Vallalla on usein käsitys, että meillä joko on hyvä
vuorovaikutustaidot tai sitten ei. Että ne olisivat jotenkin sisäsyntyisiä,
geenipohjaisia. On totta, että osalla meistä on selvästi paremmat sosiaaliset
taidot tulla toimeen toisten kanssa kuin toisilla. Lienee silti karkeaa mutkien
oikaisemista väittää, että kyse olisi jotenkin synnynnäisestä kyvystä. Toki oma
geenipohjamme, perinnölliset luonteenominaisuutemme vaikuttavat siihen, miten
suhtaudumme toisiimme ja myös miten meihin suhtaudutaan. Paljon kyse on
kuitenkin siinäkin tapauksessa oman kasvuympäristömme ja lähiverkostomme
tavasta olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Lapsi omaksuu helposti saman
tavan toimia ja siitä tulee hänelle luonnollista. Jos perheessä on käytössä
rakentavat, myönteiset ja selkeät toimintamallit sekä itsensä ilmaisemiselle
että ongelmien ratkaisemiselle, oppii lapsi ne automaattisesti. Toki sama pätee
myös päinvastaisessa tapauksessa. Jos kasvuympäristön tapa selvitä vaikeista
tilanteista on henkilölle itselleen tai ympäristölleen vahingollinen ja jopa
tuhoava, omaksuu lapsi senkin kovin helposti eikä voi kokemuksellisesti tietää
mitään toisenlaisesta tavasta selviytyä elämän haasteista.
Eli olemme kovin paljon oman lapsuuden kasvuympäristömme
aikaansaannoksia vuorovaikutuksellisilta taidoiltamme. Siinä mielessä emme ole
lainkaan samalla viivalla astuessamme aikuisuuteen ja työelämään. Se on
valitettavaa, koska toisten kanssa toimentuleminen on yksi elämän
perustaidoista, joka vaikuttaa paitsi opiskelu- ja työelämässä menestymiseen,
niin myös onnellisuuden kokemukseesi. Itse vuorovaikutustaitojen kursseja
vuosia vetäneenä nämä asiat ovat kovin selkeästi näkyvillä.
No, voiko asialle tehdä mitään? Ehdottomasti kyllä voi. Kyse
on kuitenkin kurssin pitäjän näkökulmasta ennen kaikkea siitä, kuinka hyvin
kykenen saamaan kurssilaisen motivoitumaan ja oivaltamaan vuorovaikutustaitojen
hyödyn elämän eri osa-alueilla. Ne ovat avainasemassa. Motivaatio ja oivallus
eivät kuitenkaan pelkästään riitä, on ryhdyttävä opettelemaan uudenlaisia
tapoja sekä itsensä ilmaisemisessa, toisten kuuntelemisessa että haastavissa
tilanteissa toimimisessa. Jos olet koko elämäsi toiminut toisin kuin sinulle
hyväksi olisi, ei uudenlaisia toimintatapoja voi omaksua ilman systemaattista
harjoittelua. Toisaalta tiedän kokemuksesta, että yllättävän nopeasti voi
halutessaan ulosoppia vanhoista tavoista, jos vain on siihen motivoitunut.
Mitä sitten ovat vuorovaikutustaidot? Ylensä niistä
puhuttaessa tarkoitetaan ensinnäkin taitoa ilmaista itseään niin, että kokee
tulevansa ymmärretyksi. Toisekseen toisen kuuntelemista siten, että hänelle
välittyy kokemus siitä, että olen ymmärtänyt sen, mitä hän on halunnut kertoa.
Kolmanneksi koen olennaiseksi oppia taitoja selvitä ongelmatilanteista
itselleen ja mahdollisille muille osapuolille myönteisellä, eteenpäin vievällä
tavalla. Näiden oppimisen perusedellytys on kuitenkin se, että sinulla on
motivaatio muutokseen ja taitojesi kehittämiseen.
Vuorovaikutustaitojen kouluttajan näkökulmasta kaikkein
palkitsevinta on sekä oivallusten syntyminen, että se, kun kurssilainen kertoo,
kuinka on ensimmäistä kertaa käyttänyt uusia oppimiaan taitoja omassa
lähiverkostossaan jossain haastavassa, vaikeassa tilanteessa ja kuinka se on
johtanut kaikista aikaisemmista kokemuksista poiketen huomattavasti parempaan
tulokseen ja jopa loppumattomalta tuntuneiden ongelmakierteiden
selviämiseen.
Vuorovaikutustaitojen kursseja järjestävät monet tahot.
Itselleni tutuin on Thomas Gordonin kehittämä kansainvälinen koulutusjärjestelmä.
Gordonin kurssivalikoimasta olen kouluttautunut sekä K12 -, Toimiva
Vuorovaikutus - ja Nuisku- kurssien ohjaajaksi. Lisätietoa Gordonin kursseista
saa esimerkiksi Nuorten Keskuksen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti