! Sillä tehtiin paljon hallaa sekä ilosanomalle että minulle. Ymmärrän sen perustuneen tietylle uskontulkinnalle ja vaikea siitä on laittaa ketään edesvastuuseen, ei ainakaan niitä seurakuntanuoria. Joka tapauksessa se lienee aikaansaanut monelle ikuisen allergian kaikkea seurakunnallista toimintaa kohtaan. Joitakin se on jopa traumatisoinut. Surullista.

Seurakuntien jäsenmäärät ovat laskenet laskemistaan. Jos haluamme pitää kiinni seurakuntalaisistamme, on ilosanoman oikeasti oltava ilosanoma. Vapauttava. Rakastava.