sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Teräsmies- maailman pelastaja?

Olen pienen elämäni aikana ehtinyt tallentaa aivojeni kiintolevylle tuhansia ja tuhansia elokuvia. Suurinta osaa niistä en aktiivisesti muista. Ne kuitenkin palautuvat mieleeni ainakin osittaisina, kun ryhdyn sivusilmällä seuraamaan television elokuvatarjontaa. Valtaosa katsomistani elokuvista ei jätä mitään sen suurempia muistijälkiä tai kohauta henkistä tasapainoani. Jeesus -aiheisia elokuvia olen sen sijaan hankkinut jonkin verran eli aika monta omaan kristillisten elokuvien kirjastooni. Toki muitakin uskonnollisia elokuvia kotoa löytyy.
Perinteisten Jeesus-elokuvien lisäksi on tehty lukematon määrä elokuvia, joissa on esillä vertauskuvallinen Kristus-hahmo muodossa tai toisessa. Aika iso osa niistä on saanut suurta suosiota. Ilmeisesti ajatus vapahtajasta, joka pelastaa maailman epäitsekkäästi, on ainakin länsimaista ihmiskuntaa koskettava teema. Tällaisiin elokuviin kuuluu mm. Matrix, jossa potkunyrkkeilevästä päähenkilöstä nimeltä Neon (Keanu Reeves) kasvaa vähitellen ihmiskunnan pelastajahahmo. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä End of Days edustaa selkeääkin selkeämmin ikonista teemaa siitä, kuinka maan päälle saapunut paholainen haluaa tuhota ihmiskunnan, mutta päähenkilönä oleva poliisi pystyy estämään aikeen uhraamalla oman henkensä ihmiskunnan puolesta. Elokuva on itsessään pinnallinen toimintaelokuva, joka on halunnut hyödyntää myyvää teemaa.

Toisessakin Schwarzenegger elokuvassa, itse asiassa elokuvasarjassa nimeltään Terminator, sen päähenkilö (ei kuitenkaan iso-Arska) John Connor toimii selkeänä pelastajahahmona ihmiskunnalle tietokoneen valtaamassa maailmassa. Nimikirjaimet J.C. ovat kas kummaa samat kuin Kristukselle (Jeesus Christ).

Samaa teemaa edustavat mm. Teräsmies-elokuvat ja jollakin tavoin myös Blade Runner. Suomalaisista elokuvista Rukajärventiessä kersantti Saarinen on eräänlainen Kristus-hahmo, joka toimii vastavoimana demoniselle yli-ihmiselle. Elokuva Bad Luck Love päätyy kirjaimellisesti Kristuksen eteen.

C. S. Lewisin lapsille suunnatun fantasiakirja- ja elokuvasarjan Narniassa Aslan-leijonan katsotaan aika puhtaasti symboloivan Kristusta. Kirjailija on tunnettu kristitty ja kristinuskon puolustaja, joten sitäkin kautta päätelmä on aika looginen.

Vaikka yksilöllisyys on yksi nykypäivän trendeistä, vieläkin merkittävämpi on maailman globalisoituminen. Yksilöä koskevia uhkia suurempia ja ihmisiä yhdistävämpiä ovat maailmanlaajuiset pelot ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudesta. Siinäkin mielessä on perusteltua valita elokuvien teemoiksi sellaisia, jotka koskevat mahdollisimman suurta joukko ihmisiä. Valitettavasti suuri osa näistä yrityksistä jää sekä toteutuksen että käsikirjoitusten osalta kovin latteiksi.

Elokuvissa Kristus-hahmo toimii yleensä globaalin ihmiskunnan puolesta. Ei niinkään yksilön syntien anteeksiantamiseksi tai pois pyyhkimiseksi. Se on suurin eroavaisuus raamatulliseen kuvaan Jeesuksesta. Kristuksen toiminnan vertauskuvallisuus on kuitenkin kiehtonut elokuvan tekijöitä ja se tulee varmasti jatkumaan edelleenkin, vaikka joidenkin kommenttien mukaan ainakin Hollywoodissa ollaan jo kyllästytty siihen.


Vaikka itselläni on aikamoinen Schwarzeneggerin elokuvien kirjasto (satakunta), ei niiden kosketuspinta henkilökohtaisella tunnetasolla ole lainkaan samaa luokkaa kuin perinteisten Jeesus-elokuvien. Jostakin syystä jopa 1950-luvulla tehdyt megaluokan nyyhkytoteutukset liikuttavat minua paljon enemmän. Tosin tiedän olevani siinä vähemmistössä. Monet kokevat perinteisten uskonnollisten elokuvien, varsinkin amerikkalaisten, olevan ylitunteellisia ja naiiveja. Niissä liikutaan liikaa arjen ulkopuolella ja yksinkertaistetaan asioita. Ymmärrän sen hyvin. Taidan kuitenkin siinä mielessä olla naiivi ja yksinkertainen ihminen eritoten  tunnetasolla. That’s me. Oma järisyttävä nuoruuden kokemukseni hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisesta Jumalan rakkauden kautta olisi tämän päivän ja aikuisuuden näkökulmasta katsottuna lähes hymähdettävä asia, jollei se olisi edelleen niin kovin vahvasti mielessäni.

Elokuvien epäinhimillinen taistelu paholaisen voimia vastaan päättyy kuitenkin lähes aina hyvyyden voittoon. Sanomana se on rohkaiseva ja kannustava. Tuntuu kuitenkin, että se taistelu on helpompi voittaa kuin kamppailu omien inhimillisten heikkouksen kanssa. Voimat uupuvat eikä lopputulos ole yleensä kovin kummoinen. Se vuori on korkeampi kiivetä kuin taistelu koko maailman puolesta. Kovin harvasta on sankariksi edes omassa elämässään. Ainakin itse jään siinä taistelussa tappiolle alinomaa. Silti se nuoruuden kokemus jaksaa kantaa eteenpäin toivona ja lupauksena jostakin, joka lopullisesti selviää vasta rajan tuolla puolen. Siihen saakka  toivon itselleni ja muille elämyksellisiä hetkiä elokuvien ihmeellisessä maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti