Joskus on täytynyt muistuttaa itselleen, että rippikoulu on jokaiselle ainutkertainen ja arvokas kokemus. Voimakkaaasti oirehtiva nuori ei tee sitä tieten tahtoen tai ollakseen tarkoituksella hankala. Se on vain hänen tapansa olla läsnä ja viestittää omaa oloaan.
On paljon myönteisiä hetkiä. Sellaisia kohtaamisia, jotka ovat olleet myös itselle voimaannuttavia. Rippikoululaisia, jotka vielä vuosien, jopa vuosikymmenten jälkeen muistavat ja haluavat tulla tervehtimään ja jopa pitää yhteyttä. Se lämmittää. Facebook-kavereissa on kymmeniä sellaisia, jotka ovat jossain vaiheessa käyneet pitämääni rippikoulua. Yksi heistä on ensimmäisestä pitämästäni rippikoulusta.
On myös sellaisia nuoria, joiden kohdalla olen joutunut toteamaan oman voimattomuuteni auttaa kohti parempaa tulevaisuutta. Nuoria, joiden elämä on ollut kovassa syöksykierteessä jo pienestä pitäen ja joista monen elämä on päättynyt kohtuuttoman nuorena. Surullista.
Uuden rippikoulupäivityksen myötä tarkeäksi tavoitteeksi on asetettu se, että nuorella on hyvä olla rippikoulussa. Se on oikea suunta. Sen sijaan, että sitkeästi vaatisimme nuoria oppimaan kaiken kristinuskon perusteista, pitäisi meidän keskittyä vuorovaikutukseen ja yhteyden löytämiseen nuoren kanssa. Kaiken sen kokemuksen myötä, mikä vuosien aikana on kertynyt, olen yhä vakuuttunempi siitä, että rippikoulun merkittävin anti ja merkitys liittyy sen aikana tapahtuviin kohtaamisiin. Vuorovaikutustilanteisiin rippikoululaisen ja isosen, apparin ja opettajien kanssa. Ne kantavat parhaassa tapauksessa jopa loppuelämän ajan tai ainakin niiden vaikeiden kysymysten läpi, joita nuorelle on tullut vastaan. Nuori etsii omaa aikuisuuttaan ja on monesti kovin hukassa sen kanssa. Rippikoulu tarjoaa mahdollisuuden asioiden pohtimiseen ja antaa erilaisia näkökulmia ja toivottavasti myös eväitä elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti