sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Miten menee?

Vappuaaton päivystyksessä istuskelin saapasautossa odotellen päivystyskavereita Uutelan kallioilta. Ohitseni käveli nuorisojoukko, josta yksi poika erkani, tuli kättelemään ja halusi keskustella kanssani. Hän totesi, että "kun te aina kysytte ja haluatte kuulle, miten meillä menee, niin nyt mä haluan kysyä, että miten sulla menee?" Ja hän jäi odottamaan vastaustani, kyseessä ei ollut vain retorinen kysymys. Keskustelu, miellyttävä sellainen, jatkui sen jälkeen aika pitkän tovin.

Prioriteettinamme on aina olla aidosti kiinnostuneita nuoren hyvinvoinnista. Nuori on keskiössä. Hänen hyvinvointinsa ja elämänsä ovat meille tärkeitä, siksi usein aloitamme keskustelun juuri noilla sanoilla "moi, miten menee?"  Toki se on samalla myös hyväksi todettu keskustelun avaus.

Saapastoiminta on alkanut festareilla konkreettisen avun tarjoamisella akuuttiin hätään. Toiminnan luonne on kuitenkin vuosien kuluessa muuttunut. Festareilla ollaan edelleen mukana ja niiden osalta perinteet elävät. On paljon avun tarvitsijoita. Pyrimme vastaamaan niin henkiseen kuin fyysiseen hätään. Katupäivystyksissä tilanne on toisenlainen. Vaikka edelleenkin on nuoria, jotka tarvitsevat kiireellisen avun, valtaosa kohdatuista on sellaisia, joiden perusasiat elämässä ovat kunnossa. Keskusteluissa heidän kanssaan esille nousee monenlaisia kysymyksiä nuorten tulevaisuudesta, ihmissuhteista ja koulunkäynnistä. Niiden kohdalla erilaisten näkökulmien, neuvojen ja toivon esillä pitäminen on saapastoiminnan ydinasioita.

Viimeisen parin vuoden aikana olen usean kerran kohdannut tilanteen, jossa nuori vastattuaan kysymykseeni haluaa tietää myös, kuinka itse voin. Luultavasti hän ei ole odottanut kovin syvällistä vastausta, mutta olen halunnut kunnioittaa nuoren kysymystä ja kertonut jotain todenmukaista voinnistani. Tätä on tapahtunut muuallakin kuin saapaspäivystyksissä, esim. nuorisokahvilassa tai ripareilla.

Tilanne on ollut häkellyttävä ainakin aluksi, kun en ole sellaiseen tässä työssä tottunut. Tokihan se on tuntunut myös hyvältä, nuori arvostaa kysymystäni ja haluaa olla huomaavainen ja kohtelias. Joskus kyse voi olla myös aidosta kiinnostuksesta. Mene ja tiedä. Jos joku kysyisi, että onko nuoriso muuttunut, niin vastaisin, että jotakin muutosta on selvästi tapahtunut ainakin tässä asiassa. Ja se muutos on mielestäni tapahtunut ehdottoman hyvään suuntaan.

Oli melkein liikuttava tilanne, kun nuori tuli tosissaan antamaan palautetta siitä, miten olemme hänetkin kohdanneet. Se kertoo itselleni jollakin tavoin siitä, että työmme on koettu arvokkaaksi ja nuori on kokenut tulleensa aidosti kohdatuksi. Ja se on itselleni kaikkein arvokkainta sekä saapastoiminnassa että muutenkin toimiessani ihmisten parissa.

Muutama viikko sitten päivystykseemme tuli kolme opiskelijaa tutustumaan saapastoimintaan. Heidän kommenttinsa ja hämmästyksensä liittyivät siihen, kuinka hyvin nuoret suhtautuivat saapaslaisiin.  Keskustelut lähtivät heti liikkeelle, ei ollut lainkaan nuoriso vastaan aikuiset- asetelmaa, mikä ilmeisesti oli opiskelijoiden ennakko-odotuksena. Nuoret kokivat, että olemme heidän puolellaan.

Toinen mielenkiintoinen, samaan teemaan liittyvä tilanne oli päivystyksessä tovi sitten. Nuori parikymppinen mies ilmaisi pettymyksensä, kun emme pysähtyneet hänen kohdalleen juttelemaan, vaan suuntasimme nuorempien joukkoa kohden. "Siitä huomaa, ettei ole enää teini, kun saapasporukka ei enää pysähdy kysymään, miten menee tai mitä kuuluu", hän totesi kaverilleen. Takaisin tullessamme hän halusi itse oma-alotteisesti jutella kanssamme.

Kun on paljon nuorta väkeä liikkellä pimenevissä illoissa, on priorisoitava ja silloin alaikäiset ovat etusijalla. Vaarana on se, että todellista keskustelun tarvetta poteva täysi-ikäinen voi jäädä kohtaamatta. Jos aikaa ja mahdollisuuksia on, emme tieten tahtoen sivuuta ketään. Toisen ihmisen kohtaaminen ja aito vuorovaikutus voi olla hyvin merkityksellistä kenelle tahansa iästä riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti