Tänä vuonna 2022 vietetään valtakunnallisen saapastoiminnan 50v juhlavuotta. Vuonna 1972 Keimolan festareilla alkanut toiminta voi tänä päivänä yleisesti ottaen hyvin. Ryhmien määrä kasvaa koko ajan ja toiminta kehittyy pyrkien samalla vastaamaan uusiin haasteisiin. Perinteisten festivaalipäivystysten ja katupäivystysten rinnalle tuli vuosia sitten NettiSaapas ja tämän hetken uusia ilmiöitä ovat KouluSaapas ja KriisiSaapas.
Seurakuntien elämä on uusien vakavien haasteiden edessä tulojen romahdettua. Tästä kirjoitinkin viime blogissa. On pohdittava, mihin panostetaan ja mikä on jätettävä vähemmälle tai ehkä kokonaan pois. Helsingin seurakuntayhtymä on päätynyt lausumaan erityisnuorisotyön tulevaisuudesta seuraavaa:
”Erityisnuorisotyön profiili on ollut hyvin erikoistunut. Vaikka tämä erikoistuneisuus on täyttänyt tehtävänsä, ja jopa palkittukin, on syytä varautua tulevaisuuteen siten, että erityisnuorisotyötä tehdään jatkossa enemmän seurakuntien ja erityisnuorisotyön yhteistyönä. Erityisnuorisotyö on ollut Helsingissä edelläkävijä, toiminnoissa, joita nykyään hoitavat jo useat muut toimijat. Jatkossa keskitytään tukemaan seurakunnissa tehtävää erityisnuorisotyötä ja vahvistamaan yhteistyötä varustamoiden kanssa. Yhteistyötä varustamoiden kanssa on ollut päivittäin, Varustamoiden perustamisesta asti, ja tätä yhteistyötä vahvistetaan edelleen. Luodaan uusi toimintamalli, jossa johtavana ajatuksena on se, että työlle tulee löytyä työpari seurakunnasta, yhteistyöjärjestöstä tai yhteisistä palveluista. Jotkut tehtävät ovat sen kaltaisia, että ne edellyttävät erityisosaamista, esim. vankilatyö. Mutta myös tämän työn kohdalla on syytä varautua siihen, että seurakuntien työntekijät yhä suuremmassa määrin saavat tukea ja koulutusta toimia myös näissä tehtävissä. Näillä toimenpiteillä pyritään siihen, että erityisnuorisotyö ei heikkene vaan sen sijaan laajenee ja vahvistuu.”
Aikamoista paskapuhetta. Ensimmäistä kertaa sanon näin suoraan. Seurakuntien toimintaresurssien vähentyessä on selvää, että on keskityttävä perustehtäviin. Kasvatustyössä se merkitsee sitä, että monesta tärkeästä työn osa-alueesta joudutaan luopumaan tai ainakin panostusta keskittämään ensisijaisiin asioihin, kuten rippikouluun. Ajatus siitä, että ryhdyttäisiin kasvattamaan työn määrää resurssien vähentyessä, tuntuu suoraan sanottuna järjettömältä. Eritoten, kun kyse on usein erityisosaamista vaativista tehtävistä, joita ei voi niinsanotusti hoitaa vasemmalla kädellä. (Tässä ei ole tarkoitus millään lailla loukata vasenkätisiä).
Edellä oleva lausunto tarkoittanee myös sitä, että saapastoimintaa ajetaan alas Helsingissä. Ainakin Snellun osalta se näyttää ilmeiseltä. Vuoden 2016 nuorisolain muutosten myötä kuntia on velvoitettu tekemään etsivää nuorisotyötä joko itse tai ostopalveluina. Tämän seurauksena Helsingissä toimii aktiivisesti ja erinomaisella ammattitaidolla useita toimijoita, kuten Nuorisotyö Raiteilla, Stadin Jalkautujat ja Aseman Lapset. Saappaalla on oma selkeä roolinsa tässä, mutta tulkintani mukaan asian nähdään niin, että Saappaan työn merkitys ei ole enää olennainen, ei ainakaan samalla tavoin kuin ennen vuotta 2016.
”Kiitos kun pelastitte henkeni! Teille oli turvallista jutella! TEETTE ARVOKASTA TYÖTÄ!”
”Teette tärkeää työtä. Olette tulleet tarkistamaan minun kunnon monesti ja paikanneet pienet haavat, mitä on ehtinyt saada illan aikana. Iso kiitos kaikille osallistuneille 👍🏼”
”Teette aivan suuuuper tärkeää työtä, teillä on OIKEASTI vaikutusta ihmisten eläimiin. Jatkakaa samaan malliin! Paljon tsemppiä työhön! 😍😍😍”
”Teette huippu työtä! Kiitos, että kannustat nuoria! Otte best! Etähalit <3”
”Satavarmasti jatkoon! Saapas on tuonut meidän 17v. umpikännissä olevan pojan kotiin. Nuori mies ei seisonut edes omilla jaloilla ja sänkyyn päästyä tärisi vielä pitkään. Oksuvati oli vieressä. Kun ei olisi saapasta, olemme miettineet, mitä olisi voinut käydä sinä iltana. Olisiko poika kylmettynyt kadulla, vai ryöstetty tai jotain vielä pahempaa. Saapaspalvelu on kyllä yksi tärkeimmistä vapaaehtoispalveluista mitä tällä hetkellä on olemassa. Ihan aidosti tarkoitan sitä! Minulla kyllä pe-la illalla on vähän turvallisempi olo, kun nuori lähtee ulos, ja tiedän, että joku auttava taho kiertelee täällä Itä-Helsingissä. Toivottavasti tämä teksti auttaa tekemään päätöstä jatkosta. Satavarmasti jatkoon!”
”Teette eroa maailmaan ❤️”
”Saapastoiminnalle on edelleen tarvetta Itä-Helsingissä monistakin syistä. Seurakunnan näkökulmasta se on yksi merkittävimmistä tavoista kohdata nuoria, joista yhä useammalla ei ole sidettä kirkkoon. Saapastoiminnan ansiosta kirkko näkyy ja voi palvella alueen nuoria. Se myös vetää mukaan eri-ikäisiä vapaaehtoisia, joista osa ei osallistuisi muunlaiseen toimintaan. Sitoutuminen Saappaaseen on ollut myös pitkäaikaista, mikä kertoo toiminnan rakentuvan toimivalle perustalle. Tärkeintä on kuitenkin Saapastyön sisältö. Sen tuloksena tapahtuvat pienet ja suuret kohtaamiset ovat kaikki tärkeitä. Tiedän tyttäreni tulleen saapaslaisten puhuttelemaksi. Vaikka hän ei ottautunut keskusteluun, niin hän mainitsi myöhemmin asiasta. Joillekin kohtaamisella voi olla syvällinen, jopa elämää suuntaava merkitys, kun hän tapaa aikuisen, joka ottaa hänet vakavasti. Jos Saapas tuntuu liian raskaalta yksin Mikaelin seurakunnan kannettavaksi, niin ehkä tässä olisi rovastikunnallisen yhteistyön mahdollisuuksia. Alueen nuorten ongelmahan eivät ratkaisevasti poikkea toisistaan. tiivistetysti: Saappaan vahvuus on se, että se näkyy ja on valmis palvelemaan nuoria virka-ajan ulkopuolella.”
Tuossa edellä on itä-helsinkiläisten ajatuksia Saappaan toiminnasta.
Itä-Helsingin saapastoiminnan historian aikana on kohdattu yli 20 000 nuorta ja aikuista. Tarkka määrä on tätä kirjoittaessani 20 469. On keskusteltu, annettu ensiapua, kuljetettu sairaalaan tai kotiin, annettu kriisiapua sekä nuorille että heidän vanhemmilleen ja melkein kaikkea muuta, mitä vain mielikuvitus voi keksiä. Ihmisten hädän kirjo on kovin moninainen, niinkuin hyvin tiedämme.
Tuo edellä ollut palaute, mikä on vain pieni ote siitä määrästä, mitä olemme vuosien varrella saaneet, kertoo, että saapastoimintaa arvostetaan edelleen kovin korkealle. Sillä on edelleen oma tärkeä paikkansa etsivän nuorisotyön kentällä myös Helsingissä. Suurimpana vahvuutena on se, että toimintaa tehdään vapaaehtoisvoimin. Se herättää sekä aikuisissa että nuorissa huomattavaa kunnioitusta ja arvostusta. Se on merkittävä arvokysymys. Mikä elämässä on tärkeää? Lähimmäisenrakkautta korostetaan kristillisenä hyveenä, mutta miten on käytännössä? Onko suuntaus se, että lähimmäisenrakkaus on jatkossa maksullista eli palkattujen työntekijöiden tekemää, siis seurakuntalaisten maksamaa?
Ymmärrän erittäin hyvin, että seurakunnan työntekijöiden on saatava palkkaa työstään, vaikka se ei kovin kummoinen olekaan. Itsekin olen kovin tyytyväinen, että olen saanut tehdä merkitykselliseksi kokemaani työtä sillä tavoin, että saan myös kohtuullisen toimeentulon siitä. Että voin keskittyä siihen, minkä olen kokenut elämäntehtäväkseni. Asian toinen puoli on se, että jos tulevaisuudessa ei ole kirkon organisoimaa vapaaehtoistoimintaa tai se on vain näennäistä, niin ihmiset toki auttavat toisiaan ja tekevät hyviä tekoja, mutta se ei enää sada seurakunnan tai kirkon laariin, vaan menee yksittäisten ”hyvien ihmisten” piikkiin. Uskon, että kirkon brändi kuitenkin tarvitsisi tässä vaiheessa nostetta, jota mm. vapaaehtoistoiminta voisi aikaansaada. Näin uskallan väittää oman kokemukseni ja saamani palautteen perusteella.
Olin mukana Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeen työryhmässä vuosina 2009-2012. Siinä, kuten lukuisissa muissa mietinnöistä, korostettiin sitä, että kirkon tulee panostaa jatkossa entistä enemmän vapaaehtoisiin. Se on ainoa järkevä ja mahdollinen suunta. Mitään merkittävää ei ole kuitenkaan tapahtunut sen suhteen. Saapastoiminnan alasajo, johon seurakuntayhtymän päätökset näyttävät johtavan, on yksi kouriintuntuva esimerkki tästä.
Kun ajattelee sitä vapaaehtoisten määrää, mikä Helsingin alueella on toiminut ja edelleen toimii Saappaassa nuoria auttaen, on kyse huomattavasta tehtäväänsä paneutuneesta joukosta. Merkittävää on myös vapaaehtoisten sitoutuminen. Osa ollut ollut mukana yli 30 vuotta, kovin moni vähintään 10 vuotta. Se kertoo sekä toiminnan mielekkyydestä että siitä, että huoli nuorten hyvinvoinnista on monen mielessä. Saapas tarjoaa kanavan konkreettiseen nuorten kohtaamiseen ja auttamiseen.
Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Jos tilanne etenee siten, kuin miltä se nyt näyttää, jonkinlainen aikakauden loppu on edessä jalkautuvan Saapastoiminnan kohdalla Helsingissä. Toivon toki, että olen ymmärtänyt ja tulkinnut asian väärin.
”Saapastoiminta on mielestäni erittäin tärkeää työtä ja toivon sydämestäni, että se jatkuisi auttaaksemme nuoriamme. Tällainen jalkautuvia työ voi olla parhaimmillaan ennaltaehkäisevää, puuttuvaa ja auttavaa työtä, kun nuoret koittavat kasvaa aikuisiksi ja kokeilevat rajojaan. Toivon, että olisi muita kohteita, joissa voisi säästää. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti