Väkivallan kasvot

”Hurja juhannushulina jatkuu: Nuorukainen sai puukosta rintaan, espoolainen nyrkistä naamaan…” Iltasanomat 25.6.2016

Vaikka väkivalta täyttää usein näinä aikoina uutisotsikot herättäen meissä voimakkaita tunteita, ei nykymaailma ole kaikesta huolimatta samalla tavoin väkivaltainen kuin ihmiskunta varhaishistoriassa. Alkuperäiskansat olivat hyvin raakoja ja jos luemme esimerkiksi Raamatun Vanhan testamentin tarinoita, ovat ne kovin väkivallan leimaamia. 

Nyky-yhteiskunnassa väkivaltainen käyttäytyminen ei ole juridisesti eikä myöskään käyttäytymisnormien mukaan millään lailla hyväksyttyä. Ihmiskunta on siinä mielessä muuttunut paljon parempaan suuntaan.

Silti, ja ehkä juuri siitä syystä, väkivalta koskettaa meitä syvältä. Yksilön koskemattomuuden rikkominen, toisen vahingoittaminen ja jopa hengen riistäminen ei ole koskaan vain henkilökohtainen kysymys, vaan koskettaa aina isompaa joukkoa, ainakin ihmisen lähipiiriä, monesti muitakin.

Suomea pidetään väkivaltaisena maana. Euroopan tilastoissa Suomi sijoittuu kehnosti kaikessa väkivaltarikollisuudessa. Henkirikoksia tehdään Suomessa noin kaksinkertainen määrä jäsenmaiden keskiarvoon verrattuna. 

Monelle sekä nuorista että aikuisista väkivalta on tapa olla vuorovaikutuksessa toiseen. Se voi olla keinoa ratkaista hankalia tilanteita tai vain tapa purkaa pahaa oloaan. Kovin usein päihteillä on suuri osuus näissä tilanteissa. Kyse ei ole mielestäni, vaikka joku toinen voisi olla eri mieltä, kansanluonteesta, vaan enemmänkin siitä, ettei meillä ole parempia keinoja ilmaista itseämme, eikä kokemusta siitä, että olen tullut kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Paha olo, nöyryytetyksi ja epäonnistuneeksi tulemisen kokemus on purettava jollakin tavoin ulos. Usein kovin valitettavin ja peruuttamattomin seurauksin sekä itselle että läheisille. 

Työurani aikana olen havainnut monia muutoksia sekä yhteiskunnassa että nuorisokulttuurissa. Yksi näistä liittyy väkivallan ilmenemiseen. 1980-luvulla se näkyi kaduilla huomattavasti enemmän kuin nykyään. Asuinalueiden väliset joukkotappelut olivat kovin yleisiä. Saapasporukalla pitämämme yökahvilan liepeillä oli toistuvasti erilaisia kahinoita. Välillä nuoret kävivät myös ohikulkijoiden kimppuun. Surullista oli se, että monta tuttua nuorta kuoli joko oman käden kautta, erilaisissa epämääräisissä onnettomuuksissa, huumeiden yliannostukseen tai rikosten seurauksena. 

Muistan myös omasta lapsuudestani, kuinka jo alle 10-vuotiaana osallistuin varuskunnan ja sen ulkopuolisen asuinalueen nuorten välisiin kivisotiin. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika hurjalta. Onneksi kenellekään ei käynyt niissä koitoksissa pahemmin.

Väkivallan uhka ei ole kovin usein läsnä saapaspäivystyksissä. Vuosien varrelle tosin mahtuu muutama ikävämpikin tapahtuma, jolloin onneksi on kuitenkin vältytty pahemmilta seurauksilla. Valtakunnallisella tasolla tilanteita on ollut useampi. Paljon enemmän on sellaisia hetkiä, jolloin hyvällä ennakoinnilla ja koulutuksella on kyetty välttämään sellaiset tilanteet, joissa olisi mahdollisesti ollut vaara joutua väkivallan kohteeksi. Kokonaisuutena ajatellen sellaiset tilanteet tai uhat ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Itseeni ei ole väkivallan uhkaa kertaakaan kohdistunut.

Saapastoiminnan periaatteisiin kuuluu, ettei tappeluihin mennä väliin. Kyse on sekä vapaaehtoisten omasta turvallisuudesta että puolueettomuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemme voisi tarvittaessa puuttua tilanteisiin. Se vain tapahtuu jollakin muulla tavoin kuin fyysisesti asioihin puuttumalla.

Jonkin verran on vastaan tullut tilanteita, jotka ovat jääneet mietityttämään jälkikäteen. Veljesten keskinäistä, kovin hurjalta vaikuttanutta tappelua ei ollut mukava seurata sivusta, varsinkin kun osa nuorista pyysi meitä apuun. Kun emme siihen suostuneet, vaan soitimme poliisin paikalle, kävi yksi nuorista veljesten väliin, jolloin velipojat yhdistävät voimansa ja pahoinpitelivät heitä häiritsemään tulleen nuorukaisen.

Kerran olimme sattumalta saapasautolla paikalla, kun joukko nuoria haastoi kapakasta ulos tulleen keski-ikäisen miehen tappeluun. Nuoret potkivat ja löivät miestä niin, että tämä sen seurauksena kaatui maahan ja sai kallonmurtuman. Mennessämme auttamaan miestä nuoret pakenivat paikalta.

Nuoren sijaisopettajan kimppuun kävi joukko oppilaita. He pahoinpitelivät opettajan, niin että tämä jäi vertavaluvana makaamaan jalkakäytävälle. Tilanteen näkeminen ja järkyttyneen nuoren miehen auttaminen piirtyvät edelleen verkkokalvoilleni tätä kirjoittaessani.

Erään kerran on vapaaehtoisia uhkailtu käsiaseella. Saapaslaisten neuvokkuuden ansiosta tilanne ratkesi kuitenkin ilman fyysisiä seurauksia. Henkisesti asia jäi painamaan pitkäksi aikaa.

Yhden saapaslaisen kimppuun on käyty. Asia ei liittynyt mitenkään Saappaaseen. Kyse oli henkilökohtaisesta asiasta, mutta sattumalta tilanne tapahtui päivystyksessä. Se ajoittui samaan päivään kuin paljon kohua aiheuttanut joukkotappelu somalien ja skinheadien välillä, jonka keskelle satuimme osumaan.

On ollut myös tilanne, jossa yksi vapaaehtoisista oli paikalla, kun nuorta oli puukotettu vatsan seudulle.  Vaikka nuori selvisi tilanteesta hengissä, ei sellainen tapahtuma unohdu koskaan auttajankaan näkökulmasta.

Ehkä erikoisen tapahtuma oli se, kun kaksi nuorta jäi saapasauton yliajamaksi. Kyse oli tilanteesta, jossa humalaiset lähtivät yllättäen juosten ylittämään tietä kohdassa, jossa ylittäminen oli  ehdottomasti kielletty. Itse en ollut paikalla, mutta muistan oman järkytykseni, kun lähdin viemään autoa korjattavaksi. Tuulilasi oli säröillä. Kaksi isoa painautumaa, molemmissa verta ja hiuksia. Nuoret selvisivät ilman suuria vahinkoja, murtunut solisluu taisi olla pahin fyysinen seuraus aivotärähdysten lisäksi. Henkiset seuraukset autossa olleille vapaaehtoisille olivat todennäköisesti paljon pahemmat ja pitkäaikaisemmat. Huolellinen jälkipuinti oli silloin enemmän kuin tarpeellista.

Kuinka vähentää väkivaltaisen käyttäytymisen toimintamallia maassamme? Mielestäni pääpaino tulee olla siinä, miten olemme toisillemme lähimmäisiä, miten otamme toisemme huomioon arvostaen ja kunnioittaen. Koti, perhepiiri ja koulut ovat avainasemassa, kuten myös erilaiset harrasteryhmät ja –kerhot. Vuorovaikutustaitojen kursseja tulisi järjestää kouluissa ei vain valinnaisina kursseina, vaan kaikille kuuluvina. Valinnaiskursseille valikoituvat yleensä ne, joille vuorovaikutustaidot ovat jo tuttuja.