Seiska nolla nolla

Perjantaina pidimme erilaisen saapaspäivystyksen. Itselläni tuli 700 päivystyskertaa täyteen (kyllä, olen pitänyt kirjaa niistä kaikista) ja ajattelin, että aika ajoin on syytä saada jotain vaihtelua rutiineihin. Siksi järjestimme normikuvioista eroavan tapahtuman. Tukikohtanamme oli Mikaelinkirkko. Meitä saapasväkeä oli paikalla lähes kaksikymmentä. Mukana oli sekä uudempia vapaaehtoisia että niitä, jotka ovat olleet mukana jo parikymmentä vuotta tai pidempäänkin. Tunnelma oli rento, oli kiva toimia välillä vähän isommalla väellä ja nähdä myös sellaisia vapaaehtoisia, joita ei toviin ole kohdannut. Samalla oli kuitenkin jokin kaihoisa sävy itselläni mukana. Tätä työtä on tullut tehtyä aika pitkä tovi ja toki se vielä jatkuu, mutta silloin tällöin ajatukset karkaavat siihen suuntaan, että lopun alku kurkistaa jo nurkan takana. Ainakin vähemmän on päivystyksiä edessä kuin takana.

Itse ilta sujui mukavasti. Toimimme samoista tiloista käsin kuin nuorten kahvila Alba. Se toi oman lisämausteensa päivystykseen sekä meille saapasväelle että nuorille, näin ainakin uskon. Ehkä osa paikalla olleista rippikoululaisista saattoi kummastella oranssiliivisten aikuisten joukkoa. Oli myös kivoja ylläreitä, sain kukkia ja muita lahjoja sekä seurakunnan puolelta että saapaslaisilta ja myös nuorilta. Jostain syystä en osannut sellaiseen varautua. Kiitos Hanna, A-P ja nuoret! Kiitos myös Satu, olit tehnyt upean ja maistuvan saapas-aiheisen kakun.

700 saapaspäivystystä tarkoittaa työvuosieni määrällä jaettuna 22-23 päivystä vuotta kohden. Se ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta kun ottaa huomioon, että päivystyksiä on vain kerran viikossa ja vuositasolla niitä toteutuu yhteensä 40-50, niin kertonee se jonkinlaisesta paneutumisesta asiaan. Olen myös melko usein perjantai-iltaisin nuorisokahvila Albassa työntekijänä. Viikonloppuleirejäkin on vuoden aikana lukuisia. Kokonaisuudessaan perjantaiset työillat ovat vuositasolla 35 paikkeilla, joskus ylikin sen. Työnantajan suosituksesta pidän myös vuosilomaa, jota onkin näillä työvuosilla kertynyt ihan kiitettävä määrä. 1990-luvun alussa olin vuoden virkavapaalla Tuusulan kunnan sosiaalitoimessa. Siellä työtehtäviini kuului Katu-toimintaan osallistuminen sosiaalitoimen edustajana. Joten katupäivystysmäärä on todellisuudessa vielä isompi kuin tuo 700. Joku voisi todeta, että eikö sulla ole elämää, mutta en koe luopuneeni mistään merkittävästä sen vuoksi, että olen lähes joka perjantai-illan töiden ääressä.

Aikoinaan ihastuin öiseen Helsinkiin. En tarkoita perinteistä baarielämää, siihen en koskaan ole päässyt sisälle. Siinä mielessä taidan olla outolintu. Pidän öiden tunnelmasta, pimenevästä syksystä, lämpimistä kesäilloista, kevään alkavasta katuelämän vilkastumisesta ja luonnon heräämisestä. Katuvalot luovat oman tunnelmansa pimeään iltaan. Kaupungin syke muistuttaa minua elämän jatkumisesta. Vaikka viikatemies tekee työtään, kaupunki ei lakkaa hengittämästä. Tärkeintä itselleni on kuitenkin liikkuminen kaupungin kaduilla hyvässä seurassa hyvän asian vuoksi. Upeiden nuorten kohtaaminen ja se, kun on oikeasti voinut olla jollekin avuksi. Niitä nuoria on vuosien varrella ollut lukemattomia.

On kyllä todettava, että vain päivystyksistä puhuminen ei tee oikeutta koko toimintaa kohtaan. Niin moni Saappaaseen liittyvä asia jää silloin ulkopuolelle. Leirit, virkistysretket, saapasmatkat, Suolentis, Norsupallo, Sulkavan soudut yms. Kaiken ohella tapahtunut elämänkokemusten ja -ajatusten jakaminen, maailman parantaminen, tärkeiden ihmisten läsnäolo jne. Merkittävä osa saapastoimintaan sisäänajoa on koulutusjakso. Syksystä kevääseen kestävä kurssi on syvälle luotaava matka saapaslaisuuteen ja myös omaan itseensä. Sen avulla saa hyvät taidot ja tiedot toimia saapasvapaaehtoisena vaikeissakin tilanteissa. Se mahdollistaa myös oman paikan löytämisen saapasporukassa. Joskus sitä kautta voi löytyä samalla elämänkumppani. Ja uskon, että lähes jokainen toiminnassa mukana ollut on saanut itselleen muistoja, jotka eivät katoa. Kulunutta sanontaa varioiden "vaikka lähtisin pois Saappaasta, Saapas ei lähde minusta".

700 päivystystä sitten aloitimme kovin pienestä, vain muutaman ihmisen voimin. Varoja toimintaan ei ollut eikä autoakaan. Onneksi oli sellaisia ihmisiä ja tahoja, jotka kokivat toiminnan tärkeäksi ja tahtoivat olla sitä tukemassa. Teimme itsekin paljon työtä toiminnan mahdollistamiseksi, mutta ilman muiden tukea emme olisi tässä. Pienestä ideasta ja toivon siemenestä on kasvanut valtakunnallisestikin tunnettu toiminta ja ennen kaikkea nuorten hyvinvoinnista välittävien ihmisten yhteisö. Olen kiitollinen, että olen saanut ja saan yhä olla osa tätä yhteisöä.