Kehityspsykologian näkökulmasta on olennaista, että nuori löytää oman erillisyytensä vanhemmistaan ja perheestään. Joiltakin se onnistuu vaivattomasti, joillakin se edellyttää rajumpaa irtiottoa.
Omaa erillisyyttään etsiessään nuori tarvitsee vertaistukea, muut nuoret ovat siinä ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Siksi on tärkeää myös, että se seura, jota vasten nuori itseään etsii, on oikeanlainen ja nuoren kehityksen kannalta suotuisa. Kaikki tietävät sanonnan, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Se on myös kokemuksen kautta hyvin totuudenmukainen tokaisu. Muistan erään tutkimuksen, jossa kyseltiin nuorten suhtautumista huumausaineisiin. Sellaiset nuoret, jota olivat kovin kielteisiä suhteessaan kaikkiin huumausaineisiin, sanoivat, että jos joku hyvä kaveri tarjoaisi, he voisivat kuitenkin kokeilla. Se kertoo kavereiden merkityksestä. Nuori haluaa säilyttää asemansa ryhmän jäsenenä ja on se vuoksi valmis tekemään asioita, joita ei muuten tekisi tai jotka tietää vääriksi. Vaatii paljon nuorelta itsenäisyyttä ja rohkeutta, että kykenee tekemään oman arvomaailmansa mukaisia valintoja ymmärtäen niiden seuraukset.
Ryhmä ei itsessään ole sen jäsenille pahasta, useimmiten jopa päinvastoin. Ryhmän jäsenet voivat opettaa toisiaan ja jopa ulkopuolisia ihmisiä omalla esimerkillään ja toiminnallaan. Hyvässä ryhmässä sen jäsenet myös auttavat ja tukevat toisiaan. Kolikolla on aina kaksi puolta.
Muistan omasta nuoruudestani sen, kun lähdimme kaveriporukalla viikonlopuksi Tampereelle. Autona meillä oli punainen Volvo Amazon, kaverini omistama. Hänellä ei kuitenkaan vielä ollut ajokorttia, joten toimin kuskina. Matka oli kokonaisuudessaan mukava. Itse olin porukan ainoa, joka oli selvin päin. Amazon kulki hyvin. Olin tottunut käskemään kuplavolkkaria ja Fiat 127:ää, joten Volvo oli aivan toista luokkaa. Ajoin nuoruuden innossani huomattavaa ylinopeutta, oikeastaan niin kovaa kuin autolla pääsi. Erään mutkan takana olikin kolmen auton letka pysähtynyt. En ehtinyt jarruttamaan, tempaisin vain salamannopeasti toiselle kaistalla. Onneksi ketään ei tullut juuri sillä hetkellä vastaan. Se olisi merkinnyt kuolemaa niin meille kuin vastaan tulevillekin.
Ajoin vielä vähän matkaa, kunnes säikähdys tuli niin todeksi, että oli pakko pysähtyä hetkeksi tien sivuun. Muistan vieläkin hyvin sen tunteen ja tilanteen. Elämän loppu oli ollut niin pienestä kiinni. Varjelus oli ollut siinä hetkessä mukana. Miksi ihminen käyttäytyy niin ajattelemattomasti? Tässä tapauksessa kaveriporukassa oli sellainen näyttämisen ja uhon meininki, joka innosti tekemään asioita, joihin en muutoin olisi syyllistynyt. Hyvä opetus itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti