Mä en halua aikuiseksi

Saan silloin tällöin kuulla nuoren kommentoivan, ettei hän halua tulla aikuiseksi. Täysi-ikäiseksi kyllä, koska se tuo mukanaan paljon oikeuksia, mutta aikuiseksi ei mielellään. Miksi? Liittyykö siihen ajatus siitä, että aikuisuus on jotakin raskasta, vastuullista, tylsää, mielikuvituksetonta ja rajoittavaa.

Itse odotin nuorena aikuisuuden porttien aukeamista. Vapaus ja mahdollisuus itse päättää elämänsä asioista olivat ne suurimmat innoittajat. Aikuisuus toi mukanaan mahdollisuuden päästä opiskelemaan ja saada mielekkään työn. Tulevaisuus ei pelottanut, en ainakaan muista sellaista tunnetta kokeneeni. Voihan olla, että muisti tekee tässä kepposen.

Nuorisokulttuurin katsotaan alkaneen 1950-luvulla. Sitä ennen siirryttiin lapsuudesta aikalailla suoraan työelämään ja aikuisten maailmaan. 1970-luvulla, jolloin itse olin nuori, oli nuorisokulttuuri jo voimissaan. Oli musiikillista kapinaa aikuisten maailmaa kohtaan. Myös pukeutumisella tahdottiin  välittää erilaista arvomaailmaa kuin omilla vanhemmilla oli. James Dean nuorena kapinallisena oli ehkä sen ajan merkittävin nuorisokulttuurin edustaja ja idoli. Nuoruus kuitenkin loppui parinkymmenen vuoden paikkeilla. Sen jälkeen oli ryhdistäydyttävä (niinkuin vanhemmalla polvella oli tapana sanoa) ja siirryttävä vastuulliseen aikuisen elämään.

Tämän päivän nuorisolla ei ole yhtenäiskulttuuria, kuten vielä omassa nuoruudessani oli. Nykyään jokainen valitsee tarjolla olevista asioista, joita on lukematon määrä, itselleen sopivia arvoja, käyttäytymismalleja, musiikillisen viitekehyksen yms. Lisäksi käsite nuoruus on tätä nykyä kovin venyvä. Moni viisikymppinen pukeutuu hyvin nuorekkaasti, kuuntelee samaa musiikkia lastensa, jopa lastenlastensa kanssa jne. Nuoruutta ihannoidaan. Onko siinäkin kyse aikuisuuden pelosta vai aikuisuuden uudelleen määrittelystä?

Kirkko ja Kaupunki-lehdessä oli vuonna 2009 artikkeli, jossa pohdittiin aikuistumisen vaikeutta. Jutussa oli seuraavia kommentteja :

"Aikuisuudessa pelottaa se, että kaikki hienot suunnitelmat ja toiveet, jotka mielessä liikkuvat, konkretisoituvat sarjaksi epäonnistumisia ja latteaksi todellisuudeksi. Siksi tekee usein mieli olla kokonaan ajattelematta tulevaisuutta ja keskittyä hauskanpitoon."

      Mies, 26v.

 

”Mieleltäni tunnen edelleen olevani 25-vuotias, mutta ikääntymisen huomaa siitä, että fyysistä kuntoa on vaikeampi pitää yllä kuin ennen. Enää ei jaksa mennä kuten nuorempana. Tavallaan siis kroppa kertoo, että vuosia on kertynyt, vaikka mieli ei sitä meinaa tajuta.”

Mies, 37v.

 

”Milloin olen kokonaan aikuinen? Ehkä sitten kun lakkaan huolehtimasta, mitä toiset minusta ajattelevat.”

Nainen, 23v. 

 

”Aikuisuus on sitä, että ottaa toiset ihmiset enemmän huomioon ja tietty itsekkyys jää taakse. Alan pikkuhiljaa tuntea itseäni aikuiseksi, olen tullut harkitsevammaksi ja mietin asioiden ja tekojeni seurauksia. Mutta tunnen kyllä itseni usein lapselliseksi, ja niin pitääkin olla. Muuten elämästä tulee liian tasapaksua ja tylsää.”

Nainen, 28v.

 

Kehityspsykologiaan kuuluu ajatus, että nuori tavoittelee aikuisuutta ja omaehtoisuutta keinolla, jos toisella. Hän ottaa mallia sekä vanhemmistaan, että varsinkin viihdemaailman sankareista. Viihdeteollisuus pyrki edistämään arjesta irrottavia ihmiskuvia. Jos etsit aikuismallia läppärin, tabletin, puhelimen tai tv:n välityksellä, on siinä omat vaaransa, koska useimmiten ne mallit ovat kaukana arkielämästä, siitä, jonka jokainen meistä joutuu kuitenkin kohtaamaan. Unelmaelämästä puuttuu lähes aina aikuisuuteen liittyvä vastuupuoli ja realiteetit. Se, että ei voi enää ei voi toimia huolettomasti ja on otettava huomioon tekemisen seuraukset, voi olla pelottavaa. Eikä aikuisuuden haasteellisuus ole vain nuoren kokemus. Vauva.fi -sivustolla nelikymppinen äiti toteaa, että "Jollain kummallisella tavalla haluaisin itsekin olla vielä lapsi. Kaipaan huolenpitoa ja hoivaa, En kestä olla vastuussa koko ajan. Haluaisin olla lapsi, josta vanhemmat pitävät huolta, en itse aikuinen."

Onko kyse siitä, että aikuisuuden vaatimukset ovat kovemmat kuin menneinä aikoina? En tiedä. Mielikuvani on, että aikaisemmat sukupolvet joutuivat raatamaan enemmän toimeentulonsa eteen, mutta toisaalta tämä aika asettaa aikuiselle hyvin monenlaisia vaatimuksia. Ehkä myös raja sen suhteen, milloin olet kelpo ja vastuullinen aikuinen, on korkeampi kuin joskus aikaisemmin. Pitäisikö meidän olla lempeämpiä myös itseämme kohtaan, kaikissa asioissa ei tarvitse olla esimerkillinen ja kuulua parhaaseen A-ryhmään. Vähempikin kelpaa. Ole rauhassa oma itsesi. Yritä parhaasi, ole samalla itsellesi ystävällinen ja ymmärtäväinen.