Matka sujui "yhden pysähdyksen" taktiikalla, kuten mainoksessa lausutaan. Perillä meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Majoituimme ja saimme ruokaa.
Alkuinfon jälkeen siirryimme päivystämään festarivieraiden ja alueen ympärillä pyörivien nuorten pariin. Tunnelma oli valtaosin leppoisa ja yhteistyö mutkatonta.
Päivystysrupeama torstaista sunnuntain puolelle ei ollut aivan kevyt. Jossain vaiheessa iski päälle festareista tuttu perusväsymys. Se ei estänyt täysipainoista toimimista, vaikka rasitus tuntuikin sekä kehossa että mielessä. Nukkuminen leirikeskuksen lattialla ei aivan vastannut kotioloja, mutta kelpasi niihin oloihin mainiosti.
Provinssin saapastelu sisälsi paljon erilaisia kohtaamisia. Moni kokee huonokuntoisten auttamisen festaripäivystysten kohokohdaksi. Niissä voi tuntea parhaiten olevansa toiselle avuksi. Itse arvostan keskustelujen merkityksen korkeammalle kuin akuuttiin fyysiseen hätään vastaamisen, vaikka toki se on tärkeää ja niissä tilanteissa kiireellisyydessä ensisijaista.
Mieleeni jäi masentunut ja ahdistunut nuori mies, joka oli pelästynyt omista tuntemuksistaan. Ahdistus oli hänelle entuudestaan aivan vierasta. Koskettavan keskustelutuokion jälkeen hän oli selvästi rauhoittuneempi, vaikkei paha olo ollut kokonaan poistunut. Tarjosin miekkoselle mahdollisuutta jäädä lepäämään SPR:n ylläpitämään lepotilaan. Siihen hän pienen harkinnan jälkeen tarttui. Se lieneekin ollut hyvä ratkaisu. Ammattitaitoinen henkilökunta oli ahdistuksen päälle iskiessä heti tavoitettavissa.
Toinen nuori mies, jolle oli iskenyt puheripuli harvinaisen voimakkaana. Hän koki tulleensa väärin kohdelluksi järjestysmiesten puolelta ja tahtoi purkaa mieltään asiasta. Puhumista riitti ainakin kahdeksi tunniksi ilman mitään taukoja. Hän etsi kuunteluseuraa. On pakko myöntää, että pieni huokaus tuli monen suusta, kun nuori mies vihdoin astui hänelle tilattuun taksiin.
Kolmas, juuri täysi-ikäisyyden porteilla oleva oikeudenmukaisuuden perään janoava nuori mies ei suostunut uskomaan järkkärin kieltoja, vaan penäsi taukoamatta itselleen oikeutta. Sen mukaan, mitä hän kertoi, järjestysmiesten toiminta oli kuitenkin ollut täysin oikeutettua. Mikään järkipuhe ei tehonnut häneen. Kuinka estää nuorta hankkimasta itselleen lisää vaikeuksia? No, siinä tilanteessa oli parempi antaa nuoren tehdä omat valintansa ja kestää niiden seuraukset.
Neljäs nuori mies kolmen kaverinsa kanssa. Miehen kasvot ja käsi olivat aivan veressä, samoin vaatteet. Hän oli tullut yllytetyksi tappeluun toisen miehen kanssa. Kesken kaiken ohi kulkenut suoriin housuihin pukeutunut ulkopuolinen oli viiltänyt tätä kaveria puukolla kämmeneen ja paennut paikalta. Poliisi oli onneksi saanut puukottajan lähes verekseltään kiinni. Veren tulo haavasta ei tahtonut lakata millään, vaikka tilanteesta oli kulunut jo pitkä tovi. Ikävän näköinen tilanne. Hän ei halunnut haavaa paikattavan, vaikka kuinka yritimme siihen suostutella. Mies uhosi pohjalaiseen tyyliin kostavansa puukottajalle ja kaikille tämän kavereille. Toisaalta tarinan pomppiessa minne milloinkin, unohtui välillä koko alkuperäinen tappelu ja puukotus. Hän tuijotti haavaansa ihmetellen "Onko mua puukotettu?"
Yötön yö. Eihän sitä virallisesti ollut sillä korkeudella, mutta käytännössä ei pimeyttä tullut laisinkaan, tuskin edes hämärää. Se oli outoa, koska etelässä olivat päivät jo alkaneet lyhentyä. Mukaan otettu taskulamput olivat aivan turhia.
Viides kohtaaminen nuoren miehen kanssa. Entinen rippikoululainen oli paikalla järjestysmiehen tehtävissä ja halusi tulla tervehtimään. Se lämmitti yllättävän paljon.
Päivystystukikohtaamme hotellin parkkipaikalle tuli muutamaan otteeseen nuoria odottelemaan kyytiä kotiväeltä. He olivat vilpittömän kiinnostuneita siitä, mitä on saapastoiminta. Oli mukava saada mahdollisuus lisätä nuorten tietämistä. He suhtautuivat arvostuksella toimintaamme kohtaan ymmärrettyään, mistä on kyse. Samanlaista arvostusta saimme myös aikuiselta väestöltä
Hotellin alakerrassa oli SPR:n ylläpitämä selviämisasema. Sinne kuljetimme lepopaikkaa tarvitsevat asiakkaat. Yhteistyö SPR:n kanssa sujui kitkattomasti ja toistemme ammattitaitoa arvostaen.
Mikä on tällaisen kokemuksen merkitys saapaslaisille? Kannattaako ajaa Helsingistä Seinäjoelle sitä varten? Kyllä kannattaa. Olen viime vuosien aikana kokenut koskettavana sen yhteyden, mitä eri puolilta yhteen kokoontuvilla saapaslaisille on keskenään, vaikka he olisivat toisilleen entuudestaan tuntemattomia. Jokin tärkeä asia yhdistää heitä. Se lienee halu olla ihminen ihmiselle, olla tukemassa ja auttamassa eritoten nuoria. Jokainen meistä on ollut nuori, osa ihan äskettäin, osa ihmisikä sitten. Nuoruuden kokemukset ovat yhä läsnä meissä, ilon ja kipuilun hetket. Aikuisuuteen kasvamisen vaikeudet ja tuen tarve elämän käännekohdissa. Kokemus siitä, että on voinut olla toiselle avuksi kannustaa tekemään tätä yhä edelleen päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Monelle se tuo elämään sisältöä ja merkitystä. Olen tärkeä. Niin olet sinäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti