Minä ja Maslow

Muistan verraten hyvin opiskeluajoiltani psykologi Abraham Maslowin tarvehierarkian. 
Maslowin mukaan ihmisen motivaatiota ja käyttäytymistä ohjaavat perustarpeet, joiden tyypit ovat:

1. fysiologiset tarpeet
2. turvallisuuden tarpeet
3. yhteenkuulumisen ja rakkauden tarpeet
4. arvostuksen tarpeet ja
5. itsensä toteuttamisen tarpeet.

Fysiologisilla tarpeilla Maslow tarkoitti tarpeita, joiden tyydyttäminen on selviytymisen kannalta tärkeää. Ihmiset tarvitsevat esimerkiksi juomaa, ruokaa, happea, unta ja suojaa. Turvallisuuden tarpeisiin kuuluu fyysisiä ja emotionaalisia tarpeita. Turvattomuutta tuovat sodat, luonnonkatastrofit, rikollisuus, väkivalta, hylkäämiset. 

Ihmisellä, meillä jokaisella, on yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeita, vaikka se, millaisina ne haluamme kokea, vaihtelee ja on hyvin yksilöllistä.

Jokainen haluaa myös kokea arvostusta ja toteuttaa itseään. Löytää itselleen mielekkään elämän ja sisällön siihen. 

Turvallisuuden tarve on erityisen voimakas lapsuudessa. Maslow kiinnitti huomiota siihen, että hyvässä yhteiskunnassa on varauduttu uhkiin erilaisilla suojajärjestelyillä, mikä tuo osaltaan ihmisille turvallisuuden tunnetta. 

Ihmissuhteisiin liittyviä sosiaalisia tarpeita Maslow nimitti yhteenkuulumisen ja rakkauden tarpeiksi. Ihmisillä on sosiaalisia tarpeita ja tarve tuntea kuuluvansa ryhmiin.

Ihmisillä on tarve arvostaa itseään ja saada arvostusta. Arvostukseen liittyvät halu saada aikaan, osaaminen, hallinta, kunnioituksen ja tunnustuksen saaminen, itsevarmuus. Arvostuksesta seuraa tunne, että on hyödyllinen ja tärkeä.

Lisäksi ihmisillä on halu ja tarve käyttää kykyjään, olla luova, kehittää ja toteuttaa itseään. Maslowin mukaan itsensä toteuttamisen tarve kuitenkin vaihtelee suuresti.

Vaikka olen jonkin verran pohtinut Maslowin teoriaa, en ole löytänyt siitä juurikaan kritisoitavaa. Muistan kyllä ensimmäistä kertaa siihen tutustuttuani ajatelleeni, että onko ihmisen elämä noin yksinkertaista ja tarpeiden sanelemaa. Olenko minäkin sidottu siihen, enkö olekaan omaa tietäni kulkeva yksilö? Aikaa myöten kuitenkin ymmärsin tällaisen luokittelun luovan vain perusraamit ihmiselämälle, ei niinkään rajoittavan sitä. Aika hyvin Maslowin teoria tuntuu osuvan kohdalleen. Hierarkia menee tuossa järjestyksessä.  Fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet ovat ensisijaisia. Näin hyvinvointivaltiossa eläville ne ovat itsestäänselvyyksiä eikä niihin välttämättä tule sen vuoksi kiinnittäneeksi sen suurempaa huomiota. Se lienee kuitenkin useimmilla pakolaisillakin perussyy siihen, miksi he lähtevät omasta maastaan. Ilman turvallisuutta ja fysiologisten perustarpeiden toteutumista ihmiselämä on tuskin minkään arvoista inhimillisesti tarkasteltuna. Näin ainakin itse koen.

Turvallisuuden kokemus lienee myös aika- ja kulttuurisidonnaista. Ihminen sopeutuu tilanteen pakosta ympäröiviin olosuhteisiin eikä stressaannu ainakaan samalla tavoin kuin ulkopuolelta vastaavaan tilanteeseen joutuva. Keskiajalla lienee perusturvallisuuden vaatimus ollut toisenlainen kuin nykyään, ainakin länsimaissa.

Tilapäisesti voi tarpeiden prioriteetti vaihtua. Luovuuden tuskassa tai innossa voi syöminen unohtua pitkäksikin aikaa tai jäädä toissijaiseksi tarpeeksi. Jossakin vaiheessa kuitenkin routa ajaa porsaan kotiin eli palataan perustarpeiden äärelle. Extreme-urheilu on sitten oma asiansa. Siinä tieten tahtoen uhmataan turvallisuuden tarvetta ja koko olemassaoloa. Onko kyse itsensä toteuttamisesta, onko elämä jo liian turvallista ja siksi on etsittävä vaaran kokemusta?

Se mitä olen jäänyt miettimään, on hengellisten tai uskonnollisten tarpeiden sijoittuminen. Jotkut kirkollisissa piireissä ovat sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä on sellaisia. Kaikki eivät vain tunnista tai tiedosta niiden olemassaoloa. Toisaalta moni on sitä mieltä, että länsimainen sivistys on poistanut tarpeen turvautua korkeampaan voimaan tai yleensäkin halun uskoa yliluonnollisiin asioihin. Itsensä toteuttamisen tarpeisiin kuuluu elämäntarkoituksen löytäminen. Lukemattomille ihmisille usko on tuonut mukanaan elämäntarkoituksen pohtimisen ja yleensä myös vastauksen löytämisen.

Mielestäni uskon tai hengellisyyden voi Maslowin teoriassa liittää myös turvallisuuden tarpeiden alle. Oman rajallisuuden ja heikkouden ymmärtäminen voisi silloin tarkoittaa sitä, että ihminen kaipaa turvallisuutta inhimillisyyden ulko- tai yläpuolelta. Että on olemassa Jumala, joka näkee kaiken ja antaa lopullisen turvan niin tässä elämässä kuin ennen kaikkea tämän elämän jälkeen. On lupaus rakkaudesta ja huolenpidosta.

Siitä mennäänkin luontevasti seuraavaan kohtaan eli rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeeseen. Kristillisissä piireissä todetaan, että Jumala on rakkaus. Moni meistä voi kokea, ettei muilta saatu rakkaus ole riittävää, se on vajavaista eikä kokonaan tyydytä rakkauden tarvetta. Siksi on halu tai tarve kääntyä korkeamman voiman puoleen ja tuntea olevansa täydellisesti rakastettu ja hyväksytty. 
Yhteenkuuluvuus tarkoittaa ymmärrykseni mukaan ensisijaisesti kuulumista tai halua kuulua johonkin samalla tavalla ajattelevien ja kokevien ihmisryhmään, mutta miksei se voi merkitä tässä yhteydessä myös kuulumista Jumalan ja hänen niin maallisen kuin taivaallisen joukkonsa yhteyteen.

Itsensä toteuttaminen eli kaikkien korkein aste tarvehierarkiassa voi mielestäni toteutua myös uskonnollisen kokemuksen tai sisäistämisen seurauksena. Se voi olla rakkauden sanoman eteenpäin välittämistä, lähimmäisenä olemista. Toisten apuna ja tukena toimimista omin kyvyin, tiedoin ja taidoin. Silloin siihen liittyy kokemus siitä, että tämä on minun tehtäväni ihmisenä. Tällä tavoin voin toteuttaa itseäni. 

Maslowin tarvemääritelmä vahvistaa sitä käsitystä, että kaikessa viisaudessamme olemme kuitenkin syvästi ja lopullisesti inhimillisiä olentoja. Emme pääse eroon perustarpeistamme. Onnellinen elämä vaatii niiden toteutumista. Se, mitä se käytännössä tarkoittaa, on kuitenkin kovin yksilöllistä.