Osa vanhemmista on varmasti opettanut lapsiaan rukoilemaan siinä tarkoituksessa, että elämässä on hyvä turvautua korkeampaan voimaan. Osa todennäköisesti sen vuoksi, että se edustaa omilta vanhemmilta opittua kulttuuriperintöä, jota haluaa edelleen jakaa eteenpäin.
Mutta kuinka moni meistä aikuisista on rukoillut ja milloin viimeksi? Ehkä sitä on tullut tehtyä ahdingon keskellä, kun asiat eivät ole enää vain omassa hallinnassa. Varmistaakseen, että kaikki mahdollinen on tehty. Silloin on jotenkin perustellumpaa turvautua korkeampaan voimaan, vaikka sen olemassaolosta ei olisi varma tai ei pitäisi sitä edes todennäköisenä. Harva kuitenkaan on valmis myöntämään muille rukoilleensa edes joskus. Siinä on jotain hävettävää. Ehkä siinä pelkää osoittautuvansa heikoksi ja menettävänsä kasvonsa muiden silmissä.
Vuosia sitten pidimme rippikoulua urheiluopistolla ja osallistuimme ruokailuun muiden kanssa. Ruokarukouksen lauloimme, niin ripareilla on yleensä tapana tehdä. Se sujuu mainiosti normaalioloissa leireillä, kun olemme läsnä vain omalla porukalla. Urheiluopistolla muun joukon keskellä se oli yllättävän vaikea paikka sekä rippikoululaisille että myös isosille. Mitä nuo muut meistä ajattelevat, nauravat ja pitävät varmaan aika pimahtaneina tyyppeinä? Saammeko kuulla tästä vielä jälkeenpäin? No, kyllähän meitä katsottiin ja tekemisiämme seurattiin, mutta ei siinä ollut mielestäni sen kummempaa. Se kertoo paljon siitä, miten me Suomessa suhtaudumme rukoilemiseen ja uskonnon harjoittamiseen. Julkiseen elämään se ei yleensä sovi, kulissien takana asia voi olla jotakin muuta. Jenkeissä tilanne taitaa edelleen olla kovin toisenlainen.
Muistan saapaspäivystyksissä muutaman kerran kohdanneeni henkilöitä, jotka ovat pyytäneet rukoilemaan puolestaan. He kaikki ovat olleet aikuisia. Joten kyllä niitäkin ihmisiä Suomessa vielä löytyy, jotka uskovat rukouksen voimaan.
Suomi24 -sivuston mielipidepalstalla oli mielenkiintoinen, samalla tosin aika tyypillinen keskustelu, joka alkoi seuraavasta kysymyksestä:
"Voisiko joku uskovainen perustella, miksi jumalaa pitäisi rukoilla?
Koska olen rehti ja humaani ateisti, varoitan että jokainen vastauksen antava uskovainen todennäköisesti nolaa itsensä täysin. Vielä oleellisempaa on, että tämä keskustelu tulee osoittamaan että Raamatun kuvaamaan jumalaan uskominen on äärimmäisen typerää.
Joten, kuka uskovaisista (mahdollisesti= nolaa itsensä ensimmäisenä?"
Keskustelu kulki laidasta laitaan, pysytellen suurimman osan ajasta varsinaisen teeman ulkopuolella. Lähinnä siinä väiteltiin maailmankaikkeuden synnystä, evoluutiosta ja tieteen uskottavuudesta. Välillä kiivassanaisen ajatusten vaihdon päätarkoituksena tuntui olevan toisten keskustelijoiden tietämättömyyden ja lapsellisuuden osoittaminen.
Sellaisen suvaitseminen, joka on itselleen vierasta tai jota ei kykene ymmärtämään tiedollisesti tai kokemuksellisesti, ei ole helppoa. Se johtaa usein tilanteeseen, jossa pyritään todistamaan toisen ajattelumalli tai elämän arvot vääräksi. Jokainen tietää, ettei se tie vie mihinkään hyvään. Toista kunnioittavaan vuoropuheluun suostuminen on monelle meistä liian suuri haaste. Siinä on se vaara, että omat käsitykset voivat muuttua tai ainakin ymmärrys toista kohtaa voi kasvaa.
Turvautuminen rukouksen voimaan on ymmärrettävää ja mielestäni hyvä asia. Vastentahtoisesti tai pakottaen en suosittele siihen ryhtymään. Tarpeen pitää nousta itsestä. Rukous ei ole automaatti, josta vastaus tulee juuri sellaisena kuin toivot. Aikuisina varmasti ymmärrämme sen. Todennäköisesti, jos olet joskus rukoillut, olet monesti joutunut pettymään ja ehkä kiroillut rukoilemistasi ja Jumalaa samalla. Jos kuitenkin palaat mielessäsi niihin hetkiin tai oikeammin myöhempiin aikoihin sen jälkeen, voinet huomata, että usein asiat ovat kääntyneet paremmaksi, vaikka eivät ehkä juuri sillä tavoin kuin toivoit. Ja jos et löydä minkäänlaista hyvää lopputulosta, on ainakin se, että olet ylipäätään selvinnyt elämän haasteista, hyvä asia. Sen joku voisi tulkita merkkinä siitä, että sinua on kuultu.
Jos et voi löytää minkäänlaisia rukousvastauksia, et minkäänlaista hyötyä siitä, että olet rukoillut, älä kuitenkaan unohda sen merkitystä, mitä rukoileminen itsessään aikaansaa sinussa. Se saa sinut keskittymään kyseiseen asiaan, se ehkä selkiyttää muutenkin ajatteluasi, se voi rauhoittaa mieltä ja voit todeta, että nyt on kaikki tehty. Enää ei voi kuin odottaa ja tyytyä siihen, mitä tulee.
Rukoileminen sisältää myös ajattelumallin, jossa todetaan, että ihminen on rajallinen sekä kyvyiltään ja mahdollisuuksiltaan ja että yleensäkin koko elämä on rajallista. Emme pysty päättämään syntymästämme emmekä yleensä myöskään kuolemastamme, emmekä monesta muustakaan asiasta elämässämme. Suunnitelmia voi tehdä ja yleensä se on kovin suotavaa, mutta lopputuloksissa on aina mukana meistä riippumaton tekijä.
Rukous ei ole vain ääneen sanottuja lauseita. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Se voi olla sanatonta kääntymistä Luojan puoleen, ajatuksia ja huokauksia. Rukous voi aikaansaada ihmeitä. Suurimmat ihmeistä ovat niitä, jotka tapahtuvat sydämessäsi. Toivottomuus muuttuu toivoksi, pimeys valoksi.
Voiko ateisti rukoilla? Toki, kuka tahansa voi. Ajattelen kuitenkin, että anna rukoukselle mahdollisuus. Jos etukäteen olet varma, ettei siitä voi seurata mitään hyvää, lopputulos on todennäköisesti juuri odottamasi kaltainen. Jos kuitenkin asennoidut avoimin mielin ja annat mahdollisuuden sille, että seurauksena voi tulla jotakin hyvää elämääsi, voit ehkä yllättyä positiivisesti.
Valitettavan usein rukoileminen on pyytämistä. Ehkäpä voisimme olla aktiivisempia sen suhteen, että olisimme kiitollisia kaikesta hyvästä, mitä elämässämme on. Sen kiitoksen voisi todeta myös rukouksessa, olkoon se sitten sanallisessa muodossa tai hiljaisena henkäyksenä mielessämme.
"Tie tulkoon vastaasi ystävänä.
Valaiskoon aurinko kasvojasi.
Vahvistakoon tuuli selkääsija
sade ympärilläsi juottakoon vainioita.
Ja siihen saakka, kunnes
taas tapaamme toisemme,
pitäköön hyvä Jumala sinua
kädessään."
- vanha irlantilainen rukous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti