sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Minä, Saapas

Itä-Helsingin saapastoiminta täytti 30-vuotta maaliskuussa 2016. Juhlan kunniaksi julkaistiin kirja Minä, Saapas. Seuraavassa Jouko Kokkosen Mellunkylä -lehteen nro 1/2016 kirjoittama kirjaesittely:

"Mellunkylän seurakunta aloitti nuoren auttamistyöhön erikoistuneen saapastoiminnan maaliskuussa 1986. Toimintaa on yhtä virkavapausvuotta lukuunottamatta johtanut koko ajan Juha Kasari. Hän on koonnut omista ja muista saapastoimintaan osallistuneiden kokemuksista kirjan Minä, Saapas.

Saapastoiminta on vapaehtoisten aikuisten auttamis- ja sielunhoitotyötä nuorten parissa. Vapaaehtoiset saavat koulutuksen toimintaan, jota ohjaa koko seurakunta.

Kasari esittelee lyhyesti koko Saapastoiminnan historian. Se käynnistyi 1972, kun Helsingin ja Vantaan seurakunnan työntekijät ennakoivat Keimolassa järjestetyn rockfestarin voivan aiheuttaa suuria ongelmia. Arvio osui oikeaan. Runsaan päihteiden käytön lisäksi tilannetta vaikeutti huono sää. Poliisi kiitti seurakunnan toimintaa, joka tarjosi apua lukuisille nuorille.

Festarityö laajeni myös muilla paikkakunnille. Vähitellen yleistyi myös viikonloppupartiointi ja vuonna 1975 alettiin käyttää nimeä Palveluoperaatio Saapas.

Mellunkylän Saappaan toiminta käynnistyi niukoilla voimavaroilla. Saapasaktiivit ovat kokeilleet rahoituksen hankkimiseksi mitä erilaisempia keinoja. He ovat myyneet mitä erilaisimpia tuotteita joulukuusista wc-paperiin ja järjestäneet muun muassa konsertteja ja diskoja. keräystuotoilla ja lahjoitusvaroilla Saapas-ryhma sai hankittua 1988 ensimmäisen oman auton, käytetyn Toyota Hiacen.

Varmimmaksi tulonlähteeksi on osoittautunut Mikaelinkirkolla järjestetty äitienpäivälounas, josta on vastannut vuodesta 1997 Itä-Helsingin Saappaan Tuki ry. Lounaalla käy vuosittain noin 200 ruokailijaa.

Saapastoiminta ei ollut mitään tyhjänpäiväistä saapastelua. Kolmen vuosikymmen mittaan vapaaehtoiset ovat kohdanneet 14 000 nuorta. Viimeisimmän vuosikymmenen aikana toiminnassa on ollut vuosittain mukana aktiivisia, joiden voimin on toteutettu vuosittain 40-50 päivystystä.

Kasari käsittelee kirjassaan myös nuorisokulttuurin muuttumista. Nuoret liikkuvat 2010-luvulla paljon pienemmissä ryhmissä kuin 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Saapastoimintaa on nykyisin myös internetissä, jossa nuoria pyrkii auttamaan Nettisaapas.

Saapastoiminnassa on mukana eri-ikäisiä ihmisiä monilta eri aloilta. Oranssit liivit päällään liikkuvien saapaslaisten vaikuttimia ovat muun muassa halu auttaa ja jakaa aikaansa, tehdä jotain mielekästä, osallistua seurakunnan toimintaan käytännössä ja ryhmästä huokuva vahva yhteishenki.

Saapastoimintaan osallistuneet ovat kohdanneet myös vaikeita tilanteita ja nuoria ihmisiä, joiden elämä ei ole mallillaan. Viikonlopun iltoina nuorten pahoinvointi tulee selvemmin esille kuin arkena.

Minä, Saapas antaa mielenkiintoisia näkökulmia vapaaehtoistoimintaan ja sen motiiveihin. Juha Kasari on taustoittanut viiteen osaan jakamiaan saapaslaisten kokemuksia hyvin. Näin kirja kertoo vapaaehtoistyöstä myös laajemmin."

Kirja on tilattavissa kaikista verkkokirjakaupoista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti