maanantai 16. heinäkuuta 2018

Eläinrakas

Olen ollut eläinrakas aika pienestä pitäen, siitä saakka kun lapsuuden kotiini hankittiin ensimmäinen lemmikki, Saku-niminen kissa. Jotain tapahtui ja muuttui minussa siinä vaiheessa.

Ihmisen ja eläimen välinen suhde opettaa paljon, näin ainakin itselleni on käynyt. En aikaisemmin ollut ymmärtänyt eläinten olevan tuntevia ja läheisyyteen kykeneviä olentoja. Ja että ihmisen ja eläimen välinen suhde voi olla niin syvä ja liikuttava kuin se parhaimmillaan on.

Nuorten kanssa työskennelleenä olen nähnyt myös sen ihmeen, kuinka nuori, joka on koko ajan olemukseltaan varautunut ja jopa aggressiivinen tai ei osaa luoda kontakteja ikätovereihinsa, muuttuu kuin toiseksi ollessaan eläinten kanssa tekemisissä. Hän alkaa hymyillä, hänestä tulee kuin uudesti syntynyt, pikkupoika tai tyttö, joka haluaa osoittaa rakkautta toiselle olennolle. Sellaiselle, jota hän ei koe uhaksi tai vaaraksi itselleen. Joka hyväksyy hänet varauksetta. Näin myös itselleni on käynyt.

Perheessäni on varhaislapsuuden kissavaiheen jälkeen ollut useita koiria. Jokaiseen niistä olen kiintynyt, kuten myös kissoihin, ja luopuminen on ollut raskas prosessi. Ne haavat eivät koskaan kokonaan parannu, vaikka niiden kanssa oppii elämään. Kaipaus jää.

Olen aikaa myöten alkanut ymmärtämään elämän arvokkuuden. En vain oman tai ihmisen elämän, vaan elämän yleensäkin. Ajattelen sen olevan itseisarvo riippumatta siitä, onko elämä lyhyt tai pitkä tai kuinka korkealle se asettuu luomakunnan arvoasteikolla, jos sellaista on edes olemassa. En toki pidä kaikista eläimistä, monia jopa inhoan, mutta se ei kuitenkaan saa minua torjumaan niiden arvoa. Vähäisen ymmärrykseni mukaan lähes kaikilla elävillä olennoilla on kyky kokea tunteita. Se ei koske vain niitä, joita lemmikkieläimiksi kutsumme. Niihin toki muodostamme suhteen ja siksi niiden kärsimykset koskevat meihin erilailla kuin joidenkin muiden. Omalla kohdallani olen huomannut eläinten kärsimysten tuntuvat usein itsestäni jopa pahemmilta kuin ihmisten. Ehkä siinä ilmenee eläinrakkauteni, tai sitten se kertoo minusta jotakin muuta. Parikymmentä vuotta sitten lopetin lihan syömisen. Syynä olivat sekä terveydelliset syyt omien sukurasitteideni takia että ennen kaikkea eettiset näkökannat. En halua omalta osaltani tukea sellaista toimintaa, jossa toisia eläviä ja tuntevia olentoja kasvatetaan ja ruokitaan lopulta ne tappaen ja ruokapöytääni tuoden. Se tuntuu liian julmalta ja tarpeettomalta.

Luonto on julma. Toiset saalistavat ja tappavat pysyäkseen elossa, toiset pyrkivät pysymään hengissä mahdollisimman pitkään pystyäkseen lisääntymään ja huolehtimaan jälkeläisistään. Monet kuitenkin väittävät, että ihminen on vielä julmempi. En halua ottaa siihen kantaa. Emme kuitenkaan mielestäni tarvitse tässä kehitysvaiheessa toisten luotujen tappamista hengissä pysyäksemme, ei ainakaan siinä teollistuneessa mittakaavassa kuin mitä tänä päivänä tapahtuu.  Syyt ovat siis ainakin suurelta osin joitakin muita kuin hengissä pysyminen. En ole millään lailla asiantuntija tässä aiheessa. Omien tunteideni ja ajatteluni osalta lienen kuitenkin sellainen.

Eettisten syiden lisäksi on muitakin lihan syömisestä luopumista tukevia näkökulmia. Tällainen on mm. kasvihuonepäästöt.  Uusimpien amerikkalaisten tutkimusten mukaan lihansyönnistä luopuminen vähentäisi kasvihuonepäästöjä, mutta ei kuitenkaan niin merkittävästi kuin aikaisemmin on väitetty.  Syynä ovat monenlaiset uudet järjestelyt, joita kasvisruokailuun siirryttäessä jouduttaisiin tekemään. Ja onpa sellaisiakin väitteitä, että kasvisruokailu aikaansaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin lihansyönti. No, enpä tiedä. Lähes jokaisen tutkimuksen takana on tahoja, joilla on omat syynsä toivoa tietynlaisia tuloksia, siksi on syytä tarkastella niitä aina vähintäänkin pienellä varauksella. Niinkuin elämässä yleensä melkein kaiken kohdalla on hyvä tehdä.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kuitenkaan nousta barrikadeille vallankumousta ajamaan tai saarnata siitä, miten meidän tulisi elää. Kyse on henkilökohtaisista valinnoista ja arvoista. Itselläni on näillä valinnoilla parempi omatunto ja henkinen vointi. Uskoakseni myös fyysinen jaksamiseni on tämän sivutuotteena parempi. En ole puuttunut enkä aio puuttua muiden arvoihin ja elämäntapaan. Sen jokainen minut tunteva tietää. Jokaisen on itse tehtävä omat ratkaisunsa ja valintansa. Se oikeus ja vastuu olkoon kaikilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti