Harrastava nuori on terve nuori?

Kautta aikojen tai ainakin niin kauan kuin muistan, on ollut vallalla ajatus siitä, että nuorella pitää olla kehittävää tekemistä, jotta hän pysyy kaidalla tiellä ja poissa huonosta seurasta ja sen mukanaan tuomista vaikeuksista. Siinä on mielestäni perää, vaikka asia ei sinänsä ole lainkaan niin yksinkertainen.

Ns. huono seura voi johtaa nuoren ja mikseipä yhtälailla aikuisenkin tekemään päätöksiä ja valintoja, joita myöhemmin joutuu katumaan. Harva kuitenkaan valitsee seuraansa sillä perusteella, että se olisi huonoa. Nuoren kohdalla kyse on usein siitä, että hän etsiytyy sellaiseen porukkaan ja sellaisten nuorten seuraan, joiden parissa kokee olevansa hyväksytty ja samalla tavoin kokevien seurassa. Sitähän me jokainen tahdomme: kokea olevamme hyväksyttyjä ja ymmärrettyjä. Nuorelle sen merkitys vielä korostuu, kun hän etsii omaa itseään ja aikuisuuttaan.

Nuoren tulisi hakeutua sellaisten harrastusten pariin, joissa hän pysyy poissa pahoilta teiltä. Tämähän on se yleinen ajatus. Mutta onko jokin harrastus toista parempi? Tuskin. Eiköhän se ole täysin yksilöllistä. Tärkeintä on mielestäni se, että nuori kokee voivansa toteuttaa itseään, olevansa mieluisassa seurassa ja saavansa hyvää ohjausta, ei vain kyseistä harrastusta, vaan jopa koko elämää varten.

Urheileva nuori on terve, näin sanottiin nuoruudessani. Siinä on vinha perä, mutta asia ei ole lainkaan niin mustavalkoinen. Liikkumaan oppiminen ja liikunnan harrastaminen on ehdottoman terveellistä sekä fyysisen että henkisen jaksamisen ja terveyden kannalta. Se on todettu monissa tutkimuksissa. Joukkueurheilussa sosiaalinen kanssakäyminen voi opettaa monia elämän kannalta tärkeitä taitoja. Urheiluun liittyy kuitenkin myös epäterveitä piirteitä sekä kilpaurheilun että kuntoilijoiden puolella.  Kilpailu on niin kovaa ja menestymisen paineet niin suuret, että tarkoitus pyhittää keinot liian monen kohdalla. Doping on tullut myös kuntourheiluun. Ulkonäköön liittyvät ihanteet ja vaatimukset edellyttävät monelle sellaista kehoa, jonka hankkiminen ei ainakaan helposti onnistu ilman terveydelle haitallisia aineita. Kuinka voisin kokea olevani hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin olen?

Urheilun lisäksi on paljon suosittuja harrastuksia, niin kulttuuriin liittyviä kuin muitakin. Jos nuori on edes jollakin tasolla motivoitunut harrastamaan jotakin, vanhempien on hyvä kannustaa jälkikasvuaan, sillä nuorella ei aina riitä tarpeeksi itsekuria ja pitkäjänteisyyttä. Toisaalta moniin harrastuksin liittyy myös suorituspaineita, on pärjättävä ja yllettävä tiettyihin tavoitteisiin, jotta harrastaminen kannattaa ja jotta vanhemmat kokevat saavansa harrastukseen laitetulle rahalle vastinetta. Harrastus, jonka yksi tarkoitus olisi antaa nuorelle vastapainoa suorituspainotteiseen maailmanmenoon, voikin olla lisäämässä nuoren stressiä. Silloin ehkä alun perin mieluisa harrastus menettää kiinnostavuutensa. Itsensä toteuttaminen ei onnistu, jos harrastus onkin pakkopullaa. Se on harmillista ja samalla kovin ymmärrettävää.

Maailman nopea muuttuminen on tuonut mukanaan uusien urheilulajien ja liikuntamuotojen ohella paljon sellaista, mitä ei edes vilkas mielikuvitukseni olisi nuorempana riittänyt. Tietokoneiden ja internetin myötä tullut verkkopelaaminen on erittäin suosittua. Sosiaalinen media tuo monenlaisia pelaamisen ja viihdykkeiden muotoja lähes jokaisen ulottuville. Uusin villitys Pokemon Go, josta tosin on jo todettu, että se on pian ohimenevä ilmiö, on saanut nuoret ja nuoret aikuiset liikkumaan huomattavassa määrin, joten siinä mielessä se on myönteinen ilmiö. Tosin sen on mainittu tuoneen paljon vaaratilanteita, kun älypuhelinta tuijottavat ihmiset unohtavat ulkopuolisen maailman realiteetit.

Harrastus voi joskus muuttua myös työksi. Monella se onkin suuri, ehkä salainenkin, tavoite, jota kohti pyrkiä ja joka motivoi. Kovin harvalle sen toteutuminen on mahdollista ja ehkä näin onkin hyvä. Mieluisan tekemisen muuttuminen ansion perustaksi ja elämän taloudelliseksi säätelijäksi ei ole pelkästään myönteistä. Siihen tulee mukaan monenlaisia vaateita ja velvoitteita eritoten työnantajan puolelta. Elämän arkeen piristystä tuonut harrastus muuttuukin itse arjeksi. Ehkä pääosin mieluisaksi arjeksi, mutta arjeksi kuitenkin.

Voisiko yhteenvetona todeta, että harrastus pitää siis nuoren pois huonosta seurasta ja sen mahdollisesti mukanaan tuomista kielteisistä seurauksista? No, ei se ihan niin yksinkertaista ole. Sinänsä myönteiset harrastukset ja harrastaminen eivät poissulje inhimillisyyttä, ihmisten tekemiä valintoja ja mahdollisuuksia niin hyvään kuin pahaan. Se on todellisuutta.

Joka tapauksessa ihminen, niin nuori kuin vanhempi, tarvitsee elämäänsä virikkeitä. Virikkeiden muodolla ei mielestäni ole ratkaisevaa merkitystä, niin kauan kuin ne tavalla tai toisella edistävät ihmisen hyvinvointia ja henkistä tasapainoa.