Kulkevatko onnellinen ja terveellinen elämä yleensäkään käsi kädessä? Onko tämä kirjoitus jo otsikostaan lähtien harhapoluilla? Onko terveellisiä elämäntapoja noudattava oikeasti myös onnellinen? Asia on tuskin niin yksinkertainen.
Tiedeuskovana yhteiskuntana seuraamme ainakin sivusilmällä sitä, millaisia ohjeita meille tutkimusten valossa ja niiden perusteella tarjotaan. Haasteena on kuitenkin se, että tieteen kehittyessä ja terveyden avaimia tutkittaessa tulvii uusia, usein keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia. Vanhat väitteet kumotaan, kunnes jossakin vaiheessa jälleen todetaan niiden sittenkin olleen oikeita, ainakin joiltakin osin. Viinin juominen päivittäin kohtuullisessa määrin on joidenkin tulosten mukaan suositeltavaa, joidenkin ei. Toisten mukaan viinin hyödyt ja haitat ovat kovin yksilöllisiä.
Joskus uutisointi ei ole loppuun asti mietitty, kuten kevytsavukkeiden kohdalla. Näin kommentin, jossa todettiin, että kevytsavukkeet eivät ole lainkaan niin vaarattomia kuin on väitetty, yli puolet niiden käyttäjistä kuolee. No, siinä tapauksessa moni varmaan harkitsisi tupakoinnin aloittamista, jos kerran noin puolet tupakoijista ei kuole lainkaan.
Lisäravinteiden hyöty on joidenkin asiantuntijoiden mukaan kiistaton, joidenkin mukaan olematon. Silti niiden käyttö on noussut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti. Täytyy myöntää, että itsekin pyrin säännöllisesti ottamaan muun lääkityksen ohella terveyttä edistäviksi kutsuttuja lisäravinteita.
Olennainen kysymys lienee kuitenkin juuri se, onko terveydellä ja onnellisuudesta mitään tekemistä toistensa kanssa? Loppujen lopuksi kyse on kahdesta eri asiasta, joilla voi olla jotakin yhteistä, mutta ne eivät ole suoraan tekemisissä toistensa kanssa. Sairasteleva, ei kovin terveellisiä elämäntapoja noudatteleva henkilö voi kokea olevansa onnellinen, vaikka joku toinen voisi ajatella, ettei tuollainen elämä voi olla onnellista. Toisaalta huippukuntoinen terveyden perikuvalta vaikuttava voi olla syvästi onneton.
Fyysisestä kunnosta huolehtiminen on yksi viime vuosien trendeistä. Se on hyvä. Fyysisellä kunnolla tiedetään olevan selkeä yhteys myös henkiseen hyvinvointiin. Vaarana on kuitenkin se, että jos pyrit maksimoimaan terveellisen elämän, suojautumaan sairauksilta, ylläpitämään mahdollisimman hyvää kuntoa, syödä mahdollisimman terveellisesti jne., voi se mennä kohtuuttomuuksiin ja tulla pakonomaiseksi toiminnaksi. Pakonomaisuus ja onnellisuus eivät kulje käsi kädessä, kaukana siitä.
Jos on terveellinen elämä ja terve keho, voi se luoda hyvän perustan onnellisuudelle. Jos ihminen on onnellinen, ehkä hän toisaalta haluaa elämän jatkuvan mahdollisimman pitkään ja siksi voi huomioida elämässään myös terveyden näkökulman. Jos se vain on mahdollista.
Onnellisuus on yksilöllinen kokemus. Kuinka paljon voin itse vaikuttaa omaan onnellisuuteeni? Onko se vain omasta itsestäni ja asenteestani kiinni? Terveyteeni voin vaikuttaa aika paljon, mutta entä se onnellisuus? Kovin ratkaisevassa asemassa on tosiaan oma elämänasenne, miten suhtaudut elämääsi ja eteesi tuleviin asioihin? On ihmisiä, jotka ovat kokeneet aivan saman vastoinkäymisen elämässään. Toinen selviytyy siitä ja kykenee jatkamaan elämäänsä, toinen nääntyy henkisen taakan ja pahoinvoinnin alle. Oma asenne ratkaisee henkisten voimavarojen ohella.
No, jos koen olevani tällainen apaattinen, "pessimisti ei pety" -elämänasenteella varustettu ihminen, olenko tuomittu siihen tapaan suhtautua elämään ja vastaani tuleviin asioihin? Voiko elämänasennetta muokata, voiko sitä muuttaa tai siinä kehittyä? Kuinka paljon kyse on psyykkisestä rakenteesta, joka on paljolti synnynnäinen ja jolle en itse voi mitään?
Amerikkalainen positiivinen ajattelutapa sen kokemuksen mukaan, mikä minulla on siitä, ei oikein istu meikäläiseen mentaliteettiin. Mutta on fakta, että elämässämme vastaan tulevia asioita emme voi muuttaa, mutta se, miten niihin suhtaudumme, on loppukädessä itsestämme kiinni. Kun opettelen uudenlaista ajattelumallia tarpeeksi pitkään, se tallentuu aivokuoreemme ja tulee tavaksi. Näin väitetään ja olen itsekin taipuvainen uskomaan siihen.
Silloin tällöin huomaan ajattelevani, että onneksi minulla on asiat paremmin kuin jollakin toisella. Hyvää sellaisessa ajattelutavassa on se, että huomaan elämässäni olevan hyviä asioita. Harhateille mennään kuitenkin siinä, jos ajatteluni tarkoittaa sitä, että tuo toinen ei ole tai voi olla onnellinen, koska hänen asiansa näyttävät olevan huonommalla mallilla kuin minulla. Onko meillä oikeutta määritellä, millaista elämää kukin saa viettää ja onko meidän määriteltävissämme, milloin joku on onnellinen ja miten voi tulla onnelliseksi? Onnellisuus kumpuaa jostakin muusta kuin fyysisestä hyvinvoinnista. Se on ennen muuta henkinen olotila ja kovin yksilöllinen kokemus. Onneksi.
Se, että koen elämälläni olevan merkitystä, minulla on tärkeitä ihmissuhteita, mielekästä tekemistä, saan ilmaista itseäni vapaasti, koen olevani arvostettu ja jollekin tärkeä, olen rakastettu ja saan rakastaa. Mitä muuta onnellisuuteen tarvitaan? En tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti