sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Kiitos palautteesta?

"Menkää vittu muualle julistamaan!"
"Jaa, että seurakunta."
"Te ootte vain olevinanne, ette te oikeesti ymmärrä meitä nuoria."
"Me ei tarvita teidän apua, painukaa vittuun"
"Kato saappaat tuli paikalle, kohta täällä on kytätkin"

Palaute on yleensä positiivinen asia. Se voi auttaa, motivoida ja ohjata meitä suuntaamaan toimintaamme eteenpäin. Luulen, että suurin osa meistä kokee saavansa palautetta kuitenkin liian harvoin, ainakin positiivista sellaista. Saappaan toiminnassa palaute on osa arkipäivää. Se, että on näkyvillä ja tekee työtään julkisesti, herättää monia kommentoimaan. Valtaosa palautteesta on kovin myönteistä, alkaen kriisitilanteissa tapahtuvasta kiittämisestä jatkuen esimerkiksi yksinkertaiseen peukalon ylöspäin nostamiseen. Kaikkea siltä väliltä.

Toisenlaiselta palautteelta ei voi kuitenkaan välttyä. Useimmiten se tulee päihtyneeltä keski-ikäiseltä herrasmieheltä, joka purkaa pahaa oloaan ja elämän pettymyksiään meihin. Joskus negatiiviset kommentit tulevat nuorisolta, joka tahtoo olla aikuisten ulottumattomissa syystä tai toisesta ja siksi haluaa toivottaa ulkopuoliset, myös saapaslaiset, ns. huitsin nevadaan. Silloin tällöin kyse on negatiiviseksi koetusta Saappaan toiminnasta joko omalla kohdalla tai kaverin suusta kuultuna. Silloinkin syynä on useimmiten väärinkäsitys tai väärin tulkinta. Toisinaan, emme onneksi kovin usein, joudumme toimimaan vasten nuoren tahtoa. Kyse on silloin yleensä lastensuojeluilmoituksen tekemisestä. Yritämme tällöin selittää nuorelle, että teemme sen hänen hyväkseen, ettei hänen tarvitse tässä elämässä, varsinkaan noin nuorena, yrittää yksin selviytyä elämän kaikista haasteista. Apu on tarpeellista ja hyväksi. 15-vuotias nuori ei kuitenkaan omaa kykyä ajatella asioita samalla tavoin kuin aikuinen, elämää nähnyt ihminen. Sitä ei voi häneltä edes edellyttää.

Suomessa meillä on mahdollisuus ilmaista ajatuksemme vapaasti, vaikka se ei aina olisikaan mukavaa kuultavaa toisen näkökulmasta. Hyvä näin. Joskus ikävältä kuulostava palaute voi olla myös ajatuksia herättävää ja sen kaltaista, että se on syytä ottaa vakavasti. Toisinaan viisainta on olla reagoimatta ja antaa kuulemansa poistua samantien toisesta korvasta ulos.

Koen kuitenkin, että monesti on hyväksi ottaa palaute vastaan, vaikka se ei mieluista olisikaan. Eräs vuodatus, joka tiivistettynä on alussa mainittu, liittyi nuoren tapaamiseen Kaivopuistossa vuosia sitten. Hän suuren ääneen ja hyvin tuohtuneena  kertoi meille saapasväelle, että emme ollenkaan ymmärrä nuorten elämää, olemme vain ymmärtävinämme. Meistä ei ole mihinkään. Tapasimme saman nuoren usean kerran seuraavan noin puolen vuoden aikana. Viimeinen tapaaminen, joka on syöpynyt lähtemättömänä mieleeni, päättyi siihen, kuinka tämä sama nuori kertoi liikuttuneena, että me todella ymmärrämme nuoria. Ennakkokäsitys tai -kokemus vaihtui lopulta täysin päinvastaiseksi.

Miten palaute vaikuttaa tekemiseesi ja arvoihisi? Oma merkityksensä on sillä, kuka palautteen antaa. Jos kyseessä on henkilö, jonka mielipiteitä arvostat, on palautetta vaikeampi sivuuttaa, riippumatta siitä, onko se sisällöltään myönteinen tai kielteinen tai sekä että. Myönteinen palaute vahvistaa yleensä uskoasi siihen, että tekemäsi työ on arvokasta myös muiden mielestä. Negatiivisen palautteen merkitys riippuu mielestäni siitä, kuinka vahva oma näkysi toiminnan merkityksestä on. Saappaan kaltaisessa työssä vahvassa roolissa on myös ryhmän tuki. Jos yhdessä koemme tekevämme merkityksellistä työtä, ei kielteinen palaute murra sitä hevillä.

Haluan kuitenkin kannustaa antamaan palautetta, silloin kun sen aika on. Sisältö on tärkeä, mutta merkitystä on myös muodolla eli sillä, kuinka palautteen annat. Muotoile se niin, että kykenisit myös itse vastaanottamaan sen.

Lopuksi eräs myönteinen palaute vuosien takaa:

”Tuskin voin tarpeeksi kiittää Saapasta, joka huolehti pikkuveljestäni eilen. Hänet löydettiin 2 promillen humalassa ja itsensä loukanneena. Minkäänlaista muistikuvaa hänellä ei ole eilisestä. Suuri Kiitos, että huolehditte veljeni hoitoon. Toivottavasti toimintanne saa jatkua pitkään, sillä teitä tarvitaan!”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti