Kehno lapsuus, huono aikuisuus?

Muistan opiskeluvuosiltani, kuinka hyvän varhaislapsuuden merkitystä korostettiin onnellisen aikuisuuden avaintekijänä. Itse teki mieleni monesti protestoida aihetta vastaan. Eikö ihminen kykene kaikesta huolimatta korjaamaan elämänsä suuntaa ja tekemään hyviä valintoja riippumatta siitä, millaisen lapsuuden on kokenut?

Olen vuosien varrella joutunut korjaamaan käsitystäni useaan otteeseen. Ymmärryksen kasvu oman lapsuuden kokemusten merkityksestä on avannut silmäni. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että lapsuuden kokemukset eivät ratkaise lopullisesti aikuisuuden valintoja ja eivätkä suoraan johda siihen, onko loppuelämän tasapainoista vai ei. Mutta suuri merkitys niillä on, se täytyy tällä iällä todeta.

Jos lapsella on kokemus, ettei hän saa varauksetonta rakkautta ja hyväksyntää osakseen tai jos hänen elämänpiirinsä on kovin ailahteleva eikä turvallinen tai tasapainoinen, vaikuttaa se mielestäni ehdottomasti kasvavan lapsen ja nuoren tunnemaailman kehitykseen. Hän tulee etsimään kaipaamaansa rakkautta ja hyväksyntää muualta. Silloin on suuri riski, että etsintä johtaa sellaisiin paikkoihin ja verkostoihin, jotka tukevat epäsuotuisaa kehitystä. Nuorelle hyväksytyksi tulemisen kokemus on niin tärkeää, että useimmiten kaikki muu on toissijaista. Vaikka nuori tietäisi joutuvansa sen seurauksena tekemään valintoja, jotka ovat moraalisesti vääriä, ei hän hevillä luovu seurasta, josta on löytänyt itselleen kokemuksensa mukaan vertaistukea ja hyväksyntää. Tämän olen nähnyt lukemattomien nuorten kohdalla. Hyvänä esimerkkinä nuori, jolle totesin rippikoulussa, että ”olisit hyvä isonen, olisi kiva nähdä sinut toiminnassa mukana leirin jälkeen”. Näin kuinka lauseeni teki hyvää nuoren itsetunnolle. Hänen hymyili tovin onnellisena silmät loistaen, mutta totesi pian, etteivät kaverit hyväksyisi sitä. Kaksi kuukautta myöhemmin sama poika kuoli huumeiden yliannostukseen.

Jos elämässään aikuisena joutuu tilanteisiin, joiden seurauksena on mahdollisuus pohtia sekä omaa elämäänsä että valintojensa syitä ja seurauksia, antaa se tilaisuuden sellaisten oivallusten syntymiselle, jotka mahdollistavat uudenlaisten toimintatapojen löytämisen ja sitä kautta suunnan muuttumisen. Joskus se voi vaatia paljon työtä, joskus oivallus itsessään voi johtaa johonkin hyvään. Siksi haluan toistaa saman asian kuin tekstini alussa, että vaikka varhaislapsuuden kokemuksilla on suuri merkitys myöhemmälle elämälle, eivät ne itsessään suoraan merkitse suuntaan tai toiseen onnetonta tai onnellista aikuisuutta. Ihmisellä on onneksi mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaan millä iällä tahansa.