Ystävättä olevien poikien määrä on kuitenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana vähentynyt. Siitä huolimatta yhä noin joka kymmenes poika perusopetuksen viimeisillä luokilla, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa kokee, ettei hänellä ole yhtään läheistä ystävää.
Nuoret, joilla ei ole yhtään läheistä ystävää, kokevat terveydentilansa muita huonommaksi sekä heillä esiintyy enemmän ahdistuneisuusoireita. Ilman ystävää oleminen on yhteydessä myös moniin koulunkäynnin ja opiskelun pulmiin, kuten kiusaamiseen, koulussa viihtymiseen ja koulu-uupumukseen.
Ystävättä jääminen on yleistä myös maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessa. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojista 23−29 prosenttia ja -tytöistä 10−16 prosenttia ilmoittaa, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voisi keskustella luottamuksellisesti omista asioista.
Niina Junttila toteaa, että ”enemmistö suomalaisista lapsista voi hyvin. Mutta vähemmistö, joka ei todellisuudessa ole kovin vähäinen, kärsii erityisesti sosioemotionaalisista ongelmista.” (Junttila 2010) Yksinäisyyttä, pelkoja, ahdistuneisuutta, kiusatuksi tulemista, syrjimistä, masennusta ja pahaa oloa on koululaisista joka kuudennella tai viidennellä. (Siltala 2013)
Se todellisuus, joka saapaspäivystyksissä kohdataan, ei ole aina samannäköinen kun tilastollinen keskiarvo. Vaikka suurin osa nuorista voi hyvin, tulee kaduilla aika ajoin eteen tilanteita, joissa joutuu pohtimaan sitä, miksi joidenkin nuorten kohdalla elämä on koetellut niin paljon jo pienestä pitäen. Silloin koetellaan uskoa hyvyyden ja rakkauden voittoon. Ne ovat hetkiä, joissa kokee oman rajallisuutensa ja voimattomuutensa toisen auttamiseen. Kohdalle voi sattua masentunut nuori, joka ei kykene näkemään valoa tulevaisuudessaan ja elää päivän kerrallaan harmauden tai jopa pimeyden ympäröimänä. Elämä on johtanut tielle, jossa toivoa on vaikea hahmottaa.
Aika monella päivystyksissä kohdatuista nuorista on ajoittaisia vaikeuksia koulussa ja ihmissuhteissa. Pienellä osalla mukana on myös mielenterveysongelmia, pitkäaikaista ja runsasta päihteiden käyttöä. Elämänhistoriansa ja kokemustensa vuoksi nuori ei aina osaa arvioida valintojensa seurauksia oman tulevaisuutensa kannalta. Ongelmiaan hän kenties yrittää selvittää vanhemmiltaan omaksumillaan usein tuhoisilla ongelmanratkaisutavoilla. Taustalla tällaisella nuorella on vahva kokemus sitä, ettei ole tullut rakastetuksi eikä hyväksytyksi sellaisena kuin sisimmässään on.
Monen nuoren kohdalla puhutaan myös elämänhallinnan vaikeuksista. Vaikka elämänhallinta on terminä harhaanjohtava, koska elämää ei oikeasti voi hallita, voi oppia löytämään itselleen suotuisat tavat selvitä. Voi oppia tekemään valintoja, joiden seuraukset ovat itselleen todennäköisemmin myönteisiä kuin vahingoittavia.
Nuoren tai lapsen pahoinvointi, heitteillejättö ja aikuisten välinpitämättömyys ovat asioita, jotka saapastoiminnassa pysäyttävät ja pistävät miettimään valon ja pimeyden suhdetta elämässä. Miksi joidenkin tiet johtavat jo pienestä pitäen varjoihin, miksi toisten aurinkoisille kaduille?
Muistan tapauksen, jossa toki jo aikuinen mies, joutui pakoilemaan veljeään, koska tämä oli uhannut tappaa hänet. Välit olivat menneet sekaisin jo pienestä pitäen. Mukana oli päihteitä, rikollisuutta ja väkivaltaista elämää. Ajatus siitä, että joutuu pakenemaan omaan perhepiiriinsä kuuluvaa ihmistä ja pelkäämään vuosikausia oman henkensä edestä on surullista ja tunnetasolla käsittämätöntä. Olin jonkun aikaa aika paljon tekemisissä tämän, silloin nuoren miehen, kanssa. En ole tavannut häntä sittemmin, siis tosi pitkään aikaan enkä tiedä lainkaan hänen myöhemmistä vaiheistaan.
Itähelsinkiläisiä saapasvapaaehtoisia lienee myös koskettanut omassa ryhmässä tapahtuneet kaksi traagista äkillistä kuolemantapausta. Taivas synkkenee, tuntuu kuin valo katoaisi. Elämä pysähtyy. Vaikka aika auttaa sopeutumaan tilanteeseen, ystävän menettäminen jättää arvet sieluun.
Vaikka saapasvapaaehtoiset pyrkivät toiminnallaan edistämään rauhan ja sovinnon asiaa, aika ajoin, onneksi nykyään kovin harvoin, väkivallan uhka koskettaa myös heitä. Saapaslaiset ovat hyvin monenlaisista taustoista tulevia, joten uhkatilanteisiin reagoidaan eri tavoin. Jokaista väkivallan kohtaaminen kuitenkin koskettaa tavalla tai toisella.
On vanha sanonta, että pimeydessä valo loistaa kirkkaimmin. Loisteen ei tarvitse olla suuren suuri, kun se jo valaisee tietä eteenpäin. Pimeyden keskellä pieni kynttilän liekki voi valaa uskoa ja toivoa valon voittoon. Monta liekkiä yhdessä tekee tien helpommin kuljettavaksi.
Saapastoiminnan arjessa syksyn pimeissä öissä on taskulamppu päivystäjälle välttämätön väline tien valaisemiseksi. Lampun valokeila voi joskus olla nuorelle myös viesti siitä, että apua on tulossa, että on joku, joka välittää. Monen nuoren kohdalla, synkältä ja jopa toivottomalta näyttänyt elämä voi saada uuden suunnan pienenkin positiivisen kokemuksen ja toisen ihmisen kohtaamisen myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti