Ihmisten luokittelua pidetään yleisesti paheksuttavana asiana. Jokainen tulisi ottaa omana erityisenä yksilönään ilman ennakkoluuloja ja -käsityksiä. No, siitä olemme varmaan kaikki samaa mieltä, ainakin periaatetasolla. Käytäntö on kuitenkin usein eri asia.
Luokittelu ja ennakkokäsitykset ovat olleet ihmisen selviytymisen kannalta olennaisia. Ja se pätee yhtä lailla tänäänkin. Kun lapsi on kerran koskenut kuumaan esineeseen, kuten kynttilään, ymmärtää hän seuraavalla kerralla varoa palavia kynttilöitä. Ihminen oppii kokemuksistaan. Jos esimerkiksi olet kahdesti tullut vaikka motoristijengin pahoinpitelemäksi, olisit tyhmä, jos et kolmannella kohtaamisella pyrkisi väistämään vastaan tulevaa motoristia. Sama näkyy yleisellä tasolla suhtautumisessa myös omaan romanivähemmistöömme. Monella on heistä negatiivisia kokemuksia tai ainakin tarinoita. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että aika moni suhtautuu kaikkiin romaneihin ennakkoluuloisesti ja väistelevästi, vaikka kyse on vain muutamien yksilöiden aikaan saamasta mielikuvasta.
Vastaavia esimerkkejä löytyy lukemattomia. Suhtaudumme ennakkoluuloisesti ja monesti kielteisesti niihin ihmisryhmiin, joiden käyttäytymistä ja arvoja emme ymmärrä tai ne ovat poikkeavia omiimme verrattuina. Tästä on esimerkkejä jo kaukaa historiasta. Raamatussa on kaikkien tuntema tarina laupiaasta samarialaisesta. Hän kuului väheksyttyyn kansanryhmään, johon ei juurikaan liitetty positiivisia ominaisuuksia. Varmaan tämän vuoksi Jeesus olikin valinnut tarinan päähenkilöksi samarialaisen, jotta ymmärtäisimme, että ihmisen käyttäytyminen ja hänen arvonsa eivät ole ihmisryhmästä kiinni, vaan kyseessä on aina yksilöllinen valinta.
Jostain syystä luokittelemme myös autoilijoita sen mukaan, millaisella autolla he ajavat. On joitakin automerkkejä, joihin yhdistämme huonon ajokäyttäytymisen, röyhkeyden yms. Yksi näistä merkeistä on saksalainen BMW. Monien muiden autoilijoiden törttöilyt sivuutamme usein satunnaisina erehdyksinä. Kaliforniassa on tehty tutkimus, jonka otsikkona on ”Varo sinistä bemaria, etenkin, jos ratissa on keski-ikäinen mies”. Tutkimuksen mukaan he saavat eniten raivokohtauksia liikenteessä. Bemarikuski myös pysähtyy harvemmin suojatien eteen kuin muut.
Myös Britanniassa on saatu samankaltaisia tuloksia, kun on tutkittu, millaisten autojen kuljettajat hermostuivat helpoiten liikenteessä. Bemarikuskit erottuivat jälleen: 35–50-vuotiaat sinistä BMW:tä ajavat miehet saivat tiellä eniten raivokohtauksia. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kummassakin tutkimuksessa on esille nostettu sininen bemari. Tässä herää myös kysymys, että onko kyseisessä automerkissä jotakin sellaista, joka ajaa ihmisen käyttäytymään tietyllä tavalla vai hakeutuvatko tietynlaiset ihmiset juuri kyseisen auton rattiin? Todennäköisesti jälkimmäinen vaihtoehto osuu oikeampaan.
Ihminen ei kykene suhtautumaan kaikkiin erillisinä yksilöinä. On muodostettava yleiskäsityksiä ja tehtävä luokitteluja, pitävät ne sitten paikkansa tai ei. Sijoitamme kohtaamamme ihmiset mielessämme johonkin tuntemaamme ryhmään joko tietoisesti tai alitajunnan tasolla. Ihmisten käyttäytyminen ja heidän olemuksensa viestittävät meille asioita, joiden perusteella teemme johtopäätöksiä. Ne toki voivat muuttua ja usein muuttuvatkin, jos olemme ihmisten kanssa enemmän tekemisissä.
Kategoria-analyysin kehittäjän Harvey Sacksin mukaan ihmisten olisi mahdotonta ymmärtää toisiaan ilman kategorisointia eli luokittelua. Kategoriat ovat olennaisia toisten ihmisten ja oman itsemme määrittelyn välineitä niin hyvässä kuin pahassa. Luokittelemme itseä ja muita esimerkiksi opiskelijoihin, työssä käyviin ja työttömiin tai äiteihin, isiin ja lapsiin. Kategorioilla on olennainen rooli myös muussa kuin ihmisten kuvaamisessa. Luokittelemme valtioita, ympäristömme rakennuksia, luonnon ilmiöitä, automerkkejä, poliittisia suuntauksia ja niin edelleen erilaisiin kategorioihin ja samalla järjestämme ympärillä olevaa maailmaa tietynlaiseksi.
Kategoriat ja niiden käyttö kertovat paljon ajasta, jossa elämme: siitä mitä pidämme normaalina, arvokkaana, ongelmana tai poikkeavana. On vaikea kuvitella mitään paikkaa tai tilannetta, jossa kategoriat eivät olisi läsnä ja käytössä, niin olennaisia ne ovat yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässämme.
En itsekään ole millään lailla tällaisen ajattelun ulkopuolella. Muistan kun aloitin erityisnuorisotyössä. Ainoat tuntemani miespuoliset erityisnuorisotyöntekijät olivat partaisia, hyvin röyhkeästi käyttäytyviä, kuin ongelmaisia nuoria. Mietin jonkun aikaa, että onko minunkin, ollakseni uskottava työntekijä, imitoitava jollakin tavalla heitä. No, en sitä kuitenkaan tehnyt. Aika muuttui ja myös työntekijät. Tänä päivänä ainakin kirkon sisällä erityisnuorisotyöntekijöitä pidetään ammattitaitoisena ja arvostettuna työntekijäryhmänä, ei enää häirikköjoukkona. Muutos on tapahtunut ennen kaikkea työntekijäryhmän sisällä ja sitä kautta muiden käsitykset ovat muuttuneet. Ehkä pieneltä osalta olen itsekin vaikuttanut siihen.
Ajattelen, ettemme voi välttää ihmisten kategorisointia tai luokittelua. Se kuuluu peruskäyttäytymiseemme. Olennaisinta lienee kuitenkin se, että annamme tilaa myös käsitystemme muuttumiselle sitä kautta, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti